Diakonissalaitokselle on haluttu lahjoittaa aina

5.5.2020

Jaana af Hällström

Erilaisia tavaroita museon vitriinissä. Keskellä kalaveitsi, jonka Carl Bartram-niminen mies halusi lahjoittaa Diakonissalaitokselle.

Helsingissä perustetun Diakonissalaitoksen ja sen asiakkaiden tai asukkaiden tukemisella monenlaisin lahjoituksin on pitkä perinne; tukijoiden joukko alkoi muodostua jo ennen kuin laitos sai toiminnalleen keisarilta aloitusluvan joulukuun alussa 1867. Lahjoittamisen perinne on jatkunut tähän päivään asti. Lahjoittajien joukkoon mahtuu ja lahjoittaa voi aina!

 

Ensimmäiset lahjoitukset olivat toiminnan aloittamiselle välttämättömiä

Pohjoisrannassa sijaitsevaan kotiin kokoontui elokuussa 1867 kaupungin säätyläisrouvia rouva Yolanda Hjeltin kutsumana. Rouvat muodostivat ompeluseuran, jonka tehtävänä oli varustaa myöhemmin vuoden aikana Helsingissä toimintansa aloittava Diakonissalaitos tarpeellisilla kodintekstiileillä; lakanoilla, pyyheliinoilla, verhoilla, pöytäliinoilla ja potilasvaatteilla. Ne kaikki oli ommeltava käsityönä.

Rouva Hjelt osallistui kanssasisarineen hankkeeseen, jonka alullepanija oli everstin leski Aurora Karamzin sekä neljä Suomen lähetysseuran toiminnassa keskeisesti mukana ollutta herraa, yhtenä heistä rouvan Hjeltin puoliso, lääkäri O. A. E. Hjelt. Rouva Karamzinin ja herrojen tavoitteena oli perustaa Helsinkiin Diakonissalaitos, jossa hoidetaan sairaita ja koulutetaan nuoria naisia huonompiosaisten auttajiksi, diakonissoiksi. Malli toiminnalle oli saatu rouva Karamzinin toisen kotikaupungin Pietarin diakonissalaitoksesta eli evankelisesta hospitaalista sekä Tukholman diakonissalaitoksesta. Näiden laitosten juuret olivat Saksassa, Kaiserswerthissä vuonna 1836 perustetussa Diakonissalaitoksessa. Siitä tulisi myös Helsingin Diakonissalaitoksen ”Mutterhaus”, emolaitos.

Kun huoneisto oli hankittuna, tarpeelliset tekstiilit valmiita ja aloituslupa saatu, voitiin Diakonissalaitoksen vihkiäisjuhlaa viettää 17.12.1867. Tilaisuudessa oli paikalla runsaasti väkeä – niin paljon, että osa vieraista joutui kuuntelemaan puheita ja laulamaan virsiä, porrashuoneessa. Sanomalehdessä kuvailtiin tapahtumaa ja kerrottiin, että juhlaan oli saapunut pietarilaisten ystävien tervehdyksenä lahjoja, joukossa pieni apteekki lääkkeineen ja kuormallinen kaikenlaisia kalliita tavaroita. Lääkkeitä oli lahjoittanut rohdosliike Stoll und Schmidt.

Aktiivinen varainhankinta alkoi heti toiminnan ensimmäisinä vuosina

Diakonissalaitoksen ensimmäisten sääntöjen mukaan Diakonissalaitoksen ylläpidosta vastasi ensisijaisesti Aurora Karamzin. Lisäksi tarkoituksena oli saada myös muita avustuksia ja sairaalamaksuja. Ensimmäisinä toimintavuosina noin kolmannekseen menoista saatiin avustusta laitoksen johtajattaren, sisar Amanda Cajanderin anomuksesta keisarillisesta Suomen käsikassasta, kenraalikuvernööriltä sekä monista pienistä lahjoituksista. Ne tulivat pääasiassa Pietarista. Samat lahjoittajat, jotka tukivat Pietarin hospitaalia, lähettivät avustuksiaan myös Helsinkiin ja vuonna 1869 toimintansa aloittaneeseen Viipurin diakonissalaitokseen. Sisar Amanda vaikutti voimakkaasti näiden lahjoitusten saamiseen, sillä hänellä oli kiinteät suhteet Pietarin diakonissalaitokseen. Jälkeenpäin tarkasteltuna, hän taisi olla Diakonissalaitoksen ensimmäinen varainhankkija.

