Huolehtimalla yhteisöistä huolehdimme myös itsestämme 

”Olemme ihmisiä vain muiden ihmisten kautta, ja huolehtimalla yhteisöstä huolehdimme myös itsestämme. Tässä ajattelussa meillä olisi varaa kehittyä, jotta voisimme olla maailman onnellisin maa myös tulevaisuudessa”, kiteyttää Näkymättömät-ohjelman asiantuntija Tuuli Shinyella Diakonissalaitokselta.

Näkymättömät-ohjelman asiantuntija Tuuli Shinyella. Kuvaaja: Kiira Suoranta, Diakonissalaitos

Olen joskus kuullut sanottavan, että Suomi on sosiaalisten suhteiden kehitysmaa. Vaikka Suomi on kahdeksatta vuotta peräkkäin julistettu maailman onnellisimmaksi maaksi, ilmenee yhteiskunnassamme tarvetta kehittää yhteisöllisyyttä ja sosiaalista osallisuutta. Meillä olisi varmasti myös paljon opittavaa muista yhteisöllisemmistä kulttuureista. Entä jos kaiken keskiössä ei olisikaan yksilö, vaan yhteisö?

Osallisuus rakentuu monesta ainesosasta, ja yksi tärkeä osallisuuden palanen on yhteisöön kuuluminen ja yhteisöllisyys. On yksi ihmisen perustarpeista tuntea kuuluvansa porukkaan. Meistä jokainen tahtoo kokea olevansa osa itselleen tärkeää yhteisöä, oli se sitten esimerkiksi kaveripiiri, perhe, naapurusto, verkkoyhteisö, kansanliike tai koko yhteiskunta. 

Suomessa on tyypillisesti totuttu luottamaan vahvaan hyvinvointivaltioon ja huolenpito kanssaihmisistä on ikään kuin ulkoistettu veroja maksamalla julkisten palveluiden hoidettavaksi. Hyvinvointivaltion murroksessa yhteisöllisyys ja sosiaaliset suhteet nousevat kuitenkin vieläkin tärkeämpään rooliin, kun yhteiskunnan tukiverkkojen läpi on entistä helpompi pudota. 

Yhteiskunnan ilmapiiri kovenee, mutta kukaan ei pärjää yksin 

Ensimmäisen Näkymättömät-ohjelmavuoden havaintoja kokoavassa tilannekuvassa nousi esiin muun muassa arjessa näkyvät nykypäivän koventuneet asenteet ja ilmapiiri. Yleinen yksin pärjäämistä korostava ja yksilöä syyllistävä yhteiskunnallinen keskustelu yhdistettynä koviin poliittisiin päätöksiin ei huomioi ihmisiä, jotka kamppailevat monenlaisten haasteiden kanssa.  

Ohjelman työssä ihmisten osattomuus näyttäytyy monesti ulkopuolisuuden tunteena sekä arkisissa sosiaalisissa suhteissa, että yhteiskunnan jäsenenä. Jotkut kokevat, etteivät he ole osa mitään yhteisöä, sosiaalista verkostoa tai yhteiskuntaa laajemmin. Toisilla osallisuus omassa elämässä on hyvää, mutta osallisuus yhteiskuntaan voi olla heikkoa.  

Ohjelman työssä näkyy ihmisten kaipuu yhteisöön ja kuulumisesta porukkaan. Monilla on toiveena yksinkertaisesti tavata arjessaan enemmän muita ihmisiä, jutella ja olla yhdessä. Yhteisöllisyyteen linkittyy vahvasti myös merkityksellisyys – toive löytää elämään merkityksellisyyttä ja tuntea itsensä merkitykselliseksi muille. Yhteisöllisyys ei ole lahja, jota voisi vain vastaanottaa muilta, vaan yhteisöllisyyttä tehdään. Yhteisöllisyys onkin yhtä paljon antamista kuin saamista. 

”Minä olen koska me olemme” – huolehtimalla yhteisöstä huolehdimme itsestämme 

Miten yhteisöllisyyttä sitten voitaisiin rakentaa ja tuoda kaikkien saavutettaviin? Ainakin luomalla tiloja, joissa yhteisöllisyyttä on mahdollisuus syntyä ja vahvistaa. Paikkoja, joihin mennä ja tavata muita ihmisiä sekä merkityksellistä yhteistä tekemistä, johon on mahdollisimman matala kynnys liittyä. Tarvitaan myös yhteisöjä, joissa erilaiset ihmiset kohtaavat. 

Yksinpärjäämisen eetoksen vastavoimana voisimme ottaa oppia sieltä, missä yhteisöllisyys on valtava voimavara. Ubuntu on afrikkalainen yhteisöllinen elämänasenne ja filosofia, joka on tullut tunnetuksi länsimaissakin esimerkiksi Desmond Tutun ja Nelson Mandelan kautta. Ubuntun keskeinen ajatus voidaan tiivistää ”I am because we are” – ”minä olen koska me olemme”. Kaiken keskiössä ei olekaan yksilö, vaan yhteisö. Olemme ihmisiä vain muiden ihmisten kautta, ja huolehtimalla yhteisöstä huolehdimme myös itsestämme. Tässä ajattelussa meillä olisi varaa kehittyä, jotta voisimme olla maailman onnellisin maa myös tulevaisuudessa.  

Kirjoittaja Tuuli Shinyella työskentelee Diakonissalaitoksen koordinoimassa ja STEAn rahoittamassa Näkymättömät-ohjelmassa.