UNIT-palvelu

Diakonissalaitoksen UNIT-palvelu on edistänyt rikostaustaisten ulkomaalaisten hyvinvointia ja osallisuutta vuodesta 2019 lähtien.

" ".

 

UNIT-palvelu perustuu Diakonissalaitoksen monikulttuuriseen valmennusosaamiseen, ihmistä kunnioittavaan kohtaamiseen ja rinnalla kulkemiseen. UNIT-palvelu on suunnattu rikostaustaisille, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta.

Palvelu tarjoaa tukea haastavassa elämäntilanteessa, vahvistaa toimijuutta yhteiskunnassa ja antaa eväitä rikoksettomaan elämään. Valmennukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta.   

Pääsääntöisesti valmennusta toteutetaan Etelä-Suomessa, mutta teemme mielellämme etävalmennusta ja -neuvontaa koko Suomessa. Yksilötyön lisäksi teemme tiivistä verkostoyhteistyötä, tarjoamme neuvontaa ulkomaalaisasioihin ja palveluohjaukseen liittyen sekä koulutamme ammattilaisia kulttuurisensitiivisissä asioissa. 

Asiakkaita tapaamme esimerkiksi vankiloissa, valvontakäynneillä ja toimistossamme Helsingin Vallilassa. Ohjauksia toivoisimme erityisesti silloin, kun vapautuminen on ajankohtaista. Kaikki UNIT:in työntekijät ovat turvallisuusselvitettyjä. 

Esimerkkejä UNIT-valmennuksen sisällöistä:

  • asunnonhaku ja oma talous
  • oleskeluoikeuksiin, karkotusasioihin ja palaamiseen liittyvät asiat
  • työ- tai opiskelupaikan löytäminen


Yhteystiedot

Sebastian Holm
projektipäällikkö
puh. 050 475 8963
sebastian.holm@hdl.fi

Hamze Ahmed
valmentaja
puh. 050 325 7202
hamze.ahmed@hdl.fi

Viivi Moore
valmentaja
puh. 050 590 9308
viivi.moore@hdl.fi


UNIT-hanke toimi 2019-2022 Etelä-Suomen rikosseuraamusalueella vankilasta vapautuvien turvapaikanhakija- tai maahanmuuttajataustaisten vankien arjenhallinnan ja osallisuuden vahvistajana. UNIT-palvelu saa vakiintunutta rahoitusta toimintaansa.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: