Kaupunkilähetys sai johtajakseen supersisaren

Diakonissalaitoksella 140 vuotta sitten perustettu Helsingin Kaupunkilähetys (nyk. HelsinkiMissio) sai lähes 20 vuodeksi toiminnan johtajakseen Diakonissalaitoksen kasvatin, sisar Cecilia Blomqvistin.  Kaupunkilähetyksen lisäksi sisar Cecilia oli aloittaja ja uranuurtaja monella muullakin diakoniatyön alalla. Hän oli melkoinen supersisar.

Cecilia Blomqvist valittiin jäseneksi Helsingin köyhäinhoitohallitukseen vuonna 1889, ensimmäisenä naisena Helsingissä ja koko Suomessa.

Cecilia Blomqvistin (1845-1910) sydän sykki köyhille ja sairaille, heikoimmassa asemassa oleville, kaikille, jotka tarvitsivat apua. Monien naispuolisten ikätovereidensa tavoin hän sai käytännön kokemusta hoito- ja hoivatyöstä perhepiirissä sekä osallistumalla aktiivisesti kotikaupungin rouvasväenyhdistysten toimintaan. Cecilia sai elämäntyölleen pohjan Porissa, josta hän pääsi isänsä kuoleman jälkeen hakeutumaan Helsinkiin Diakonissalaitokselle 28-vuotiaana.

”Cecilia Blomqvist oli toiveoppilas pieneen, muotoaan hakevaan diakonissalaitokseen. Sinne haluttiin sivistyneitä naisia, joille diakoniatyö edusti uhrautumista ja nöyrää palvelemista.”

Oppilaaksi vuonna 1873 tullut Cecilia vihittiin diakonissaksi  neljä vuotta myöhemmin Diakonissalaitoksen 10-vuotisjuhlan yhteydessä. Laitoksen toimipaikka sijaitsi tuolloin Katajanokalla Satamakadulla ja laitos oli ollut vuoden ilman johtajatarta. Koska sopivaa ei ollut näköpiirissä, sai taitavana sairaanhoitajana pidetty Cecilia vastuulleen sairaalan ylihoitajan tehtävät. Muut johtajattaren vastuualueet jaettiin useammalle henkilölle.

Työnsä ohessa sisar Cecilia kävi myös kodeissa hoitamassa sairaita, ja löysi käynneillään turvattomia lapsia, joita toi hoitoon Diakonissalaitokselle tai järjesti kasvatuskoteja. Tätä työtä oli tehnyt jo laitoksen ensimmäinen johtajatar Amanda Cajanderkin. Sisar Cecilia oli myös laitoksen perustajan Aurora Karamzinin apuna tämän köyhäinhoitotyössä. Cecilia kävi muun muassa avunpyytäjien kodeissa tarkistamassa avuntarpeen – tarpeet eivät aina pohjautuneet todellisuuteen.

Ensimmäinen seurakuntadiakonissa

Vuonna 1879 Diakonissalaitos sai pyynnön Raumalta. Sinne haluttiin diakonissa sairaan- ja köyhäinhoitotyöhön. Ajankohta ei laitoksen näkökulmasta ollut paras mahdollinen, sillä sisaria oli valmistunut vielä hyvin vähän. Katsottiin kuitenkin, ettei pyyntöä voi torjua, olihan laitoksen tarkoituksena kasvattaa sisaria juurikin seurakuntatyöhön.  Pienestä sisarjoukosta Cecilia katsottiin sopivammaksi ja hänet lähetettiin länsirannikon pikkukaupunkiin. Näin sisar Ceciliasta tuli maamme ensimmäinen seurakuntadiakonissa.  Tosin seurakunta ei kustannuksista huolehtinut vaan Rauman kaupunki. Köyhille annettava apu maksettiin laivanvarustaja Ilvanin rahastosta (Ilvan oli esittänyt ajatuksen diakonissan palkkaamisesta) sekä koira- ja viinaverosta, ja Ilvanin sukulaiset pitivät huolen sisaren ylläpidosta. Palkkaahan diakonissoille ei maksettu ennen kuin 1940-luvun lopulla. Seurakuntadiakonissan työ oli pääasiallisesti sairaanhoitoa, mutta myös taloudellisen avun järjestämistä ja tarvittaessa jopa kodin siivousta. Työ oli hyvin kokonaisvaltaista, ja tähtäsi autettavan olojen ja elämän kohentamiseen. Sisar Cecilia työskenteli Raumalla vain vuoden, mutta työtä siellä jatkoi sisar Emelie Rissanen.

Kaupunkilähetys käynnistyy

Helsinkiin palattuaan sisar Cecilia jatkoi sairaalan ylihoitajana, ja jatkoi myös käyntejään laitakaupungin köyhien asuttamilla alueilla ja työväestön vuokrakasarmeissa. Niistä kurjin oli Uudenmaankadulla sijainnut Antipoffin talo. Kasvavan kaupungin kasvukivut näkyivät asuntopulana, alkoholismina, prostituutiona, heitteillejättöinä ja turvattomuutena.  Sisar Cecilia pyrki ratkomaan ongelmia hankkimalla töitä, järjestämällä lapsille ja naisille paikkoja turvakodeista ja pestaamalla vapaaehtoisia opetustehtäviin pyhäkoulussa ja alkeisopetuksessa. Uutteran sisaren työ alkoi herättää huomiota, se haluttiin vakinaistaa.  Ratkaisuun päästiin muutaman vuoden kuluttua. Eurooppalaisen esikuvan mukaan päätettiin perustaa yhdistys kaupunkilähetystä varten. Työtä tehtäisiin, kuten Cecilia oli jo tehnyt, köyhien keskuudessa. Perustava kokous järjestettiin Diakonissalaitoksella 7.5.1883 ja jäseniksi ilmoittautui jo kokouksessa 180 henkilöä. Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Diakonissalaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Herman Råbergh ja työn aloittajaksi ja johtajaksi sisar Cecilia Blomqvist. Laitoksen johtajatarkysymys oli saatu onnellisesti ratkaistua ja Cecilia saattoi nyt antautua kokonaan kenttätyöhön. Yhdistyksen säännöt hyväksyttiin saman vuoden syksyllä ja Lähetysmaja perustettiin Punavuoreen. Työkeskus Betania rakennettiin aikanaan Merimiehen- ja Perämiehenkadun kulmassa sijainneelle tontille.

