”Maria sanoi, että kyllä sä pystyt” – Mentorointi tarjosi mieleenpainuvia hetkiä

6.11.2020

”Atiqissa on hienoa hänen tapansa kohdata muita ihmisiä avoimesti ja kunnioittavasti. Atiq puhuu aina kaikista kauniisti ja osaa arvostaa Suomessa asioita, joita olen itse pitänyt itsestäänselvyyksinä”, sanoo Amigo-mentori Maria.

Amigo-mentoripari Maria ja Atiq rullaportaissa.

Amigo-mentoripari Maria ja Atiq.

Maria ja Atiq tapasivat toisensa Amigo-mentoroinnin kautta. Kaveri oli suositellut toimintaa Atiqille ja alkuhaastattelun jälkeen syntyi päätös lähteä mukaan toimintaan. Maria puolestaan oli aiemmin itse sosiaalityössä ohjannut nuoria 16-29-vuotiaiden nuorten syrjäytymistä ehkäisevään Amigoon. Opintovapaalla ollessa ajankohta mentoroinnille tuntui sopivalta.

”Halusin jollakin tapaa tukea jonkun nuoren kotoutumista Suomeen. Samalla opiskelin Lähi-idän tutkimusta ja olin kiinnostunut oppimaan enemmän toisenlaisista kulttuureista. Kun jäin opintovapaalle, elämästäni vapautui aikaa myös mentoroinnille. Odotuksina oli siis oppia itse uutta toisen elämästä ja taustoista sekä halu tukea kotoutumisessa”, Maria kertoo.

Atiq puolestaan piti tärkeänä suomen kielen oppimista sekä Suomen kulttuuriin tutustumista.

Mentorointiparien yhdistäminen vaatii hyvää ihmistuntemusta ja herkkyyttä. Ensimmäinen tapaaminen, jossa Amigon oma työntekijä on mukana, jännittää yleensä kaikkia. Kaksi toisilleen tuntematonta vuoden mittaiseen mentorointisuhteeseen sitoutunutta ihmistä ovat tuolloin monessa mielessä uuden edessä. Näköalapaikan saaminen toisenlaiseen tapaan elää ja ajatella koetaan arvokkaaksi.

Atiqin mukaan Mariaan tutustuminen tuntui helpolta ja hyvältä. Myös Maria koki yhdessä olemisen ja keskustelun alusta alkaen helpoksi, siinä auttoi molempien avoimuus elämän suhteen sekä yhteiset kiinnostuksen kohteet.

Mentorointivuoden anti

Atiq kokee vuoden antaneen muun muassa kokemusta Suomen kulttuurista ja kielitaidon harjoittelusta: ”Se oli tosi hyvä ja mielenkiintoinen vuosi. Sain paljon tietoa Suomesta. Oli todella mielenkiintoista käydä Marian siskon luona maaseudulla.”

Maria taas sanoo tehneensä mentorointivuoden aikana paljon sellaisia asioita, joille hän ei ollut aiemmin ottanut aikaa. ”Kävimme luistelemassa, Atiq auttoi minua arabian opinnoissani, kävimme museoissa, Lux-Helsingissä, tutustumassa moskeijaan, kahvilla, syömässä falafelia ja kävelyillä muun muassa Lammassaaressa.”

”Olen oppinut paljon erilaisesta tavasta ajatella, nähdä ja kokea maailmaa. Se on rikastuttanut omaa maailmankuvaani. Atiqilta on voinut kysyä hänen kotimaastaan ja uskonnosta, jotka kiinnostivat minua todella paljon. Atiqin elämänasenne on hyvin positiivinen ja aurinkoinen, mikä on piristänyt itseäni suuresti”, Maria kertoo.

Maria ja Atiq kokevat, että mentorointi vastasi heidän odotuksiaan. He arvioivat, että olennaista onnistuneessa mentoroinnissa oli avoimuus sekä se, että toisen kanssa oli kivaa.

Mieleenpainuvimpia hetkiä

Mentorointivuosi voi antaa mahdollisuuden kokemuksiin, joihin ei ehkä muuten pääsisi luontevasti osalliseksi.

Atiqin sanoin: ”Jutteleminen mentorin kanssa oli todella hyvä kokemus. Ja Marian siskon luona sain niin paljon tietoa siitä, miten suomalaiset elävät maaseudulla! He ovat ystävällisempiä kuin kaupunkilaiset. Hevosten näkeminen oli tosi mielenkiintoista.”

Maria muistelee itselleen merkittäviä hetkiä: ”Atiq vei minut mukanaan moskeijaan, jossa hän käy. Sain osallistua nuorten ajatusfoorumiin, jota moskeijan imaami piti. Se oli erityisen mieleenpainuva ja hyvä kokemus.”

Vaikutuksia osapuolten elämään

”Maria aina sanoi, että kyllä sä pystyt, ja se antoi mulle tavoitteellisuutta”, Atiq muistelee.

Hän kertoo myös kielitaitonsa kehittyneen mentoroinnissa. ”Maria on tosi mukava henkilö. Pystyin sanomaan hänelle ihan kaikkea, mitä tuli mieleeni. Ratkaisimme asioita yhdessä. Maria auttoi työn ja kodin hakemisessa.”

”Opin itsestäni paljon tutustuessani Atiqiin, joka on kasvanut hyvin erilaisessa ympäristössä. Lisäksi Atiq toi elämääni paljon valoa”, Maria sanoo. Hänen mukaansa parasta mentorointivuodessa oli Atiqiin tutustuminen, uuden oppiminen ja yhdessä tekeminen.

Maria ja Atiq tapasivat toisiaan yleensä parin viikon välein. Mentorointivuoden päätyttyä he jatkoivat tapaamisia, mutta harvemmin.

Mentoroinnin tuki

Amigossa mentoroinnin osapuolille on tarjolla henkilökohtaista tukea koko vuoden ajan. Mentorit toimivat vapaaehtoisina. Mentoreille järjestetään valmennuksia ja vertaispiirejä sekä työnohjauksellisia tapaamisia.

Atiq ja Maria eivät tarvinneet mentorointiin tukea, sillä asiat sujuivat hyvin. Amigon työntekijöiden säännölliset kontaktoinnit riittivät heille hyvin.

Vuodessa toinen tulee tutuksi

Mentoroinnin aikana toinen ihminen tulee usein varsin tutuksi. Vaikka mentorointivuosi voi aluksi tuntua pitkältä ajalta, sen päättyessä parit usein ihmettelevät ajan nopeaa kulumista. Monet parit jatkavat tapaamisia tai yhteydenpitoa myös mentoroinnin päätyttyä.

Mariaan teki vaikutuksen Atiqin valoisa luonne. Atiq puolestaan kehuu Marian mukavaa persoonaa.

”Atiqissa on myös hienoa hänen tapansa kohdata muita ihmisiä avoimesti ja kunnioittavasti. Atiq puhuu aina kaikista kauniisti ja osaa arvostaa Suomessa asioita, joita olen itse ottanut itsestäänselvyytenä”, Maria sanoo.

Haastattelu, teksti ja kuva: Malla Tirkkonen

Malla Tirkkonen toimii Amigo-mentoroinnin projektipäällikkönä.

Lue lisää Amigo-mentoroinnista täältä.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: