Ihmisoikeudet ovat valintoja ja niiden puolustaminen vaatii tekoja

“Kuunnellessani Julija Navalnajan puhetta hänen puolisonsa perinnöstä, toivosta ja rohkeudesta puolustaa demokratiaa, mieleeni nousi vilpitön suru ja vastuu. Myös meillä Suomessa on roolimme ihmisoikeuksien puolustajina. Se vaatii kuitenkin aktiivisia valintoja ja tekoja. Työ, jota teemme Diakonissalaitoksella, on osa tätä vastuuta”, kirjoittaa Psykotraumatologian keskuksemme johtaja Mari Tikkanen.   

 Diakonissalaitoksen Psykotrauamtologian keskuksen johtaja Mari Tikkanen. Kuva: Riitta Supperi.

Kuuntelin sateisessa SuomiAreenan illassa edesmenneen Venäjän oppositiojohtaja, Aleksei Navalnyin lesken Julija Navalnajan puheen. Puheessa Navalnaja kertoi puolisonsa työn jatkamisesta, sen edustamien asioiden puolustamisen tärkeydestä ja toivosta. 

Oli helppo olla samaa mieltä hänen kanssaan: demokratia ja ihmisoikeudet todella ovat puolustamisen arvoisia ja epäkohdat vaativat tulla nähdyiksi. Samalla tunsin vilpitöntä surua siitä, että hänen puolisoaan pelättiin heidän kotimaansa valtionhallinnossa niin paljon, että tämä vietiin perheeltään, vangittiin ja kuljetettiin Siperiaan rangaistussiirtolaan, jossa hän kuoli epäselvissä olosuhteissa helmikuussa 2024. 

Aleksei Navalnyi itse kuvasi tätä pelkoa kirjassaan Patriootti (Otava, 2024) saatuaan 19 vuoden vankeustuomion korkeimman turvaluokan vankilassa: 

”Tuomion määrä ei ole minua varten. Se on teitä varten. Teitä, ei minua, pelotellaan ja viedään halu tehdä vastarintaa. Eräässä mielessä tämä on uudenlaista vilpittömyyttä. Ne sanovat nyt avoimesti: Pelkäämme teitä. Pelkäämme sitä, mitä sanotte. Pelkäämme totuutta.” 

Vainottujen ja kidutettujen tukeminen on osa Suomen kansainvälistä sitoumusta

Valtiot, joissa ihmisoikeudet eivät tule tunnustetuiksi, ovat kansalaisilleen vaarallisia. Suhde ihmis- ja perusoikeuksiin ei ole asia, joka vain toteutuu, tai ei toteudu. Valtiot, niiden päättäjät ja hallinnot valitsevat suhteensa näihin oikeuksiin ja niiden toteutumiseen.  

Tänään, 26.6., vietetään YK:n kansainvälistä päivää kidutuksen uhrien puolesta. Suomi on turvannut monia oikeuksia kansalaisilleen, sekä valinnut noudattaa YK:n kidutuksen vastaista sopimusta, joka kieltää kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kaikissa olosuhteissa. 

Me Diakonissalaitoksella olemme ottaneet käytännössä toteutettavaksemme Suomen allekirjoittaman sopimuksen siitä, että hoitoa ja kuntoutusta tarjotaan niille, jotka joutuvat vainotuiksi ja kidutetuiksi sen vuoksi, että heillä on esimerkiksi sellaisia mielipiteitä, kielen murteita, ihmissuhteita tai perhesiteitä, joiden perusteella valtaapitävät oikeuttavat itselleen äärimmäisiä tekoja.   

Me tapaamme työssämme vuosittain lukuisia lapsia, nuoria, aikuisia ja perheitä, jotka ovat joutuneet mielivaltaisen väkivallan, kidutuksen ja vainon kohteeksi. Me tapaamme toki vain pienen osan, ja ainoastaan ne, jotka jäivät henkiin.  

Kun vallan pimeä puoli rikkoo, me autamme rakentamaan uudelleen

Psykotraumatologian keskus on perustettu niiden ihmisten kuntoutukseen, joiden kehojen, mielten, ja tulevaisuuden rikkomiseen ei oikeuttanut mikään virka, tehtävä tai asema. Meidän työssämme tulee näkyväksi se, mitä on väärinkäytetyn vallan pimeät puolet, jotka ilmentyvät ihmisten tuhoamisena, vainona ja mielivaltana.  

Meidän keskuksemme työ on jokapäiväinen muistutus siitä, että maailmassa on sellaista pahuutta, jolle ei pidä antaa valtaa. Sitä voi vastustaa monella tavalla, ja me teemme sen tarjoamalla vainon ja kidutuksen kohteeksi joutuneille mahdollisuuden uuteen alkuun elämässä, mahdollisuuden kuntoutua ja toipua monesti lähes sanoinkuvaamattomista kokemuksista.  

Toivon ylläpitäminen, ihmisyyden ja elämän kunnioittaminen on vastavoima vallan väärinkäytön seurauksille, ja sen puolustamiseen tarvitaan tahtoa ja tekoja.  

Ihmisarvon puolustamisen ja oikeudenmukaisuuden edessä täytyy tehdä aktiivisia valintoja

Me Diakonissalaitoksella olemme saaneet toimia 32 vuotta tärkeässä tehtävässämme, mutta yksi haaste meillä on. Joka vuosi me joudumme anomaan hankerahoitusta, jotta voimme toteuttaa Suomen ratifioimaa kansainvälistä sopimusta. Se tuntuu nurinkuriselta ja herättää kysymyksen, miksi niin on. 

Ihmisarvon puolustamisen ja oikeudenmukaisuuden edessä täytyy tehdä aktiivisia valintoja. Yksi niistä valinnoista olisi se, että Suomen valtio mahdollistaisi Psykotraumatologian keskukselle pysyvän toiminnan ja antaisi sille tällä tavoin työrauhan.  

Me teemme vakaalla arvopohjalla, sitoumuksella ja äärimmäisellä ammattitaidolla työtämme kidutettujen lasten, nuorten ja perheiden oikeuksien toteuttamiseksi, mutta me tarvitsemme tueksemme valtion taholta osoituksen, että sillä on merkitystä ja että se vastaa sellaista yhteiskuntamme arvomaailmaa, joka halutaan säilyttää. 

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi ei selvinnyt vankeudessa tapahtuneesta kohtelustaan hengissä, niin kuin eivät lukemattomat muutkaan, jotka vuosittain katoavat vankiloiden ja pidätyskeskusten uumeniin. Toivon todella, että hänen työnsä jatkaja, puoliso Julija Navalnaja saa tukea ja voimia jatkaa taisteluaan demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.  

Toivon myös, että me saamme keskuksessamme jatkaa työtämme niiden parissa, jotka pääsivät ulos, mutta jotka kantavat kokemustensa hintaa loppuelämänsä. Me tiedämme, että sillä rakennetaan paitsi selviytyjien, myös seuraavien sukupolvien terveyttä ja hyvinvointia.