Ensimmäinen lähetysmaja sijaitsi Punavuorenkadulla.

Kaupunkilähetyksen säännöissä sen tekemä työ kohdistettiin heikoimmassa asemassa oleviin: orpoihin ja kodittomiin, sairaisiin, köyhiin, alkoholisteihin, vapautuviin vankeihin ja langenneisiin naisiin. Aineellisen auttamisen lisäksi avun tuli olla myös hengellistä, ja avun toivottiin johtavan mielenmuutokseen ja paremman elämän tavoitteluun.

Sisar Cecilia aloitti naisista: hän kokosi Majalle köyhiä äitejä ompelukokouksiin, järjesti tytöille käsityökerhoja sekä avusti työnhaussa. Myöhemmin avautuivat myös Kaupunkilähetyksen työtuvat. Hän perusti lastenseimen (päiväkodin) työläisäitien lapsille, jotta äideillä olisi mahdollisuus mennä työhön, eivätkä pienokaiset olisi ajan tavan mukaisesti heitteillä pihoilla ja kujilla. Majalla oli myös soppakeittiö, josta sai edullisesti ruokaa. Sinne perustettiin myös koti maalta työnhakuun tulleille pojille. Majalla tehtiin diakonia- ja sosiaalityötä kaikissa muodoissa ja apuna oli myös vapaaehtoisia. Ja Majan pyhäkoulusta toiminta levisi koko kaupunkiin. Tämä johti Suomen Pyhäkouluyhdistyksen perustamiseen.
Tästä linkistä voit lukea lisää Helsingin Kaupunkilähetyksen toiminnan historiasta.

Naisista alkaa muutos, niin myös Helsingin Kaupunkilähetyksen toiminnassa. Naisia ompelukerhossa 1890-luvulla. He valmistivat tekstiilejä omaan käyttöön mutta myös myyntituotteiksi.

Sisar Cecilia oli tärkeä voimavara suomalaiselle ensiaskeliaan ottavalle diakoniatyölle. Häneen turvauduttiin, kun seurakuntadiakoniaa käynnistettiin eri puolilla maatamme. Ja Cecilia oli juurruttamassa Helsingin kaupunkilähetyksessä hyväksi havaittuja työmuotoja Tampereelle ja Turkuun perustetuille lähetysasemille 1890-luvulla.

Sairaat Sörnäisissä

Lepra eli spitaali, jonka esiintyminen oli ollut vuosikymmeniä lähes olematonta, oli alkanut lisääntyä 1800-luvun jälkipuoliskolla.  Tautiin sairastuneille ryhdyttiin valmistelemaan omaa sairaalaa, sillä taudin tiedettiin olevan tarttuva. Lääkettä, millä taudin olisi voinut parantaa, ei tuolloin vielä ollut. Vuonna 1900 Lääkintöhallitus pyysi Diakonissalaitosta järjestämään väliaikaisen leprasairaalan. Sen johtajaksi valittiin 55-vuotias sisar Cecilia.

20-paikkainen sairaala perustettiin Sörnäisiin kaakelitehtailija Wilh. Andstenin omistamaan huvilaan. Vastuulääkäriksi valittiin Sörnäisten aluelääkäri, joka teki työtä oman työnsä ohella. Leprapotilaiden hoito tapahtui Lääkintöhallituksen suositusten mukaisesti ja sen valvonnan alaisuudessa. Perehtyäkseen leprapotilaiden hoitoon sisar Cecilia teki opintomatkan Norjaan, mistä suomalaiset lääkintäviranomaiset olivat hakeneet kokemusta. Cecilia suunnitteli ja järjesti sairaalan kalustamisen ja sisustuksen sekä hankki tarpeelliset sairaanhoitoon tarvittavat välineet. Neljän toimintavuoden jälkeen leprasairaala siirrettiin Orivedelle Suomen sotaväen reservikomppanian tyhjiksi jääneisiin rakennuksiin. Diakonissalaitoksen työmuotona ollut sairaala lakkautettiin 1950-luvulla.

Cecilia Blomqvist jäi eläkkeelle 65-vuotiaana vuonna 1910. Hän palasi Diakonissalaitokselle, kotiin, hänelle ainoaan kotiin. Kovin pitkään sisar ei ehtinyt eläkepäiviään viettää, sillä hän kuoli saman vuoden lopulla.

Kirjoittaja Jaana af Hällström työskentelee Diakonissalaitoksella viestinnän asiantuntijana ja intendenttinä. Hän on erikoistunut Diakonissalaitoksen historiaan.

Lähteinä on käytetty Eeva Hurskaisen kirjaa Sisar Cecilia – hyvä ihminen. Cecilia Blomqvist diakoniatyön tienraivaajana, Eevan kirjoittamaa esitelmätekstiä “Köyhät Kampissa ja sairaat Sörnäisissa” (2015) sekä Erkki Kansanahon Sata vuotta kristillistä palvelutyötä, Helsingin Diakonissalaitos 1867-1967.