Kummiperhetoiminta: Kymmenen vuotta kohtaamisia

Kummiperhetoiminta käynnistyi Diakonissalaitoksella kymmenen vuotta sitten.  Kriisin keskellä syntyneestä ideasta on kasvanut kiinteä osa monen nuoren ja perheen arkea. Vuosikymmenessä Kumiperhetoiminta on yhdistänyt yli 300 yksin Suomeen tullutta nuorta ja perhettä. 

Kuva: Lauri Eriksson.

Vuonna 2015 Suomeen saapui ennätysmäärä alaikäisiä ilman huoltajaa. Elettiin kriisiaikaa, sillä turvapaikanhakijoita tuli enemmän kuin mihin oli varauduttu. Sosiaalityöntekijä ja sosiaalialan lehtori Sandra Hagman työskenteli tuolloin Diakonissalaitoksen ryhmäkodissa Espoon Lakistossa, jossa asui noin 80 alaikäistä.

”Nuoret nukkuivat aluksi patjoilla lattialla koska vastaanottokeskukset perustettiin parin päivän varoitusajalla. Samassa huoneessa saattoi asua useita nuoria. Lakisto sijaitsi kaukana kaikesta, mikä olisi voinut kiinnostaa heitä. Oli rauhatonta, ja nuoret voivat huonosti. Eri taustoista tulleiden nuorten välillä ei aluksi ollut luottamusta ja myös ammattilaisina olimme ihmeissämme, että miten nyt toimitaan. Laitosmainen ympäristö ei tehnyt hyvää haavoittuville nuorille”, Hagman kertoo.

Äitinä ja lastensuojelun sosiaalityöntekijänä toimineena Hagman pystyi ymmärtämään nuorten tarpeita. Halu tehdä jotain konkreettista synnytti idean kummiperheistä. Monet halusivat auttaa. Ihmiset neuloivat sukkia ja lahjoittivat vaatteita, mutta nuoret tarvitsivat ennen kaikkea ihmisiä ympärilleen.

”Yksin maahan tulleilla nuorilla on samat oikeudet kuin muillakin päästä osaksi vastaanottavaa yhteisöä.”

Kodin lämpöä ja aikuisen huomiota

Diakonissalaitoksen Kummiperhetoiminta käynnistyi nopeasti ja omatoimisesti. Toimintaa oli käynnistämässä nykyään Diakonissalaitoksen kehittämispäällikkönä työskentelevä Laura Lempinen. Mallina toimi lastensuojelun tukiperhetoiminta. Ajatus oli yksinkertainen: nuori tarvitsee kodinomaista ympäristöä, aikuisen huomiota ja perheen lämpöä – vastapainoksi laitokselle.

”Nuoret olivat nälkäisiä aikuisen läsnäololle”, Hagman sanoo.

Alussa Hagmanin työhuoneen oven ulkopuolella jonotti nuoria, jotka halusivat jutella. He kutsuivat Hagmania äidiksi.

”Perheet lähtivät mukaan toimintaan sydän edellä – harva mietti, että jokin voisi mennä pieleen, esimerkiksi että nuori saisi kielteisen turvapaikkapäätöksen”, Hagman kertoo.

Lehtileikkeitä Kummiperhetoiminnasta vuosien varrelta.

Vastaanotto ja yhteiskunnallinen ilmapiiri

Samaan aikaan yhteiskunnassa vallitsi ristiriitainen ilmapiiri. Uutisissa lietsottiin paniikkia: puhuttiin ”pakolaistulvasta” ja rikollisuudesta. Mielipiteet jakautuivat, ja vaikka moni halusi auttaa, myös pelkoja oli.

”Media näytti kuvia tuhansista pakolaisista, mutta harvemmin kerrottiin juurisyistä – konflikteista, jotka ajoivat ihmiset pakoon. Ihmiset kuitenkin ymmärsivät, että rakenteet Suomessa eivät olleet valmiita vastaanottamaan näin paljon yksintulleita lapsia ja nuoria. Tukitoimet eivät olleet vielä riittävät, kummien antama tuki oli tärkeää”, Hagman kertoo.

Kummiperhetoiminta herätti kiinnostusta. Mukaan tuli erityisesti keskiluokkaisia, hyväosaisia perheitä. Ensimmäisissä valmennuksissa painotettiin, ettei suhteeseen lähdetä vain uteliaisuudesta. Valta-asetelmia ei kuitenkaan vielä pohdittu syvällisesti. Ajateltiin, että perheen arjessa mukana oleminen voi olla maadoittava kokemus traumatisoituneelle nuorelle.

Aktivismia ja elämänmuutoksia

Toiminnan myötä erityisesti kummiperheiden äidit nousivat kantavaksi voimaksi. Kumminuorten saamat kielteiset turvapaikkapäätökset johtivat monien äitien aktivoitumiseen ja vaikuttamistyöhön. He osallistuivat mielenosoituksiin ja auttoivat perheenyhdistämisissä.

Myös Hagman itse muuttui.

”Arvoni olivat aina olleet samat, mutta nuorten tilanne vahvisti ammatti-identiteettiäni ja rohkeutta puhua asioista. Sain toimijuutta. Ihmisoikeustyö alkoi perusasioista – patjoista lattialla – ja johti antirasismin elämiseen todeksi.”

”Parempaan mennään – yhteiskunta muuttuu vähemmän rasistiseksi kohtaaminen kerrallaan. Ihmiset ovat luonnostaan ennakkoluuloisia vierasta kohtaan, mutta meidän on pyrittävä sekoittumaan keskenämme. Se vaatii rakenteellista työtä ja tasavertaisia mahdollisuuksia kaikille.”

Kymmenen vuotta kohtaamisia

Vuodesta 2015 lähtien Kummiperhetoiminta on yhdistänyt yli 300 yksin Suomeen tullutta nuorta ja perhettä. Monet ensimmäisinä mukaan tulleista nuorista ovat yhä osa kummiperhettään – heidän puolisonsa ja omat lapsensa ovat nyt osa tätä yhteisöä.

Kummiperhetoiminnassa erilaiset kulttuurit ja tavat elää kohtaavat ja kehittyvät yhdessä. Haasteista huolimatta hyvät tarinat ja merkitykselliset kohtaamiset ovat toiminnan ytimessä.

”Me saamme jatkuvasti kuulla, kuinka tärkeä kummiperhe on ollut nuorelle – ja kuinka tärkeä kumminuori on ollut perheelle. Tämä on Kummiperhetoiminnan sydän: luottamus, turva ja tuki”, Kummiperhetoiminnan nykyinen projektipäällikkö Maria Mattson sanoo.

Kymmenen vuotta on tuonut mukanaan paljon opittua, ja matka jatkuu. Kummiperhetoiminta on kasvanut osaksi monen nuoren ja perheen arkea. Se kertoo siitä, mitä voi syntyä, kun ihmiset avaavat ovensa ja sydämensä toisilleen.

”Yksin Suomeen tulleiden nuorten tuen tarve ei tule vähenemään. Päinvastoin näemme, että vapaaehtoisen turvallisen aikuisen rooli nuorten elämässä tulee yhä tärkeämmäksi. Kun yhteiskunta polarisoituu, rasismin kokemukset nuorilla kasvavat. Positiiviset ihmissuhteet auttavat nuoria kotoutumaan ja tuntemaan itsensä siksi tärkeäksi osaksi meidän yhteiskuntaamme kuin mitä olevat. Toivomme että myös seuraavat kymmenen vuotta tuovat mukanansa monia turvallisia kohtaamisia”, Mattson jatkaa.