110 vuotta lapsi- ja perhetyötä

3.1.2020

Jaana af Hällström

Vuonna 1910 Helsingin Sörnäisissä avattiin 10-paikkainen lastenkoti keuhkotautia sairastaville lapsille. Se oli alkuna Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhetyölle. 1920-luvulla aloitetusta kehitysvammatyöstä muodostui Rinnekoti. Runsaan 150 vuoden toiminta on lujittanut lapsiin kohdistuvan työn juuret vankoiksi.

Ensimmäinen lastenkoti jo 1800-luvulla

Diakonissalaitos perustettiin vuonna 1867 kulkutautisairaalaksi aikana, jolloin katovuodet ja nälänhätä saivat aikaan kulkutautiepidemioita. Hyvin pian osoittautui, että naisille tarkoitetussa sairaalassa monen potilaan lapset jäivät vaille huolenpitoa äidin sairaalassa olon ajaksi. Tilanne ratkaistiin perustamalla lasten osasto ja lastenkoti ”kurjuudessa sairastuneille lapsille”. Myös heitteille jätettyjä lapsia sijoitettiin tähän kotiin.

Lapset saivat Diakonissalaitoksella suojan ja turvan. Lisäksi heitä opetettiin lukemaan ja valmistamaan käsitöitä. Kaupungin vaivaiskassa maksoi lasten hoidosta korvausta. Johtajatar Amanda Cajanderin perustama lastenkoti oli toiminnassa vuoteen 1886 saakka. Se jouduttiin sulkemaan ”sopivien työntekijöiden” puutteen vuoksi. Kului lähes 30 vuotta kun Diakonissalaitos aloitti lastenhuoltotyön uudelleen.

Sörnäisiin lastenkoti 1910

Tähän päivään jatkuneen lapsiin ja heidän perheisiinsä kohdistuvan työmuodon taustalla on 1900-luvun alkupuolella suomalaisia piinannut keuhkotauti. Se oli sitkeä kansantauti aina 1950-luvulle saakka. Vuonna 1904 Helsinkiin perustettiin Keuhkotautisten huoltola. Sen ensimmäisenä hoitajana toimi diakonissa Ida Sommar, jonka kautta Diakonissalaitos sai kosketuksen tuberkuloosityöhön. Lasten tilanne osoittautui erittäin vaikeaksi – lastensairaalaa ei vielä ollut eikä keuhkotautia sairastavia lapsia muihin sairaaloihin otettu.

Hovioikeuden presidentin leski Constance Montgomery alkoi kantaa huolta sisarten työstä keuhkotautisten keskuudessa. Siihen hän oli tutustunut muun muassa toimiessaan köyhäinhoitolautakunnan (nyk. sosiaali- ja terveyslautakunta) jäsenenä.  Erityisesti lasten tilanne kosketti häntä syvästi. Yhdessä diakonissa Elin Wegeliuksen kanssa hän päätti avata kodin tuberkuloosista kärsiville lapsille. Naiset vuokrasivat omalla kustannuksellaan Sörnäisistä pienen huoneiston kodiksi kymmenelle lapselle vuonna 1910. Koti kävi kuitenkin pian ahtaaksi, sillä hätätilanne pakotti ottamaan lapsia paikkoja runsaammin. Pian myös huomattiin, ettei kaupunki ole sopiva ympäristö sairaille. Niinpä ryhdyttiin etsimään sopivaa huvilaa terveellisemmältä seudulta. Sellainen löytyi 1912 Helsingin maalaiskunnasta Pitäjänmäeltä. Sisar Elin ja rouva Montgomery ostivat Villa Droppen -nimisen huvilan, jonne muutti sisar Elinin lisäksi kaksi hoitajaa ja 16 lasta. Diakonissalaitos otti lastenkodin vastuulleen 1914 ja hankki lastenkodille 1920-luvun alkuun mennessä yhteensä seitsemän huvilaa. Laitoksen toinen lastenkoti sijaitsi Espoon Pellaksessa.

Diakonissalaitos toimii yhä edelleen Pitäjänmäellä. Lastenkoti on muuttanut muotoaan; lapsille, nuorille ja perheille tarjotaan monipuolisia palveluita laaja-alaisesta arvioinnista intensiiviseen kuntoutukseen ja hoitoon.

Kehitysvammatyö aloitetaan

Rinnekodin toiminta alkoi osana Diakonissalaitoksen toimintaa vuonna 1927, kun kaksi pientä kehitysvammaista poikaa, Mauri ja Martti, pääsivät Diakonissalaitoksen sisarten hoidettaviksi.  Itsenäisenä tytärsäätiönä Rinnekoti on toiminut vuodesta 1957 alkaen. Nyt yhdistymisen myötä se palaa takaisin kotisäätiöön.

Lue nykyisestä lapsi- ja perhetyöstä


Kirjoittaja  Jaana af Hällström on Diakonissalaitoksen viestinnän asiantuntija ja intendentti.

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit

¨