Raha- ja tavaralahjoituksia alkoi tulla vähitellen Helsingistä ja laitoksen toiminnan tultua tunnetuksi, myös muualta Suomesta. Vuoden 1870 toimintakertomuksessa todettiin asessori W. Brummerin lahjoittaneen spriitä, kirjakauppias G. W. Edlundin kirjoja, herra H. Hartwallin mineraalivettä ja kauppaneuvos Paul Sinebrychoffin olutta ja virvoitusjuomia.

Samankaltaisia, melko yksityiskohtaisia lahjoitusluetteloita lahjoittajien nimien kera julkaistiin 1800-luvun toimintakertomuksissa sekä 1894 perustetussa Viesti-lehdessä. Lahjoitusten yhteydestä jätettiin lahjoittajien nimet pois jo 1800-luvun lopulla ja mitä pidemmälle vuosisata kului sitä niukemmaksi ja ylimalkaisemmaksi muodostui lahjoituksista tiedottaminen. Sotavuosina palattiin jälleen yksityiskohtaisempiin lahjatietoihin; lahjoittajien määrät lisääntyivät ja lahjoituksia saatiin myös naapurimaista. Lahjoitusten yhteydessä mainittiin myös Helsingin Diakonissalaitoksen Kukkaisrahaston kautta muistettujen nimet. Kukkaisrahasto oli perustettu vuonna 1938 laitoksen yleisen toiminnan tukemiseksi.

Rahaa on lahjoitettu aina

Suoria, erisuuruisia rahalahjoituksia saatiin yksityishenkilöiltä kohdennettuna yleisesti koko laitokselle, tiettyyn toimintaan tai sisarten (diakonissojen) hyväksi. Erityisenä varainhankinnan kohteena oli oma talo, jota rakennettiin 1896-1897. Laitokselta lähetettiin säästölippaita 51 seurakuntaan, josta ne palautuivat tietyn ajan päästä takaisin, enemmän tai vähemmän täytettyinä. Lisäksi diakonissoilla oli oma lipaskeräyksensä. 1900-luvun alussa keruulippaita sijoitettiin laitoksella kävijöiden ulottuville – ohi mennessä saattoi pienen pahvisen tai suuremman metallisen laatikon kapeaan aukkoon sujauttaa kolikon tai kaksi. Lipaskeräysten kantavana ajatuksena olivat ”pienet purot” – kun puroja on monta, saadaan niistä isompi virta. Samaa ajatusta noudattaen laitos ryhtyi ottamaan 1900-luvun alussa vastaan käytettyjä postimerkkejä ja myi ne edelleen filatelisteille eli postimerkkien keräilijöille.

Toinen rahalahjoitusten muoto olivat monet rahastot. Vapaavuoderahastojen (Frisäng) tarkoituksena oli kustantaa nimen mukaisesti vapaa vuode eli korvata hoidosta kertyvät kustannukset potilaan puolesta joko laitoksen itsensä valitsemille tai rahaston perustajan nimeämän ryhmän edustajalle. Tällaisen rahaston perustamisen kimmokkeena oli usein kiitollisuus laitoksen sairaalassa saadusta hyvästä hoidosta; potilaana oli ollut joko rahaston perustaja itse tai potilaana oli ollut joku läheinen. Ensimmäinen vapaavuoderahasto oli Aleksanteri II:n muistorahasto vuodelta 1878.

Vapaavuoderahastoja oli sekä Diakonissalaitoksen sairaalalla että vuonna 1906 toimintansa aloittaneelle Lastensairaalalla. Vapaavuoteiden lisäksi tarkoituksia tai kohderyhmiä olivat mm. kroonisesti sairaat, vanhat sisaret, epilepsiaa sairastavat, kehitysvammaiset, Pitäjänmäen lastenkodin tuberkuloosia sairastavat lapset ja yleensä sairaat lapset. Lisäksi diakonissoille oli oma opintorahasto ja sellainen oli myös Alppikadun korttelin istutusten hoitoa varten. 1940-luvulle tultaessa rahastoja oli yhteensä 110.

Tavaralahjoitukset ovat tapa tukea itselle tärkeää toimintaa

1860-luvulla alkanut tavaralahjoitusten virta jatkui vuosikymmeniä, ollen välillä vaatimattomampi ja välillä runsaampi. Toimintakertomuksista voi lukea lahjoitusten moninaisuuden, mittaluokat ja kohderyhmät. Luetteloita lukiessa herää vahvasti ajatus, että Diakonissalaitoksen toiminnan tuntevat halusivat antaa mahdollisuuksiensa mukaan edes jotakin tukeakseen laitosta. Lahjoituksia oli nimittäin yksittäisistä kirjoista kukkakimppuihin, piparkakkulaatikosta huonekaluihin.

Diakonissalaitos oli pitkälle 1900-lukua melko omavarainen; kankaat kudottiin ja vaatteet ommeltiin itse, maasta saatiin juureksia ja omista pensasiat marjoja. Kotieläimiäkin Alppikadulla oli vielä 1920-luvulla. Porsaskarsinaan mahtui hyvin lahjaksi saadut kaksi pientä possua. Ompeluhuoneessa ilahduttiin varmasti suurista leikkuusaksista, neulomakoneesta ja villa- sekä ompelulangoista.

Ruokalahjoitukset, kuten esimerkiksi kananmunat, jauhot ja ryynit, sokerit, mantelit ja rusinat, hedelmät ja juurekset, tai kynityt kanat, peuranpaistit, hillot, mehut ja marmeladit olivat hyviä lisiä tarkan markan taloudenhoidossa; iloa tuotti yhtä lailla rouva Strömin lahjoittamat kaksi pulloa mehua, rouva Collianderin tynnyri rukiita kuin leipureilta Brondin ja Lindberg tulleet vehnäleivät. Herra Hartwall lahjoitti vuosi toisensa jälkeen rautavettä varattomille sairaille ja Sinebrychoffin perheeltä saatiin olutta ja sahtia. Sotavuosina kahvinkorvike, kerma, sokeri ja voi otettiin varmasti aiempaa suuremmalla kiitollisuudella vastaan.

Huoneiden kaunistukseksi lahjoitettiin kukkia tai kukkakimppuja, ikkunaverhoja, pöytäliinoja ja tauluja sekä niiden kalustamiseksi kaappeja, tuoleja, pöytiä, sänkyjä ja yöpöytiä. Neiti Homénin lahjoittamilla höyhen- ja untuvapatjoilla sai varmaan makeat unet.

Potilaiden tai asiakkaiden ja asukkaiden iloksi lahjoitusluettelossa on maininta undulaatista häkkeineen, koiranpennusta, leikkikaluista ja monista suomen- ruotsin- ja saksankielisistä kirjoista. Niistä suurin osa tuntuu olleen hengellistä kirjallisuutta, mutta joukossa on myös maailmankirjallisuuden klassikoita. Diakonissat eivät saaneet vastanottaa lahjoja mutta heille tehdyt kirjalahjoitukset täydensivät Sisarkirjaston kokoelmia. Sen laajuus oli lopulta lähes 2000 nidettä.

Testamentti on tahdonilmaus: tämä työ on tärkeää

Diakonissalaitokselle kertyi melko nopeasti toiminnan tukijoiden piiri, hengellisen herätyksen saaneita helsinkiläissäätyläisiä. Monet heistä osallistuivat johtokunnan puheenjohtajan, piispa Herman Råberghin säännöllisesti pitämiin hartaustilaisuuksiin, lahjoittivat vuosittain sopivaksi katsomansa summan rahaa, eräät heistä perustivat rahaston ja monet muistivat laitosta viimeisessä tahdossaan eli testamentissa. Jälkeensä jättämällä omaisuudella tai sen osalla haluttiin antaa tuki itselle tärkeän toiminnan jatkumiselle. 1900-luvun alkupuolella testamentin tekijät olivat pääsääntöisesti laitoksen ystäviä ja tukijoita, toisella puoliskolla vahvistui diakonissojen osuus. He olivat antaneet elämänsä Diakonissalaitoksen palveluksessa huono-osaisille ja kuolemansa jälkeen myös kertyneen omaisuuden.

Diakonissalaitoksen hyväksi on testamentattu 1800-luvun lopulta alkaen kymmeniä asuntoja, osa on myyty, mutta osa niistä on edelleen laitoksen omistuksessa edelleen vuokrattuna. Jälkisäädöksissä on myös lahjoitettu laitokselle irtainta omaisuutta. Joitakin tätä kautta tulleita esineitä on Diakonissalaitoksella edelleen käytössä.

