Iiris Kivimäki: Yritysten kanssa win-win!

Iiris Kivimäki. Hänen vieressään on lippu, jossa lukee Rohkeasti ihmisarvon puolesta.Virtaa uuteen yritysvarainhankintaan kehittää Diakonissalaitoksella varainhankinnan  asiantuntija Iiris Kivimäki. Hänet sai keväällä erityisen iloiseksi se, kun kumppaniyrityksen työntekijä kertoi auttamishalustaan koronan aikaan. Samalla työntekijä kantoi autoon isoja laatikoita vietäväksi Diakonissalaitokselle. Diakonissalaitos sai lahjoituksina aterioita, hygieniatarvikkeita, läppäreitä nuorille ja kotipizzaa eristyksissä olevien ilahduttamiseksi.

-Nautin hienosta kehittämishaasteesta Diakonissalaitoksella. Viestintä, vaikuttaminen ja varainhankinta ovat saman pallon eri puolia. Ne on hyvä panna pyörimään yhtä aikaa. Työuralla tutuiksi ovat tulleet viestintä ja vaikuttamistyö johtotehtävineen sekä yksityinen varainhankinta. Matkaa on tehty Belgian ja Lontoon kautta takaisin Suomeen.

Uutta Diakonissalaitoksella on yritysten mukaantulo vastuullisuustyön kumppaneiksi. Yritykset ovat perinteisesti lahjoittaneet joulukorttivarojaan Vamos-nuorten parissa tehtävään työhön.

-Unelmani on, että olemme etujoukoissa Suomessa ja ulkomailla tekemässä yritysten, Diakonissalaitoksen kokeneiden työntekijöiden ja esimerkiksi nuorten kanssa isoa muutosta maailmaan. Diakonissalaitoksen pitkä historia, rohkeus tarttua työhön heikommassa asemassa olevien parissa on hieno lähtökohta tähän työhön.

Tästä lisää kunta- ja yritysyhteistyöstä Diakonissalaitoksen toimintaan voit tutustua tästä

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit