Naapurustotyö on osa Diakonissalaitoksen palveluyksiköiden suunnittelua

Diakonissalaitoksella tehdään monimuotoista naapurustotyötä, jotta eri yksiköissä asuvat ja asioivat ihmiset pääsisivät osaksi ympäröivää yhteisöä. Koska asia on niin tärkeä, Diakonissalaitos kokosi naapurustotyön tekijät konsernin sisäiseksi verkostoksi, jossa jaetaan tietoa ja kokemuksia.

Kokeneet naapurustotyön tekijät Kimmo Hannus, Laura Hakoköngäs ja Antti Jalkanen ovat mukana Diakonissalaitoksen sisäisessä naapurustotyöverkostossa.

Jokainen meistä tietää, että tuntematon pelottaa.

Jotkut meistä tietävät myös, miltä tuntuu, kun näkee toisen pelkäävän. Vaihtavan kadunpuolta. Välttävän katsetta. Viestittävän, että en halua sinua tänne.

Diakonissalaitos tekee naapurustotyötä, jotta näitä pelkoja ei pääsisi syntymään ihmisten välille.

”Naapurustotyömme periaatteena on, että Diakonissalaitoksen yksiköissä asuvat tai asioivat ihmiset asettuvat osaksi yhteisöä. Me kaikki olemme yhtä arvokkaita ihmisiä, ja meidän täytyisi tulla toimeen keskenämme”, tiivistää Diakonissalaitoksen kansalaistoiminnan erityisasiantuntija Laura Hakoköngäs.

”Yhteiskunnassamme ei liene kovin monta ihmistä, joka olisi eri mieltä siitä, että heikommassa asemassa olevia on autettava. Empatiaa ei kuitenkaan aina riitä silloin, kun erityisryhmien palveluja on tulossa omalle asuinalueelle.”

Huolet kuullaan hyvissä ajoin

Esimerkiksi entisten asunnottomien, päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa elävien ihmisten, kehitysvammaisten tai maahantulijoiden palveluyksikön perustaminen saattaa herättää huolta alueen asukkaissa

Naapurustotyössä näistä huolista halutaan keskustella, ennen kuin ne pääsevät tulehduttamaan ilmapiiriä.

”Onnistuneella naapurustotyöllä ennaltaehkäistään ongelmia. Kun mahdolliset ongelmat tunnistetaan ja kaikesta pystytään puhumaan, estetään tilanteen kärjistyminen”, sanoo Diakonissalaitoksen Rinnekotien asiakkuussuunnittelija Kimmo Hannus.

Keskustelua, kyselyä, kuuntelemista

Naapurustotyö kytketään Diakonissalaitoksella osaksi uusien palveluyksiköiden suunnittelua. Se alkaa viestinnällä ja keskusteluyhteyden avaamisella.

Naapurustolle järjestetään hyvissä ajoin infotilaisuuksia, ja Diakonissalaitoksen edustajat ovat läsnä esimerkiksi alueen Facebook-ryhmissä. He voivat myös konkreettisesti jalkautua kaduille kiertämään kivijalkaliikkeitä ja tapaamaan yrittäjiä.

”Jos ihmisillä on voimakasta vastustusta yksikköämme kohtaan, eivät mielipiteet tietenkään yhdessä keskustelussa muutu. Mutta me voimme tarjota heille oikeaa tietoa sekä tilaisuuden esittää kysymyksiä ja purkaa huoltaan. Samalla Diakonissalaitos saa kasvot”, toteaa Hannus.

Hakoköngäs ja Hannus painottavat, että naapurustotyö on luonteeltaan dialogista, kaksisuuntaista. Vaikka oikean tiedon tuominen väärien luulojen tilalle on tärkeää, se ei yksin riitä.

”Minne menemmekin, pyrimme tutustumaan naapureihin. Selvitämme hyvin avoimella mielellä, mitkä kysymykset heitä askarruttavat. Meidän on aivan turha olettaa, että tiedämme, mitä ihmiset ajattelevat. Sen sijaan voimme kysyä heiltä suoraan”, Hakoköngäs sanoo.

Naapurustotyö on aina toimintaympäristönsä näköistä

Hakoköngäs ja Hannus ovat mukana Diakonissalaitoksen sisäisessä naapurustotyöverkostossa, joka perustettiin vajaa vuosi sitten.

Aihe koetaan Diakonissalaitoksella niin tärkeäksi, että eri puolilla konsernia kertynyt naapurustotyön osaaminen ja hiljainen tieto haluttiin koota yhteen kaikkien yhteiseksi hyödyksi.

Hakoköngäs toteaa, että naapurustotyötä on tehty Diakonissalaitoksella käytännössä aina, vaikka sitä ei välttämättä ole naapurustotyöksi nimitettykään.

Nykymuotoisen naapurustotyön lähtölaukauksena voidaan pitää vuotta 2000, jolloin Diakonissalaitos avasi HIV-positiivisten huumeidenkäyttäjien palvelukeskuksen keskelle Helsinkiä Kluuviin.

Palvelukeskuksen työntekijät pyrkivät pitämään yllä hyvää keskusteluyhteyttä naapuruston kanssa, minkä lisäksi he huolehtivat siitä, ettei ympäristöön jäänyt esimerkiksi käytettyjä ruiskuja.

”Siitä naapurustotyömme on elänyt ja kehittynyt tähän päivään. Se on aina hyvin paikallista ja oman toimintaympäristönsä näköistä”, Hannus kertoo.

Noin vuoteen 2010 saakka naapurustotyö oli työntekijävetoista.

”Sitten syntyi oivallus, että yksiköissämme asuvat ja asioivat ihmiset täytyy ottaa mukaan. Naapurustotyön keskeinen ulottuvuushan on se, miten he integroituvat yhteiskuntaan. Naapurustotyössä he pääsevät osallisiksi ja toimijoiksi rakentavassa roolissa esimerkiksi kokemusasiantuntijoina.”

Naapurustotyö on myös käytännön tekoja, kuten kaupunginosan siisteydestä ja viihtyisyydestä huolehtimista.

Käytännönläheistä ongelmanratkaisua

Kun koronarajoitukset poistuvat, naapurustotyö on taas entistä enemmän kohtaamisten mahdollistamista: dialogeja, yhteisövalmennuksia, pihajuhlia. Se on myös rupattelua ja tutuiksi tulemista vaikkapa lähikahvilassa tai kadunkulmassa.

Työntekijät pyrkivät olemaan näkyvästi läsnä alueella, jotta naapureiden on helppo lähestyä heitä silloinkin, jos jokin huolestuttaa heitä.

Naapurustotyö on myös sitä, että mahdolliseen häiritsevään käytökseen puututaan.

Diakonissalaitoksen työntekijät selvittävät aina, mistä on kysymys, kun naapuri esittää huolensa häiriöistä alueella. Jos häiriön aiheuttaja on Diakonissalaitoksen yksikössä asuva tai asioiva ihminen, käydään yhteisössä elämisen pelisäännöt uudelleen läpi.

Tarvittaessa pohditaan, vaatiiko häiritsevä käyttäytyminen muuta puuttumista. Pitäisikö jonkun esimerkiksi mennä koulun portille muutamaksi päiväksi muistuttamaan, ettei pihan poikki ole sopivaa oikaista?

Sillä naapurustotyö on myös tekoja. Ongelmat ratkeavat usein hyvin yksinkertaisilla toimilla, kun asiasta vain on ensin puhuttu ääneen.

Naapurustotyö käytännössä – kolme esimerkkiä

1. Yhdessä roskia keräämään Helsingin Vallilassa

Euroopan liikkuvan väestön päiväkeskus Hirundo ja sen yhteydessä toimiva hätämajoitus muuttivat Vallilaan tilanteessa, joka oli jo valmiiksi kärjistynyt.

Alueella toimi entuudestaan kaksi palveluntarjoajaa, joiden yksiköiden koettiin aiheuttavan häiriötä. Kolmannen suuren toimijan saapumiseen suhtauduttiin kriittisesti.

Viestintä Vallilassa aloitettiin hyvissä ajoin, ja kesän 2020 asukaskokouksessa keskusteltiin naapureiden kanssa hyvässä hengessä. Keskusteluyhteys uhkasi kuitenkin katketa syksyllä, kun koronarajoitukset kiristyivät ja suunniteltu dialogi jouduttiin perumaan.

Kevätpuolella projektipäällikkö Antti Jalkanen teki uutterasti töitä vahvistaakseen vuoropuhelua uudelleen. Hän kartoitti asukkaiden ajatuksia alueen some-ryhmissä ja järjesti ryhmäkeskusteluja sekä dialogeja.

Kun Hirundossa kuultiin vallilalaisten huoli kaupunginosan epäsiisteydestä, Jalkanen organisoi siivoustalkoot kahdesti kuussa.

”Hirundossa asioivat ihmiset pääsevät osallisiksi yhteisöön toimimalla yleisen viihtyvyyden eteen, ja samalla kohtaamisten kynnys madaltuu. Roskia kerätessämme meidän kaikkien on helppo jutella toisillemme.”

2. Tutustumista pullatiskillä Tampereen keskustassa

Diakonissalaitoksen Hoivan päihdepalveluyksikkö* perustettiin Tampereella alun perin liiketilaan, joka sijaitsi asuinkerrostalon alakerrassa keskellä kaupunkia. *Hoiva toimii 1.2.2023 alkaen Rinnekodit-nimellä.

”Kävimme hyvissä ajoin muun muassa taloyhtiön tilaisuuksissa kertomassa itsestämme ja siitä, että olemme tulossa. Kartoitimme naapureiden ajatuksia, ja annoimme heille nimettyjen vastuuhenkilöiden yhteystiedot”, Kimmo Hannus kertoo.

Kun tietoa oli saatavissa ja keskusteluyhteys olemassa, suurin osa naapureista toivotti korvaushoitoyksikön tervetulleeksi taloyhtiöön.

Keskustelujen  lisäksi naapurustotyö oli myös Tampereella arkisia tekoja.

”Pyrimme olemaan normaalina osana naapurustoa. Ostimme kahvipullat viereisestä konditoriasta ja ruuvimeisselit läheisestä rautakaupasta. Samalla juttelimme aina liikkeiden henkilökunnan kanssa ja tutustuimme näin toisiimme.”

3. Turvallisuus korostui Kirkkonummella

Ennen kuin Heidi Iivari siirtyi Diakonissalaitoksen Rinnekodilla palveluyksikön johtajaksi, hän ehti tehdä yli 20 vuotta naapurustotyötä asiakkuussuunnittelijana.

Iivari pitää tärkeänä sitä, että Diakonissalaitoksen vastuuhenkilöiden yhteystiedot ovat helposti saatavilla jo uuden yksikön rakennusvaiheessa.

”Ihmisten huolet ja ennakkoluulot syntyvät usein epätietoisuudesta. Pelätään esimerkiksi, että kehitysvammaisten asumisyksikkö tuo alueelle jatkuvaa taksiliikennettä”, Iivari kertoo.

Tämäntapaisia huolia esiintyi Kirkkonummella, kun sinne rakennettiin Rinnekodin asumisyksikköä. Rinnekoti vastasi huoleen kuulemalla alueen asukkaita ja tarjoamalla oikeaa tietoa huhupuheiden tilalle.

”Muistutimme myös, että asumisyksikkömme tuo itse asiassa turvaa alueelle: meillä on aina, ympäri vuorokauden, hoiva-alan ammattilaisia paikalla ja hereillä.”

Teksti Anu Räsänen
Kuvat Samuli Skantsi