“Nyt minut nähdään yhtenä muista” – Suomalaisjärjestöt edistävät vammaisten osallisuutta Tansaniassa
3.12.2025
Monet vammaiset ihmiset Tansaniassa eivät edelleenkään pääse kouluun, töihin tai terveyspalveluihin. Vaikka tilanne on parantunut viime vuosina, vammaiset kohtaavat vieläkin paljon ennakkoluuloja. Suomalaiset kansalaisjärjestöt tekevät yhteistyötä paikallisten kumppaneiden kanssa rakentaakseen yhteiskuntaa, jossa jokaisen ääni kuuluu ja oikeudet toteutuvat. Työtä Tansaniassa tuetaan Suomen kehitysyhteistyövaroin.

“Aiemmin muut epäilivät kykyäni elättää perheeni ja suhtautuivat minuun muutenkin varauksella”, kertoo jalkansa moottoripyöräonnettomuudessa menettänyt Felix Kitenusa Igodan kylästä. Diakonissalaitoksen yhteistyökumppanin koulutuksiin osallistuttuaan Felix perusti oman yrityksen, joka keskittyy matkapuhelinten korjaamiseen. “Yritykseni on menestynyt hyvin. Minulla on perhe ja asumme mukavasti. Myös yhteisön suhtautuminen on muuttunut – nyt minut nähdään yhtenä muista.”
Mjasanin kylässä Tangan alueella syntynyt Jonathan on elänyt fyysisen vamman kanssa syntymästään alkaen. Hänen isänsä hylkäsi perheen, koska sairaalakustannukset olivat korkeat ja koska hän tunsi häpeää siitä, että oli saanut vammaisen lapsen. Jonathanin äiti ilmoitti hänet kouluun, mutta lopulta hän joutui jäämään sieltä pois, sillä pojan kantaminen kouluun ja takaisin joka päivä kävi äidille liian raskaaksi.
Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään 3. joulukuuta muistutuksena siitä, että vammaisille ihmisille tulee taata yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan. Yli viidelle miljoonalle tansanialaiselle vammaiselle yhdenvertaisuus ja osallisuus eivät ole vain etäisiä tavoitteita. Heille kyse on käytännön mahdollisuudesta päästä kouluun tai saada töitä ja terveyspalveluja – mahdollisuudesta elää arvokasta elämää ilman syrjintää.
Vammaisten asemaa on pyritty parantamaan Tansaniassa viime vuosina sekä kansallisin toimin että kansainvälisellä tuella. Maa ratifioi YK:n vammaissopimuksen vuonna 2009, ja sen pohjalta on kehitetty vammaisten oikeuksia turvaavaa lainsäädäntöä.
“Sopimuksen käytännön toimeenpano on kuitenkin vielä pahasti kesken” kertoo Abiliksen maakoordinaattori Rafiki Msafiri.
Noin puolet vammaisista lapsista ei pääse kouluun, vammaisten työllisyysaste on hyvin matala, ja apuvälineiden sekä terveyspalvelujen saatavuus on rajallista erityisesti maaseudulla.
Taloudellinen syrjäytyminen, vammaisten ja vammaisjärjestöjen heikko osallistuminen päätöksentekoon sekä kielteiset asenteet ja ennakkoluulot rajoittavat vammaisten oikeuksien toteutumista. Ratkaisuiksi Rafiki Msafiri ehdottaa kannustimia vammaisten työllistymiseksi sekä lisää panostusta päätöksentekoon osallistumiseen niin hallinnon tasolla kuin vammaisjärjestöissä.
Suomalaiset kansalaisjärjestöt työskentelevät yhdessä tansanialaisten kumppaniensa kanssa tilanteen muuttamiseksi monilla elämän osa-alueilla.
Seksuaaliterveyspalveluja edistävä työ murtaa stigmoja
Yksi järjestöjen työn painopiste on terveyspalvelujen saatavuuden parantaminen ja erityisesti seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut. Tarkoituksena on vähentää stigmaa, syrjintää ja muita vammaisten palveluihin pääsyä vaikeuttavia tekijöitä.
Palveluja on paitsi vaikea saada mutta myös kohdentaa oikeille ihmisille, sillä monet eivät edes halua tunnustaa omaa tai perheenjäsenensä vammaisuutta. Erityisesti vammaiset naiset kohtaavat myös väkivaltaa, jota harvoin uskalletaan raportoida pelon, häpeän ja väkivallan normalisoinnin vuoksi.
Siksi järjestöt vahvistavat vammaisten tietoisuutta omista oikeuksistaan ja tarjoavat koulutusta terveydenhuollon ammattilaisille.
Yksi esimerkki tästä työstä on Suomen Lähetysseuran ja Fidan yhteistyökumppaneidensa kanssa julkaisema käsikirja, joka kokoaa hyviä käytäntöjä vammaisten naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden tarjoamiseksi. Käsikirja on ensimmäinen laatuaan Tansaniassa ja se ohjaa terveydenhuollon ammattilaisia tarjoamaan saavutettavia ja kunnioittavia palveluja vammaisille naisille ja tytöille.
Mafingan kaupunkineuvoston lisääntymisterveyden ja lasten terveyden koordinaattori Rebeth Mdong’ala kertoo, että pitkään monet vammaiset nuoret ovat jääneet seksuaali- ja lisääntymisterveyskasvatuksen ja -palveluiden ulkopuolelle. SOS-Lapsikylän tuella on luotu ympäristö, jossa jokainen nuori, kyvyistään riippumatta, voi saada oikeaa tietoa ja palveluita. Kouluvierailut ja liikkuvat terveysklinikat ovat auttaneet tavoittamaan enemmän vammaisia nuoria ja tarjoamaan heille heidän tarvitsemansa tuen. Myös nuorten omat kokemukset kertovat työn merkityksestä, kuten koulutuksiin osallistunut Christina kuvaa:
“Ennen seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyviä koulutuksia olin ujo enkä tiennyt paljoakaan kehostani tai oikeuksistani, enkä siitä, kenelle voisin puhua huolistani. Nyt minulla on varmempi tunne tehdä hyviä päätöksiä ja voin jakaa oppimani asiat myös ystävilleni.”
Koulutus kuuluu kaikille
Suomalaiset järjestöt kumppaneineen tukevat myös vammaisten lasten ja nuorten koulunkäyntiä. Koska asenteet vammaisia kohtaan ovat Tansaniassa niin kielteiset, monet vanhemmat eivät edes tule ajatelleeksi, että lapsi pitäisi laittaa kouluun. Tästä syystä asenteiden muuttamiseen tähtäävä työ on tärkeää.
Asennekasvatusta tarvitaan myös kouluissa, kuten nyt jo aikuistuneen Jonathanin esimerkki osoittaa.
Jonathan pääsi lopulta takaisin kouluun saatuaan vuonna 2005 Fidan tukemalta hankkeelta pyörätuolin, jolla koulumatkan kulkeminen onnistui. Hän oli tuolloin 7 vuotias. Haasteet eivät kuitenkaan loppuneet siihen.
”Muut oppilaat nimittelivät ja syrjivät minua koulussa”, kertoo Jonathan. ”He saivat minut tuntemaan oloni niin huonoksi, että halusin lopettaa koulunkäynnin.”
Fidan tuella kouluun perustettiin vammaisten lasten neuvostoja, jotka lisäsivät tietoisuutta vammaisuudesta, vammaisten lasten oikeuksista sekä lasten velvollisuuksista kouluissa ja yhteisöissä.
”Neuvostot tekivät minusta vahvan ja itsevarman, niin että uskalsin kohdata ihmisiä ja hakea apua unelmieni tavoitteluun”, Jonathan toteaa.
Järjestöt kouluttavat myös opettajia inklusiivisten menetelmien käytössä sekä tukevat kumppanikouluja inklusiivisten oppimisympäristöjen rakentamisessa.
Työ tuottaa hiljalleen tulosta. Arushan alueella kuurojen koulutusta edistävän Finnish Special Education in Africa ry:n työn myötä kuurojen lasten koulunkäynti on lisääntynyt ja parantuneiden opetusmenetelmien myötä oppimistulokset ovat merkittävästi kohentuneet. Merkittävin tulos on kuitenkin ollut asenteiden muuttuminen niin oppilaitoksissa kuin ympäröivässä yhteiskunnassa sekä esteettömyyden ja saavutettavuuden paraneminen toisella asteella. Kun aiemmin kuuroja pidettiin vähälahjaisina, nyt heidät vihdoin nähdään tasavertaisina muiden kanssa.
Taloudellinen itsenäisyys avaa ovia osallisuuteen
Vaikka Tansanian laki edellyttää suurilta ja keskisuurilta yrityksiltä vammaisten palkkaamista, alle prosentilla tansanialaisista vammaisista on virallinen työsuhde. Työllistymistä estävät paitsi ennakkoluulot ja syrjintä, myös koulutuksen ja apuvälineiden puute.
Siksi suomalaiset kansalaisjärjestöt työskentelevät vahvistaakseen vammaisten toimeentuloa. Koulutus sekä työllistymiseen ja yritysten perustamiseen annettu tuki on parantanut vammaisten mahdollisuuksia ansaita tuloja perheilleen. Kun vammaisten taloudellinen panos perheiden ja yhteisöjen talouksiin kasvaa, heidät myös hyväksytään paremmin osaksi yhteisöjä.
“Aiemmin muut epäilivät kykyäni elättää perheeni ja suhtautuivat minuun muutenkin varauksella”, kertoo jalkansa moottoripyöräonnettomuudessa menettänyt Felix Kitenusa. Diakonissalaitoksen mufindilaisen yhteistyökumppanin koulutuksiin osallistuttuaan Felix perusti oman yrityksen, joka keskittyy matkapuhelinten korjaamiseen. “Yritykseni on menestynyt hyvin. Minulla on perhe ja asumme mukavasti. Myös yhteisön suhtautuminen on muuttunut – nyt minut nähdään yhtenä muista.”
Myös Jonathan pääsi jatkamaan opintojaan toisen asteen koulussa ja myöhemmin Tansanian kirjanpitoinstituutissa. Hän on onnistunut työllistymään Mbeyan kaupunginvaltuuston kirjanpitäjäksi. Parikymppinen nuorimies on onnellinen unelmansa toteutumisesta ja haluaa käyttää osan ansaitsemistaan tuloista muiden tukemiseen.
Suomen Tansanian-suurlähettilään Theresa Zittingin mukaan suomalaiset kansalaisjärjestöt tekevät vaikuttavaa ja tärkeää työtä.
“Paikallisten kumppanien kanssa tehtävä yhteistyö mahdollistaa kehitysyhteistyön toteuttamisen niin, että se vastaa konkreettisesti moniin vammaisinkluusion haasteisiin Tansaniassa”, Zitting lisää.
Suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen verkosto Tansaniassa edistää vammaisten oikeuksia ja osallisuutta. Yhteistyön avulla järjestöt vahvistavat vaikuttavuuttaan, jakavat resursseja, tukevat paikallisia kumppaneita ja kansalaisjärjestöjä sekä vähentävät vammaisuuteen liittyvää stigmaa. Tavoitteena on rakentaa oikeudenmukaisempi yhteiskunta, jossa vammaisten ihmisarvo ja oikeudet toteutuvat. Verkostoon kuuluu Abilis-säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Finnish Special Education in Africa ry, Diakonissalaitos, SOS-Lapsikylä, Vammaiskumppanuus sekä Kehitysvammaliitto.