Muutama esimerkki testamenteista

Pitäjänmäen lastenkodin toimintaa tukenut rouva Constance Montgomery kuoli vuonna 1923. Hän jätti testamentissaan lastenkodille huomattavan summan rahaa ja sen lisäksi Diakonissalaitokselle irtainta omaisuutta. Hän toivoi, että siitä myytäisiin lasitavara ja tällä tuotolla hankittaisiin laitoksen kirkkoon lasimaalaus. Tästä toiveesta muistuttaa kirkon saarnatuolin takana oleva neiti Greta Hultin tekemä lasimaalaus Antakaa lasten tulla minun tyköni.

Kauppalantiellä Haagassa sijaitsee vuonna 1959 valmistunut kerrostalo (jota puretaan ja tilalle rakennetaan uusi). Tontilla sijaitsi Villa Boet -niminen huvila, jonka Hermanssonin lapseton pariskunta testamenttasi Diakonissalaitokselle. Anna Hermansson oli pitkäaikainen johtokunnan jäsen ja hänen kuolemansa jälkeen tässä luottamustehtävässä toimi myös Robert Hermansson.

Alppikadulla päärakennuksen aulassa on laitoksen historiasta kertova näyttely. Eräässä vitriinissä on esillä hopeinen kalaveitsi, joka on peräisin Bartramin sisaruksilta. He lahjoittivat testamentilla koko omaisuutensa Diakonissalaitokselle. Pesän arvo vuonna 1936 oli 3,6 miljoonaa markkaa, nykyrahassa noin 1,5 miljoonaa euroa.

Viimeisin sisarien tekemistä suuremmista testamenttilahjoituksista on diakonissa Hellin Salon; hän antoi vuonna 2017 Diakonissalaitoksen museon toiminnan jatkamiselle huomattavan summan – museon perustaminen ja ylläpitäminen oli hänen ja diakonissa Aune Mäkisen yhteinen vapaa-ajan projekti vuosikymmenien ajan.

Tässä yhteydessä on syytä myös mainita Heponiemi. Sen Diakonissalaitos sai lahjoituksena vuonna 1912 Hildi ja Juho Ennolalta. Karjalohjalla Puujärven rannalla sijaitsevasta tilasta muodostui sisarten virkistyspaikka, jonka laitos sai lahjakirjan mukaisesti hallintaansa Hildi Ennolan kuoleman jälkeen 1929.

Varojen keruuta ja kanavointia yhdistystoiminnan kautta

Diakonissalaitoksen toimintamuotojen täydentyessä lastenkodeilla Pitäjänmäessä ja Espoon Pellaksessa, perustettiin niiden yhteyteen omat ompeluseuransa vastaavassa tarkoituksessa kuin aikoinaan oli perustettu Hjeltien kotona. Niiden jäsenet varustivat lastenkoteja tarpeellisilla tekstiileillä ja korjasivat rikkoutuneita vaatekappaleita. Kun laitoksen piirissä ryhdyttiin 1920-luvulta alkaen järjestämään myyjäisiä varainkeruutarkoituksessa, valmistivat ompeluseurojen jäsenet niihin myyntituotteita, joiden myyntitulot lahjoitettiin toiminnan hyväksi. Näin kertyneitä varoja myös säästettiin suurempia hankintoja varten; Diakonissalaitoksella useampikin toimipiste sai ompeluseuran keräämin varoin pianon.

Tuo kesällä 1867 perustettu ompeluseura jatkoi Diakonissalaitoksen piirissä 150 vuotta, joskin viimeisinä vuosikymmeninä painopiste käsitöiden valmistuksesta siirtyi enemmän hengellisyyden vaalimiseen.

 

Kirjoittaja Jaana af Hällström työskentelee Diakonissalaitoksen viestinnässä ja on erikoistunut Diakonissalaitoksen monipuoliseen historiaan.

Sinusta lahjoittaja?

Merkittävä joukko ihmisiä ja yhteisöjä tukee Diakonissalaitoksen työtä vuosittain. Jotkut antavat aikaa, joku toinen taas lahjoittaa rahaa. He kaikki ovat lahjoituksillaan liittyneet tuohon edellä kuvattuun suureen joukkoon, joka on yli 150 vuoden ajan tukenut Diakonissalaitoksen tarpeelliseksi koettua toimintaa, on halunnut tukea toiminnan laajentamista tai on halunnut tuottaa iloa Diakonissalaitoksen asiakkaille tai antaa heille jotakin, mitä näillä itsellään ei ole mahdollista hankkia.

Haluaisitko sinä liittyä lahjoittajien joukkoon?

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit