Kulttuuri ja taide voivat muuttaa elämän

20.3.2024

Diakonissalaitos on tehnyt uraauurtavaa työtä sote-alan kulttuuritoimijana sekä yhteisö- eli Kaapelivalmennusten kehittäjänä ja toteuttajana 2000-luvun alusta alkaen. Tuoreessa raportissa diakonissa ja yhteisövalmentaja Kirsti Rinta-Panttila välittää aikalaiskokemuksiaan runsaan 20 vuoden ajalta.

Naisten tanssiryhmä selin yleisöön, joka on kuvassa etualalla.

Kuva on otettu Nykytaiteen museo Kiasmassa vuonna 2004. Naisten tukipiste Sallin toiminnan piirissä syntynyt tanssiryhmä Dolce esitti Diacuro-hankkeen loppuseminaarissa teoksen ”Toiveena tavallinen tulevaisuus”. Kuva Milla Risku.

 

Kirsti Rinta-Panttila aloitti vuonna 2000 Naisten asumisyksikön ja sitä täydentämään perustetun Naisten tukikeskus Sallin sekä Herne & Nauris  -taide- ja yhteisöravintolan johtajana. Toiminnot olivat uusia ja sitä oli myös niiden tukikohta, Munkkisaaren toimintakeskus. Saman katon alle koottiin edellä mainittujen uutuuksien lisäksi useita hajallaan olleita Diakonissalaitoksen työmuotoja, muun muassa huumetyötä ja Kidutettujen kuntoutuskeskus. Diakonissalaitokselle palkattiin taiteelliseksi koordinaattoriksi Hanna Brotherus vastuualueenaan kulttuuritoiminta ja ravintolan ohjelmisto.

-Aloitettuani yhteistyön Hanna kanssa, luin minulle suositeltuja englantilaisia ja hollantilaisia yhteisötaideteoksia. Kulttuurin ja sote-toimijoiden yhteistyötä oli Euroopassa jo tehty, mutta Suomessa se oli vasta muotoutumassa. Ja Diakonissalaitos oli ensimmäisten toimijoiden joukossa.

Kulttuuritoiminta herätti epäilyksiä

Sinitakkinen nainen pitää kädessään luutaa.

Kirsti Rinta-Panttila osallistui D-asema KTA:n Pihaolympialaisiin toukokuussa 2018. Lajina oli huispaus.

-Vaikka kulttuuri ja taide olivat minulle jo entuudestaan tuttua, en ollut aivan ymmärtänyt, kuinka ne liittyvät diakonissuuteeni, Kirsti naurahtaa.
-Olin ajatellut, että sitä tekevät enemmän taideterapeutit, niin kuin siihen aikaan tekivätkin. Mutta oli hienoa lähteä toteuttamaan yhteistyötä tanssitaiteilija-työparin kanssa; oli myös ne naiset, jotka olivat Pursimiehenkadun asuntolasta päässeet aivan uusiin olosuhteisiin, omiin pieniin yksiöihinsä Munkkisaareen ja vielä kaikki ne naiset, jotka tulivat muualta Naisten tukipiste Salliin. Saimme yhdistää sosiaalityön, diakonian ja kulttuurin aivan uudella tavalla. Taiteella oli mahdollisuus tuoda näkyväksi marginaalissa elävien ihmisten elämä ja sen kipupisteet.

Työ oli hyvin uraauurtavaa eikä se aina ollut yksinkertaista, Kirsti toteaa, mutta toiminta oli hänestä hyvin innostavaa.
– Oli vanha säätiö, johon tuli yhtäkkiä taitelijoita – siitä syntyi paljon ihmetystä sekä laitoksen sisällä että sen ulkopuolella. Joudumme välillä taisteluihin tekemisemme oikeutuksesta, mutta johto antoi toiminnalle hyvän taustatuen. Ja sitten kun asiakkaat ja asukkaat innostuivat, toiminta rupesikin näyttämään useimpien silmin järkevältä.

Onnistumisen tunteet antavat toivoa

Kulttuuritoiminnan arvo asiakkaille ja asukkaille on Kirstin mielestä toivon tuottaminen.

-Monella syrjäytetyllä tai ylisukupolvisesti huono-osaisuudessa eläneellä on ollut kokemus siitä, ettei heistä ole mihinkään eivätkä he osaa mitään. Kulttuuritoiminnan parissa he ovat päässeet osalliseksi ja toimijaksi ja ovat löytäneet omia lahjojaan ja vahvuuksiaan. Ja se on tuonut toivoa ihmisille myös tulevaisuudesta: kokemuksesta on saattanut syntyä luottamus siihen, että muutkin asiat järjestyvät.

-Ja kun on yhteinen toimijuus, jokainen tietää oman tehtävänsä mutta myös sen yhteisen alueen, jolla toimitaan. Kaikki yhteiset teatteriproggikset, bändit tai tanssiryhmät – me tehdään yhdessä ja katsotaan yhdessä. Olemme yhteisö. Olemme siinä tasavertaisia ihmisiä, kukin taustallaan ja kokemuksillaan.

 

Kaksi miestä kättelee ja nainen katsoo heitä.

Kari Vähäaho osallistui asukkaille järjestettyyn Kaapeli-yhteisövalmennukseen vuonna 2010. Tästä hänelle antoi todistuksen Jukka Hampunen. Saija Karjala (os.Roininen) oli yksi valmentajista.

 

Diakonissalaitoksen julkaisema raportti ”Taidetta, jota ei pitänyt olla – Cable/Kaple/Kaapelivalmennus yhteisöllistä oppimista” koostuu Kirsti Rinta-Panttilan kokoamasta arkistoaineistosta ja hänen muistoistaan kulttuurin ja yhteisövalmennuksen lähihistoriasta vuodesta 2000 alkaen. Lisäksi raportissa on kronologinen kooste samasta toiminnasta perustuen Diakonissalaitoksen vuosikertomuksiin, lehtiin ja verkkosivuartikkeleihin. Koosteen on laatinut intendentti Jaana af Hällström.

Lue tästä julkaisu Taidetta, jota ei pitänyt olla (pdf)

 

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: