Diakonissalaitoksen turvallisemman tilan periaatteet

29.6.2023

Diakonissalaitoksen työntekijöiden Sateenkaariverkoston aloitteesta kevään 2022 aikana työstetyt Turvallisemman tilan periaatteet ovat käytössä koko Diakonissalaitoksen konsernissa.

Periaatteet ovat:

Kunnioitamme toisiamme

Kohtaamme ihmiset ystävällisesti ja kuuntelemme, mitä sanottavaa heillä on. Kunnioitamme toisten ihmisten rajoja. Pyydämme anteeksi, jos teemme virheen. Puutumme tilanteeseen, jos huomaamme, että joku käyttäytyy epäasiallisesti tai syrjivästi. Syrjintää voi olla epäasiallinen kohtelu, joka liittyy esimerkiksi ikään, kieleen, uskontoon, kansalaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen, taustaan, terveydentilaan ja toimintakykyyn, sukupuoleen tai vakaumukseen.

Annamme kaikille tilaa osallistua omalla tavallaan

Huomioimme toiset ihmiset. Pidämme huolta siitä, että jokaisella on mahdollisuus kommunikoida, olla hiljaa, toimia tai olla tekemättä mitään. Kannustamme ystävälliseen keskusteluun.

Puhumme kunnioittavasti henkilökohtaisista aiheista

Henkilökohtaisia aiheita ovat esimerkiksi uskonto, poliittinen kanta, seksuaalisuus ja ulkonäkö. Emme voi tietää, millainen tausta toisilla ihmisillä on ja miten he kokevat nämä asiat. Huolehdimme siitä, että puhumme näistä aiheista kunnioittavasti.

Kunnioitamme toisten ihmisten kehoja

Emme puhu epäkunnioittavasti omasta tai toisten kehosta tai ulkonäöstä. Emme kosketa toisia ilman lupaa.

Emme tee ennakko-oletuksia ihmisistä

Usein ihmiset tekevät ennakko-oletuksia toisista ihmisistä tiettyjen asioiden perusteella. Ennakko-oletuksia voidaan tehdä esimerkiksi iän, kielen, uskonnon, kansalaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, taustan, terveydentilan ja toimintakyvyn, sukupuolen tai vakaumuksen perusteella.

Ennakko-oletukset saattavat vaikuttaa siihen, miten kohtaamme muut ihmiset. Tunnistamme omat ennakko-oletuksemme ja ymmärrämme sen, että ennakko-oletukset voivat vaikuttaa omaan käyttäytymiseemme. Kohtaamme ihmiset ilman, että annamme ennakko-oletusten vaikuttaa siihen.

Teemme yhdessä turvallisemman tilan

Turvallisen ilmapiirin luomiseen tarvitaan meitä kaikkia. Virheitä sattuu, mutta tärkeintä on ottaa vastuu virheistään ja pyytää anteeksi. Ymmärrämme, että oma tekemisemme vaikuttaa ilmapiiriin. Ota asia puheeksi sopivan henkilön kanssa, jos kohtaat epäasiallisia tilanteita. Voit myös tehdä virallisen ilmoituksen.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: