Saija Karjala ja Meri Juvankoski: Kohtaamisen ammattilaiset

Vahva työmotivaatio yhdistää Diakonissalaitoksen D-asemia johtavaa Saija Karjalaa ja sisar Meri Juvankoskea, joka aikoinaan teki työtä Helsingin Kallion vähäosaisten parissa. Yhteisöllisyyden rakentaminen on tapa torjua turvattomuutta.

Perinteistä auttamistyötäkin tarvitaan, mutta Saija Karjalan johtamilla D-asemilla näkökulma on toinen.

Ne ovat matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan keskuksia, joissa toiminta lähtee ihmisistä itsestään. Olennaista on yhteisöjen rakentaminen ja vastavuoroisuus.

”Me uskomme siihen, että kun ihminen saa kokemuksen siitä, että myös hän pystyy antamaan toisille ihmisille jotakin, niin saadaan hyvä kiertämään.”

Saija Karjala työskenteli aiemmin kaupallisella alalla visuaalisen markkinoinnin parissa. Uudenlainen ura aukeni, kun hän aloitti Diakonissalaitoksessa vuonna 2008.

Vuosien ajan hän teki katutason yhteisötyötä, pisimpään Kontulan alueella.

Nyt palveluyksikön johtajana hän vastaa kaikkien D-asemien toiminnasta. Niitä on Helsingin Kalliossa, Kontulassa ja Kannelmäessä sekä Oulun Tuirassa.

Työ motivoi joka ikinen päivä

Kallion alueella viime vuosisadan alkupuolella toiminut Meri Juvankoski koki vahvaa kutsumusta diakonissan työhön jo lapsena. Vanhahtava kuvaus johdatuksesta hiukan hymyilyttää Saija Karjalaa.

”Hyvin omistautunut ihminen hän on ainakin ollut.”

Työnsä tarkoituksesta Karjala on silti yhtä lailla vakuuttunut. Niin kiinni ihmisyyden perusasioissa siinä ollaan.

”Ikinä minun ei ole tarvinnut miettiä, motivoiko tämä työ minua. Voin joka aamu herätä ja todeta, että työni on merkityksellistä.”

Siinä missä Meri Juvankoski teki työtä etenkin köyhien lasten ja yksinäisten vanhusten kanssa, D-asemien kohderyhmää ovat pääosin aikuiset, työelämän ulkopuolella olevat ihmiset.

Karjala kuvailee D-asemien toimintamallia voimavaralähtöiseksi yhteisötyöksi.

”Ihmiset saavat tulla meille omien tarpeidensa, ideoidensa ja toiveidensa kanssa, ja sitten yhdessä pohdimme, miten ne vietäisiin arkeen. Haluamme houkutella esiin ihmisten uinuvia vahvuuksia ja osaamista ja rakentaa toimijuutta niiden varaan.”

Avun saajasta toimijaksi

Saija Karjala pitää tärkeänä, että toiminta järjestetään niin kuin ihmiset itse toivovat. Se voi olla retkiä, ruoanlaittoa tai vaikkapa uintia.

Esimerkiksi Kannelmäen ja Kallion D-asemilla on tehty yhdessä ympäristötyötä ja hävikkiruoan vähentämistä. Asukkaat ovat itse päässeet kehittämään mallia ja pyörittävät sitä vapaaehtoisesti. Hävikkiruoan hakuun varataan aika, eikä ketään siten seisoteta jonossa.

”Meille on tärkeää, että ihmiset tulevat nähdyiksi tavalla, joka on ihmisarvoa tukevaa.”

D-asemilla tehdään myös yhteisövalmennuksia, joiden pohjalta voi syntyä uutta toimintaa. Lisäksi työntekijät jalkautuvat kaduille ja kohtaavat ihmisiä esimerkiksi Hurstin ruokajakelussa. Sieltäkin on moni tullut mukaan.

Tekemisen ohessa ihmiset pääsevät vaihtamaan kuulumisia ja oppimaan yhdessäoloa toisten kanssa. Joillekin se on saattanut aiemmin olla vaikeaa. Ystävyyksiäkin syntyy.

Karjala muistuttaa, että yhteisöön kuuluminen on ihmisen perustarve. Ehkä sen kokemuksen tarjoaminen voi olla nykyajassa ”sielun hädän poistamista”, josta sisar Meri puhui.

”Mielen hyvinvointi selvästi kohenee, kun on ihmisiä, jotka tervehtivät ja kysyvät, mitä kuuluu.”

Yhteisöllisyys tuo turvaa kaikille

Diakonissalaitoksella on pitkä historia Kalliossa. Rooli sillanrakentajana on yhä vahva.

Kallion D-asema on tärkeä osa niin sanottua Kurvin työryhmää, joka alun perin koottiin alueen toimijoista yhdessä poliisin ennalta estävän toiminnan kanssa. Yhteistyöllä haluttiin osallistaa asukkaita ja lisätä turvallisuuden tunnetta ajoittain levottomaksi koetulla alueella.

Säännöllisesti on pidetty esimerkiksi kaikille avoimia talkoita.

”Pyrimme tuomaan yhteisöllistä ja hyvää meininkiä alueelle.”

D-asemien rooli on entisestään korostunut sen jälkeen, kun poliisi loppuvuodesta 2024 päätti lopettaa ennalta estävän toiminnan.

Kurvin katuympäristössä näkyy tällä hetkellä vahvasti huumausaine Alfa-PVP:n käyttö. Päihdesairaiden ihmisten vaihteleva käyttäytyminen on herättänyt asukkaissa myös turvattomuuden tunteita.

”D-asemalla kuullaan ihmisten huolia ja tuodaan niiden rinnalle tietoa. Meillä on tosi tärkeä työ siinä, ettei asenneilmapiiri kovenisi entisestään”, Karjala sanoo.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

”Meille on tärkeää, että ihmiset tulevat nähdyiksi tavalla, joka on ihmisarvoa tukevaa”, Saija Karjala sanoo.

Aidosti vaikuttavaa työtä

Saija Karjalaa kiinnostavat kovasti toiminnan vaikutusketjut.

”Että emme vain tee jotakin, mikä on meidän mielestä jees, vaan teemme asioita, jotka ovat oikeasti mitattavissa. On hirveää pistää ihmisiä numeroiksi, mutta ajattelen, että on myös tärkeää osata kertoa työn vaikuttavuudesta.”

Kun ihmisille tehdään tilaa liittyä yhteisöihin, se on viisasta sekä talouden että yhteiskunnallisen kriisinkestävyyden kannalta. Jos ihmisestä ei välitetä, hänkin lakkaa välittämästä.

”Meillä ei ole varaa siihen, että kasvava joukko ihmisiä luisuu sivuun yhteiskunnan keskiöstä. Teemme työtä sen eteen, että vaikeuksista huolimatta jokainen kokisi olevansa tärkeä yhteisön ja yhteiskunnan jäsen.”

Yksi tärkeä mittari on yhteistyökumppaneilta ja osallistujilta saatu hyvä palaute. Osallisuus, hyvinvointi ja luottamus toisiin ovat kasvaneet, yksinäisyys vähentynyt.

Karjala nostaa esiin hienon tiivistyksen Kallion D-aseman asiakkaalta: Parvessa on parempi lentää.

Meri Juvankoski pelasti sieluja Kalliossa

Meri Juvankoski (s. 1902) sai ensikosketuksen diakonissan työhön vuonna 1911 Passarin kotitilalla, jossa Pusulan pitäjän ensimmäiselle diakonissalle tarjottiin alkuaikojen majoitus. Merin mielestä sisar Liisa Pollari oli oikea ihmeolento, aivan erilainen kuin hänen siihen asti tuntemansa ihmiset.

”Minäkin ryhdyn sisareksi suureksi tultuani”, päätti yhdeksänvuotias Meri.

Vuosien kuluessa päätös unohtui, ja nuorena aikuisena tulevaisuudensuunnitelmat olivat ohjaamassa häntä jo muualle. Suunnitelmat kuitenkin alkoivat hiljalleen muuttua, kun Meri oli läsnä tilaisuudessa, jossa puhui Diakonissalaitoksen johtaja, Edvin Wirén.

Wirén puhui diakoniatyön merkityksestä ja kiinnitti kuulijoiden huomion alaa koettelevaan työntekijäpulaan. Wirénin viesti nosti Merin mielessä vanhat ajatukset pintaan.

”Minun oli lähdettävä. Nuo sanat olivat sattuneet minuun sellaisella voimalla ja varmuudella kuin tuomio. .. Olikohan se totta, että Jumala tahtoi minun rupeaman diakonissaksi… Täytyykö minun pukeutua niin rumaan pukuun… Arvokaskäytöksinen ja hiljainen pitäisi diakonissan olla.”

Sisar Mervi Juvankoski.

Ei pelkkää köyhäinhoitoa

Sisäisten ristiriitojen selkiydyttyä Meri lopulta lähetti hakemuksensa Diakonissalaitokselle, jonne hän sai kutsun saapua syyskuussa 1923. Vuonna 1924 hänet otettiin laitoksen koesisareksi, ja vihkimys diakonissaksi tapahtui Diakonissalaitoksen kirkossa toukokuussa 1930. Sen jälkeen alkoi työ Kaupunkilähetyksen palveluksessa Pitkänsillan pohjoispuolella.

Sisaren oman kuvauksen mukaan työn tarkoituksena ei ollut köyhäin- eikä sairashoito vaan sielun hädän poistaminen. Kaikkein tärkeimmät kohderyhmät olivat katujen ja kujien köyhät lapset sekä vähävaraiset, yksinäiset vanhukset.

Keskeinen toiminnan paikka oli Harjun rukoushuone. Se toimi ennen purkamistaan alueen uskonnollisena keskuksena ja seurakuntien kokoontumistilana.

Sisaren työ oli pitkälti avunvientiä ja hartaushetkiä vanhusten kodeissa, ompeluseurojen ohjaamista, kesäleirejä sekä veisto- ja kirjastoiltoja lapsille ja nuorille. Lisäksi järjestettiin viikoittaisia vastaanottoja, jotta voitaisiin kohdata muunlaista apua tarvitsevia.

Kallion seurakunnan palvelukseen sisaremme siirtyi vuonna 1937. Erityisesti pyhäkoulutyöllä alkoi olla merkittävä asema hengellisessä ja sosiaalisessa kasvatuksessa, kun se siirtyi kristillisiltä yhdistyksiltä seurakunnalle.

Toisen maailmansodan aikana huolto- ja diakoniatyö vahvistuivat poikkeuksellisten aikojen vuoksi. Sodan jälkeen alkoi voimistua erilainen aikuisten pienryhmätoiminta, mies- ja naistyö.

Työläisten tiiviisti asuttamassa kaupunginosassa sisar Meri oli kohtaamisen ammattilainen.

Helsingin kaupunkilähetyksen pyhäkoulunopettajia vuonna 1933. Diakonissa Meri Juvankoski istuu keskellä. Helsingin kaupunkilähetys, kuva on julkaistu kirjassa Kallion historia 1990.

Apua ja moraalikasvatusta

Diakonissalaitos oli yksi monista kristillisistä toimijoista Pitkänsillan pohjoispuolella. Niillä oli vankka asema kaupungin avustustyössä toiseen maailmansotaan saakka.

Kristillisen siveystyön ja köyhäinhoidon konkreettisina yhdistäjinä toimivat tuolloin erityisesti diakonissat. He olivat sekä avustustyön huippuammattilaisia että moraalikasvatuksen lähettiläitä aikana, jolloin sosiaalityö ja sairaanhoito hakivat muotoaan.

Diakonissojen työtä arvostettiin työläisyhteisössä laajalti: suorien asiakaskohtaamisten lisäksi he toimivat sillanrakentajina auktoriteettien ja työläisyhteiskunnan välissä.

Kaupunki tukikin vahvasti hyväntekeväisyysjärjestöjen työtä 1900-luvun alkupuolella, sillä ne huolehtivat kustannustehokkaasti väestön sosiaalisista tarpeista. Toisen maailmansodan jälkeen sekä kaupungin että seurakuntasisarten roolit muuttuivat. Järjestökentälle oli tullut muitakin, kuten puolueet ja monipuolinen harrastus- ja seuratoiminta.

Meri Juvankoski kirjoitti seurakuntasisaren kokemuksista kirjan vuonna 1944.

Luotettava rinnalla kulkija

Meri Juvankosken elämä päättyi toukokuussa 1955, kesken kiireisen työpäivän. Kallion seurakunnan sisarta jäi kaipaamaan laaja joukko kaupunginosan asukkaita. Heille sisar Meristä oli tullut tuttu ja luotettava rinnalla kulkija.

Nekrologissa sisar Merin kuvattiin olevan ”omatunto ihmisten keskuudessa”, rehellinen kristitty, jonka elämän ja työn pyrkimys oli saattaa ihmiset henkilökohtaisesti yhteen Vapahtajan kanssa, aivan kuten hän itse oli päässyt.

Sisar Meri kirjoittaa Viesti-lehdessä saaneensa työssään paljon siunausta, ja myös pettymyksiä.

”Mutta yhden ainoan pelastamiseksi ei mikään ole liian kallista.”

Teksti: Saija Karjalan haastattelu Anna Tommola, Meri Juvankoskesta kertova osuus Jaana af Hällström

Kuvat: Diakonissalaitoksen valokuva-arkisto ja Susanna Kekkonen