Neljä vinkkiä – Näin murrat mielenterveyden tabuja

26.10.2020

Viime päivien uutisointi on nostanut keskusteluun mielenterveyden hyvinvoinnin ja avun hakemisen tärkeyden. Onneksi stigma mielenterveysongelmien ympäriltä on murentumassa, mielenterveyden tabut murtuvat myös työpaikoilla. On nykyaikaa puhua mielenterveydestä ja tarjota työntekijöille kattavia mielen hyvinvointia edistäviä palveluja matalalla kynnyksellä. Lue neljä vinkkiä kuinka tabuja murretaan.

Kaksi naista istuu sohvalla, kummallakin on kahvikupit käsissään.

Mielenterveysdiagnoosien määrä on kasvussa, mutta se ei tarkoita pelkästään sitä, että ongelmien määrä olisi kasvanut. Se kertoo myös siitä, että apua osataan hakea varhaisemmassa vaiheessa.

”Diakonissalaitoksella teemme töitä vaikeassa asemassa olevien ihmisten kanssa ja työ on usein kuormittavaa. On tärkeää, että meillä on avoin ilmapiiri ja kannustamme työntekijää hakemaan apua työterveydestä matalalla kynnyksellä”, Diakonissalaitoksen henkilöstöjohtaja Mari Rautiainen sanoo.

Diakonissalaitoksella on tehty linjaus, että varhaisen välittämisen lisäksi työntekijän hyvinvointia tuetaan kokonaisvaltaisesti. Siksi työntekijöiden käytössä on kattavat ennaltaehkäisevät ja hoidolliset työterveyden palvelut myös mielen hyvinvoinnin osalta.

”Meillä on esimerkiksi lyhytpsykoterapiaa työnantajan kustantamana. Lyhytpsykoterapia tutkitusti sekä parantaa toimintakykyä että vähentää psyykkisiä oireita”, kertoo Rautiainen, joka on itsekin psykoterapeutti ja tutkinut terapian vaikuttavuutta.

Lisäksi Diakonissalaitoksella on panostettu digitaalisiin matalan kynnyksen palveluihin, jotka kannustavat työntekijää itseään pitämään aktiivisesti huolta omasta hyvinvoinnistaan. Esimerkiksi käytössä ovat Terveystalon mielen hyvinvoinnin digipalvelut Mielen chat ja Mielen sparri.

”Henkilöstön hyvinvointi on työantajan ja henkilöstön yhteinen asia. Helposti paikasta riippumatta saatavilla olevat digitaaliset palvelut kannustavat ihmisiä huolehtimaan itsestään. Sosiaali- ja terveysalalla ammattilaisten on muistettava huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, jotta jaksavat auttaa muita”, Rautiainen sanoo.

Työpaikoilla mielenterveysongelmien ehkäisemiseen kannattaa panostaa, sillä ne ovat yksi yleisimpiä sairauspoissaolojen syitä. Joka toinen meistä kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä elämänsä aikana ja masennuksesta noin joka viides. Sairauspoissaolot ovat työnantajille kalliita.

Diakonissalaitoksella työterveyspalveluissa on alettu painottaa sairauksien hoitamisen sijasta entistä enemmän ennaltaehkäiseviä ja hyvinvointia tukevia palveluita.

Kaikkia mielenterveyden häiriöitä voidaan hoitaa. Ne pyritään tunnistamaan varhaisessa vaiheessa ja pitämään sairauslomat lyhyinä, sillä työn tekeminen on kuntouttavaa toimintaa ja arjen rutiinit auttavat voimaan hyvin. Kaikista mielenterveyden ongelmista ei parannu kokonaan, mutta niiden kanssa voi oppia elämään hyvää ja onnellista elämää.

”Tärkein motivaatio omasta itsestä huolehtimiseen lähtee työntekijästä itsestään. Hyvinvoiva työntekijä on paras työntekijä. Työnantajana näillä ennaltaehkäisevillä palveluilla tuemme sekä työntekijän että koko työyhteisön hyvinvointia”, Mari Rautiainen sanoo.

Neljä vinkkiä – Näin murrat mielenterveyden tabuja

1. Kysy rohkeasti mitä ystävälle, työkaverille tai kumppanille oikeasti kuuluu ja odota vastausta rauhassa. Yleinen vastaus on ”ihan hyvää”, mutta kuuntelemalla annat mahdollisuuden kertoa kaikenlaiset kuulumiset, myös sen, että ei ehkä menekään ihan hyvin.

2. Salli itsellesi ja läheisillesi se, että kaikkien mieli on joskus koetuksella.

3. Kerro avoimesti, jos olet hakenut ja saanut apua. Huomaat, että moni muukin on ollut vastaavassa tilanteessa.

4. Jaa omia kokemuksiasi siitä, miten huolehdit omasta jaksamisestasi. Saatat inspiroida muita!

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: