Diakonissalaitoksen Nuorten ohjelma ja Sovinto tuovat nuorten ääntä Hyvin sanottu -keskustelufestareille

22.9.2023

Ylen, Erätauko-säätiön ja Hämeenlinnan kaupungin järjestämä Hyvin sanottu -keskustelufestivaali järjestetään toista kertaa 29.–30.9. Hämeenlinnassa. Tapahtumassa käydään yli 80 keskustelua, joista kaksi on Diakonissalaitoksen Nuorten ohjelman ja Sovinto-ohjelman nuorten toiminnan Oikeus sovintoon järjestämiä. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Ihmiset istuvat mustilla tuoleilla puolikaaressa ja katsovat kameraa.

#sovinto ja Oikeus sovintoon -nuoret olivat mukana Hyvin sanottu -keskustelufestareilla Hämeenlinnassa myös viime vuonna. Tällöin keskustelua käytiin julkisena pop up -keskusteluna siitä, mitkä ajankohtaiset aiheet huolestuttavat ja mihin pitäisi erityisesti tarttua nuorten kiusaamisilmiöihin liittyen.

Hyvin sanottu -keskustelufestivaali on tapahtuma, jossa kaikki halukkaat voivat osallistua keskusteluun. Osallistua voi myös katselemalla ja kuuntelemalla. Tapahtuman tarkoitus on lisätä rohkeutta osallistua keskusteluihin, syventää ymmärrystä toisistamme ja vahvistaa kokemusta siitä, että kaikkien äänellä on merkitys.

Festivaali rakentuu kolmenlaisista keskusteluista: julkisista, luottamuksellisista ja pop up -keskusteluista. Diakonissalaitoksen järjestämistä keskusteluista toinen on luottamuksellinen ja toinen pop up -keskustelu. Nuorten ohjelman järjestämä keskustelu on pop up -muotoinen, jolloin siihen pääsevät osallistumaan kaikki festarikävijät. Sovinto-ohjelman järjestämä keskustelu on puolestaan luottamuksellinen, johon osallistujat ovat erikseen kutsuttuja ja niihin ei oteta yleisöä. Niitä ei myöskään tallenneta.

Keskustelufestivaali järjestetään jo toista kertaa osana viisivuotista Hyvin sanottu -hanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa suomalaista keskustelukulttuuria ja luoda turvallisia keskusteluympäristöjä. Samalla vahvistetaan suomalaisten luottamusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan. Hanketta koordinoi Yle ja Erätauko-säätiö ja sen kumppaneina ovat erilaiset toimijat ympäri Suomea, mukaan lukien Sovinto-ohjelma.

Diakonissalaitoksen keskustelut Hyvin sanottu -festareilla

Kokemuksia kiusaamisesta ja kohtaamisesta kouluissa

30.9.2023 klo 11–13, Puutarha – huom. Keskustelu on luottamuksellinen eli se ei ole avoin yleisölle

Sovinto-ohjelman Oikeus sovintoon -nuorten ryhmä järjestää luottamuksellisen keskustelun oppilaitoksissa eri asteilla ja eri rooleissa työskentelevien kanssa. Keskusteluun nostetaan sekä nuorten että työntekijöiden kokemuksia niin kiusaamistilanteisiin puuttumisesta kuin kiusaamisen vaikutuksista koko yhteisöön. Miten kiusaaminen vaikuttaa omaan työhön ja yleiseen ilmapiiriin? Minkälaista muutosta toimintakulttuuriin kouluissa toivotaan?

Mukana keskustelua vetämässä ja keskustelijoina opetushenkilökunnan kanssa ovat Oikeus sovintoon –toiminnan nuoret: Vilma, Eva, Hiski, Siru ja Ville.

Keskustelun järjestää Sovinto-ohjelma ja Oikeus sovintoon –nuoret

 

Ääni nuorille! Nuorten tietämys supervoimaksi

30.9.2023 klo 14-15:30, Vintti

Miten nuorten äänille annetaan tilaa yhteiskunnassa? Kuunnellaanko nuoria tarpeeksi? Muun muassa näitä teemoja käsitellään Nuorten ohjelman järjestämässä keskustelussa.

Keskustelussa mukana ovat mm. Hanna Holopainen, Erhan Daler, Suldaan Said Ahmed, Rosa Kumar Saarinen, Zahra Karimy, Adam El Hamrou, Esther Grönstrand, Miro Heiskanen ja Bilal Hussein. Keskustelun fasilitoivat Valentina Vihonen ja Emma Kallunki

Keskustelun järjestää Nuorten ohjelma

 

Hyvin sanottu! -keskustelufestivaali järjestetään 29.-30.9.2023 Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Ylen järjestämiä keskusteluita voi seurata Yle Areenassa ja Yle.fi:ssä. Osa keskusteluista näytetään myös Yle TV1:llä. Tapahtuman järjestää Yle, Erätauko-säätiö ja Hämeenlinnan kaupunki yhdessä muiden Hyvin sanottu -hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa. Tutustu ohjelmaan täältä.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: