Kirjeitä Ukrainasta – Vanhemmuus sodan aikana on selviytymistä päivästä toiseen

Vammaisen lapsen vanhemmuus oli haastavaa jo ennen sotaa, mutta sota-aikana perustarpeiden täyttämisestä on tullut päivittäinen kamppailu. Diakonissalaitoksen hätäapuvaroin toimivassa tilapäismajoituksessa Länsi-Ukrainan Mukatševossa asuvat äidit kertovat, millaista arki on, kun sota muutti kaiken.

Olena asuu perheensä kanssa Mukatševon hätämajoituksessa. Olena kantaa jatkuvaa huolta erityistarpeisen lapsensa hoidosta ja lääkityksestä, joita on vaikea saada sotatilanteessa.

”Elämäni on taistelua”

Vanhemmuus sodan aikana tarkoittaa päivittäistä selviytymistä. Elämäni ei ole vain äitiyttä – se on taistelua. Taistelua lääkkeistä, ruoasta, mahdollisuudesta täyttää lapseni perustarpeet.

Kun lapseni syntyi, tiesin, että kohtaisimme vaikeuksia, sillä hänellä oli erityistarpeita. Mutta uskoin, että me pärjäisimme. Nyt tunnen toivottomuutta. Minulla ei ole varaa hänen tarvitsemiinsa hoitoihin.

Haluan vain, että lapseni saisi tarvitsemansa lääkkeet ja turvallisen asuinpaikan. En haluaisi, että hänen pitää taistella perustarvikkeita saadakseen.

Jos voit järjestää lapsellesi sairaanhoitoa ilman, että sinun täytyy huolehtia, onko sinulla rahaa seuraavan päivän ruokaan – olet onnekas. Älä pidä sitä itsestäänselvyytenä.

– Olena

”Yhtäkkiä minusta tuli se, joka tarvitsi apua”

En ollut varautunut näkemään niin paljon kuolemaa. Lapsia, naisia, vammaisia – jotkut heistä kuolivat silmieni edessä. Se jättää arven, joka ei parane ikinä. 

Rada työskentelee kumppanijärjestömme yhteisötyöntekijänä ja auttaa näin muita pakolaisperheitä. Rada ja hänen 14-vuotias tyttärensä Leila ja vastasyntynyt pojanpoika Efroel asuvat hätämajoituksessa.

Autoin maansisäisiä pakolaisia jo ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä. Ja sitten, yhtäkkiä, minusta tuli se, joka tarvitsi apua. Selvisin evakuoitumisesta hengissä, mutta menetin kaiken – kotini, vakauden, normaalin elämäni. Ainoa, millä on enää merkitystä, on eloon jääminen, ja olen iloinen voidessani auttaa muita.

Toivon, ettei suomalaisten tarvitse kokea sitä, minkä itse jouduin kokemaan. Toivon, ettei uusia sotia enää tule.

Älkää menettäkö ihmisyyttänne. Meillä oli elämä, unelmia, koti, ja kaikki se vietiin meiltä. Olkaa kiitollisia siitä, mitä teillä on. Ja jos voitte auttaa muita, tehkää se. Sillä huomenna näin voi käydä kenelle tahansa.

– Rada

Apua eniten tarvitseville

Sota on vaikuttanut rajuimmin heikoimmassa asemassa oleviin ukrainalaisiin, kuten vammaisiin ja syrjittyyn romanivähemmistöön, johon myös Olenan ja Radan perheet kuuluvat. Heikoimmassa asemassa olevien on myös vaikeinta päästä avun piiriin, joten Diakonissalaitoksen hätäapu on kohdennettu erityisesti heidän tukemiseensa. Ukrainalaisen kumppanijärjestömme Roma Women Fund Chiriclin koko maan kattavan yhteisötyöntekijöiden verkoston kautta apu pystytään toimittamaan tuloksellisesti vaikeimmassa asemassa oleville ihmisille eri puolilla Ukrainaa.

Venäjän hyökkäykset ukrainalaisia sairaaloita vastaan ovat merkittävästi heikentäneet terveyspalvelujen ja lääkkeiden saatavuutta maassa. Joka viidennellä ukrainalaisella, ja miehitetyillä alueilla joka kolmannella, on vaikeuksia saada välttämättömiä lääkkeitä.

Vaikka tilanne on parantunut merkittävästi täysimittaisen hyökkäyksen alkuvaiheesta, lääkkeiden korkea hinta ja saatavuus ovat monille esteenä lääkkeiden hankkimiselle. Lääkkeiden saatavuusongelmat ja niiden kallistuminen ovat vaikuttaneet erityisen rajusti köyhimpiin ukrainalaisiin, joihin suurin osa romaniväestöstä kuuluu.

Diakonissalaitoksen hätäapuvaroin hankitaan välttämättömiä lääkkeitä tai sairaanhoitoa niitä tarvitseville. Sodan traumatisoimille lapsille annetaan myös psykologista tukea. Tähän mennessä jo yli 160 000 ihmiselle on pystytty tarjoamaan ruoka-apua, tukea evakuoitumiseen, hätämajoitusta tai neuvontaa sodan aikana.

Lue lisää viime vuoden Ukraina-raportistamme, mitä hätäapuvaroilla olemme saaneet jo aikaan.