Mentorointipari Milsa ja Ada: ”Mentoroinnissa pääsee positiivisella tavalla ravistelemaan omia ajatuksia.”
19.8.2025
Milsa ja Ada ovat Diakonissalaitoksen Amigo-toiminnan mentorointipari, jonka yhteinen vuosi on tulossa päätökseen. Heidän tapaamisillaan käytiin luottamuksellisia keskusteluita, rakenneltiin pilvilinnoja ja maalattiin yhdessä. He kannustavat myös muita lähtemään mukaan mentorointiin avoimesti ja ennakkoluulottomasti: ”Sitä ei varmasti kadu!”
Milsa ja Ada ovat Diakonissalaitoksen kansalaistoiminnan, Amigo-mentoroinnin, mentorointipari, jonka yhteinen vuosi on tulossa päätökseensä. Olemme kokoontuneet yhteiselle lopputapaamiselle Helsingin Vamoksen toimistolle kahvin ja pienten herkkujen ääreen. Ada ja Milsa ovat lupautuneet kertomaan minulle hieman yhteisestä vuodestaan ja sen herättämistä ajatuksista ja fiiliksistä.
Avoin asioiden jakaminen lisää luottamusta ja vähentää yksinäisyyden tunnetta
Aluksi palaamme hetkeksi vuoden taa ensimmäiseen yhteiseen tapaamiseen. Amigossa työntekijät etsivät jokaiselle mahdollisimman sopivan mentorointiparin haastattelun perusteella. Sopivan parin löydyttyä järjestetään alkutapaaminen, jossa myös oma työntekijä on mukana.
Ada muistelee, että hänellä oli Milsan kanssa heti ensitapaamisella hyvä fiilis ja tunne siitä, että he tulevat juttuun. Mentorina toiminut Milsa taas kertoo, että alkutapaaminen jännitti hieman:
”Aluksi jännitti, mutta hyvällä tavalla ja tuntui, että on uuden kivan asian edessä!”
Pieni alkujännitys haihtui nopeasti ja Milsa ja Ada löysivät tapaamisilla helposti yhteistä tekemistä. He esimerkiksi kahvittelivat, maalasivat ja kävivät mocktaileilla. Hyvä fiilis myös vahvistui ja he kertovat, että ajan viettäminen yhdessä oli helppoa ja mutkatonta. Ada kertoo jopa hieman yllättyneensä siitä, miten kaverilliselta ja rennolta Milsan kanssa oleminen tuntui.
Molemmille oli tärkeää se, että toisen kanssa pystyi juttelemaan avoimesti monenlaisista asioista. Keskusteluita syntyi luontevasti aina arkisista kuulumisista työnhakuun ja treffailuun. Myöskään haastavalta tuntuvien asioiden jakamista ei tarvinnut pelätä. Milsa pohtii, että nykyään esimerkiksi somen kautta voi helposti syntyä siloteltu kuva toisten elämästä. Hän koki itse tärkeänä, että voi kertoa rehellisesti myös vaikeammista asioista. Sitä kautta yleensä huomaa, että jokaisen elämään mahtuu monenlaista. Myös Adasta tuntui hyvältä kuulla Milsan kokemuksista. Yhteinen jakaminen vähensi tunnetta siitä, että on kokemustensa kanssa yksin ja loi luottamuksellisuutta.
”Oli rauhoittavaa, kun Milsa oli vähän vanhempi ja antoi perspektiiviä, että kaikenlaisia käänteitä tulee ja niistä voi selvitä”, hän toteaa.
Yhteinen tekeminen innosti rakentelemaan pilvilinnoja
Vuoden aikana Milsa ja Ada huomasivat, että ehkä parhaat tapaamiset syntyivät tekemällä yhdessä jotain kivaa, mikä puolestaan ruokki keskusteluita. He tekivät vierailun esimerkiksi Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan, mikä on painunut molemmille erityisesti mieleen.
”Kasvihuone tarjosi keskusteltavaa ja siellä oikein rakenneltiin pilvilinnoja”, muistelee Milsa.
Ada ja Milsa kertovat mentoroinnin sujuneen kaikin puolin hyvin ja mutkattomasti. Ainoana haasteena he pitävät sitä, että joskus kiireisen arjen keskellä yhteistä aikaa oli vaikeaa löytää. Samaan hengenvetoon he kuitenkin pohtivat, että tapaamiset toivat arkeen mukavia pysähtymisen hetkiä, joilla ajatus sai kulkea vapaasti. Lisäksi tapaamisista sai rytmiä arkeen ja oli mukavaa, kun oli aina tiedossa jotain, mitä odottaa. Siksi yhteisille hetkille ajan järjestäminen oli kiireestä huolimatta molemmille tärkeää. Myös viestittely tapaamisten välillä toimi heille hyvänä tapana pysyä kärryillä toisen kuulumisista ja pitää yhteyttä yllä.
Mentoroinnissa pääsee positiivisella tavalla ravistelemaan omia ajatuksia
Haluan kuulla hieman heidän ajatuksiaan Amigosta ja siitä, kenelle he toimintaa suosittelisivat. Ada kertoo jo suositelleensa toimintaa kaverilleen. Hänestä toiminta sopii kaikille nuorille, jotka toivovat elämään uusia kokemuksia ja joilla on tilaa kalenterissa. Hän kannustaa lähtemään mukaan avoimesti ja ennakkoluulottomasti.
Milsa puolestaan kertoo kokeneensa antoisana mentorina toimimisessa esimerkiksi sen, että keskusteluissa voi tunnistaa tuttuja teemoja omasta nuoruudestaan, joihin on nyt hieman vanhempana kiinnostavaa palata. Hän kertoo myös, että on ollut inspiroivaa seurata toisen elämää vierestä. Vaikka Milsa ei kokenut tarvitsevansa ylimääräistä tukea mentorointiin, hänestä on hyvä, että Amigon työntekijä on aina tarvittaessa tukena. Amigossa jokainen pari saa oman työntekijän, joka soittaa parille kuulumissoittoja ja johon voi olla aina tarvittaessa yhteydessä.
Milsa suosittelee mentorina toimimista lämpimästi myös muille:
”On etuoikeus tutustua uuteen ihmiseen. Saa positiivisella tavalla ravistella omia ajatuksia ja tämähän ehkäisee dementiaa! Mentorina toimiminen ei vaadi erityistaitoja tai valtavaa elämänkokemusta. Ei tarvitse pelätä, että olisi vääränlainen. Kannattaa ottaa aikaa ja lähteä kokeilemaan. Sitä ei varmasti kadu!”
Toinen paljastui ihanaksi tyypiksi
Aloitimme tapaamisen muistelemalla ensimmäistä tapaamista ja vuoden aloitusta, jolloin toinen oli vielä täysin vieras. Tapaamisen lopuksi on mukava kuulla, millaiseksi tyypiksi toinen tutustumisen myötä on paljastunut. Kaksikko kuvaa toisiaan kauniisti.
”Milsa on menevä, optimistinen, hauska, inspiroiva tyyppi. Häneltä saa itsekin intoa!” Ada toteaa.
”Ada on hyvin syvällinen ja taiteellinen. Hänellä on paljon näkemyksiä, hän on luotettava ja osaa sanoittaa asioita. Olen Adasta todella ylpeä ja oli inspiroivaa seurata hänen elämäänsä!” kertoo Milsa Adasta.
Näihin tunnelmiin on hyvä lopetella tapaaminen. Lopputapaamiset ovat aina myös työntekijälle antoisia ja koskettaviakin kohtaamisia, kun pääsee kurkistamaan parin yhteiseen vuoteen. Kiitos Milsa ja Ada ihanasta ja lämpimästä tapaamisesta!
Kirjoittaja Anni Lehto työskentelee Amigon yhteisötyöntekijänä.
Amigo-mentorointi on yksinäisyyttä vähentävää ja syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa 16–29-vuotiaille nuorille
Toiminnassa nuori saa itselleen vapaaehtoisen mentorin vuodeksi. Yhdessä mentorin kanssa nuorella on mahdollisuus pohtia ja harjoitella itselle tärkeitä asioita sekä viettää aikaa luotettavan aikuisen kanssa. Mentorointisuhde on tasaveroinen ja sen lähtökohtana ovat nuoren tarpeet ja toiveet.
Tulisiko sinusta Amigo-mentori nuorelle? Etsimme nyt joukkoomme uusia vapaaehtoisia! Otathan meihin yhteyttä, niin jutellaan lisää. Olet myös lämpimästi tervetullut seuraavaan Amigon mentorivalmennukseen, joka järjestetään ma 15.9. klo 17 Vamos Helsingin toimistolla osoitteessa Kuortaneenkatu 1. Valmennus on oiva matalan kynnyksen tapa tutustua lisää toimintaan, eikä se sido mihinkään. Yhteydenotot ja ilmoittautumiset valmennukseen sähköpostilla osoitteeseen amigo@hdl.fi. Valmennukseen voi ilmoittautua 10.9. saakka.
Myös uudet nuoret ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaamme!
Lue lisää Amigo-mentoroinnista