Nuoren ääni: Syrjäytynyt vai syrjäytetty – Näkökulma yhteiskunnan ulkopuolelta

23.6.2022

Syrjäytyneet. Kuulun tähän alati kasvavaan pääosin nuorten miesten joukkoon. Kuten minäkin, tyypillisesti kaksissakymmenissä, ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta, työkokemusta, eläen yhteiskunnan ulkopuolella. Joukkoon, joka on yhteiskunnallemme vuosittain valtava kuluerä tai joka on ”maamme suurin sisäinen turvallisuusuhka”, kuten poliitikot meitä usein puheissaan kuvaavat.

Tahdon tätä kirjoittaessani herätellä keskustelua aiheesta, kertoa kokemuksistani ”syrjäytyneenä” sekä, herätellä keskustelua syrjäytymisestä. En esiinny omalla nimelläni tai naamallani, vaan kirjoitan anonyymisti. Se vaikeuttaa esille tuomieni asioiden sivuuttamista vetoamalla minuun henkilönä.

Vaikka kirjoitukseni ovat omia näkemyksiäni ja havaintojani, eivätkä luonnollisesti edusta kaikkia syrjäytyneitä, uskon monien samassa tilanteessa olevien samaistuvan asioihin, joita tuon esille. Kirjoitukseni tarkoitus ei ole myöskään syytellä ketään tai siirtää vastuuta itsestäni muille. Mainittakoon vielä, että kirjoitukseni ei koske heitä, jotka ovat vapaaehtoisesti ja tietoisesti jättäytyneet syrjään yhteiskunnasta, ja jotka aidosti viihtyvät ja haluavat olla yksin. Monella syrjässä elävällä näin ei kuitenkaan ole.

Kirjoitan monista heistä, jotka ovat enemmänkin ajautuneet tilanteeseen esimerkiksi vuosikausia jatkuneiden mielenterveysongelmien, koulukiusaamisen, epäonnistumisten, yhteisöltä tarvittavan tuensaannin puuttumiseen sekä siitä ulossulkemisen, sekä joillain huonojen valintojen ja yksinkertaisesti huonon tuurin aiheuttaman kokonaisuuden kautta. Etenkin heistä, jotka ovat tyytymättömiä tilanteeseen ja jotka tahtoisivat osallistua yhteiskunnan toimintaan ja ihmissuhteisiin, mutta siinä on vaikeuksia tai heiltä puuttuvat työkalut tilanteen parantamiseen. Heistä, joiden kohdalla voitaisiin puhua ennemmin syrjäytetyistä, kuin syrjäytyneistä.

Syrjään jo lapsena

Mitä syrjäytyminen sitten oikein on? Wikipedian mukaan, ”syrjäytyminen tai sosiaalinen syrjäyttäminen viittaavat prosessiin, joka tuottaa koulutukseen, työmarkkina-asemaan, elintasoon, terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja elinympäristöön liittyvää yhteiskunnallista huono-osaisuutta.” Käytännössä tämä tarkoittaa, että henkilöllä ei usein ole sosiaalista elämää tai ystävä/tuttavapiiriä kuin parhaimmillaan internetissä. He eivät yleensä seurustele, he eivät käy koulussa tai töissä ja usein he eivät ole edes työkykyisiä. Taustalla on yleensä pitkään kestäneitä mielenterveysongelmia, osalla hoitamattomia, osalta löytyy hoitosuhde mielenterveyspalveluihin, jotka heikentävät elämänlaatua merkittävästi sekä osalla syrjäytyneistä on tämän lisäksi myös päihdeongelma.

Monesti syrjäytyminen, tai enemmänkin syrjäyttäminen alkaa jo lapsuudessa ensimmäisten ryhmäkokemusten aikana, yleensä päiväkodissa tai peruskoulussa. Muut ryhmän tai luokan jäsenet näkevät sinut jollain tavalla erilaisena, riippumatta siitä onko oikeasti näin tai kuinka erilaisesta ihmisestä on kyse, kääntyy tämä ryhmän mielessä ja toiminnassa käytännössä eriasteiseen kiusaamiseen. Useimmilla kiusaaminen jatkuu vuosien edetessä, osaan kohdistetaan epäsuorempaa kiusaamista kuten syrjintää ja huhujen levittelyä, osa taas joutuu ”kovemman” fyysisen ja henkisen kiusaamisen kohteeksi. Kavereita ja ystäväpiiriä on tässä vaiheessa vaihtelevasti, monilla ei lainkaan. Yritykset pyytää apua aikuisilta usein johtavat entistä pahempaan kiusaamiseen, ja uhrin luottamus järjestelmään ja yhteisöön alkaa heikentyä. Syrjäytetty elää jatkuvasti kuullen kauniita puheita siitä, kuinka kiusaaminen on väärin ja siihen puututaan, hän joutuu osallistumaan kaikenlaiseen KiVa-koulu roskaan ja katsomaan moraaliposeerausta etenkin sosiaalisessa mediassa, jossa muut nuoret saattavat puhua kiusaamisen vastaisuudesta, samalla kun nuo opit unohtuvat silloin, kun kyseessä on se oman luokan hiljainen ja yksinäinen oppilas.

Kiusaaminen siis jatkuu eikä opettajiakaan todellisuudessa kiinnosta tai heillä ei ole keinoja puuttua siihen. Hiljalleen syrjäytetylle kehittyy vakavia mielenterveys- ja luottamusongelmia, jotka vaikeuttavat elämää entisestään. Vihdoin ikuisuudelta tuntuva peruskoulu kaikkine traumaattisine kokemuksineen päättyy, maailman pitäisi olla auki ja elämän alkaa. Sen sijaan syrjäytetty on maanrakoon hakattu, täysin murskattu ihmisraunio.

Toisen asteen koulutukseen haetaan usein vain koska niin käsketään tehdä. Sielläkin sama meno jatkuu, ja monilla opinnot yleensä keskeytyvätkin kiusaamisen aiheuttamista traumoista järjestelmää kohtaan sekä usein hoitamattomien mielenterveysongelmien tehdessä opiskelun mahdottomaksi. Tai keskeytyivät ennen kuin oppivelvollisuutta pidennettiin.

Syrjäytetyn mielessä on vain yksi ajatus, pakko päästä pois, kaikki tuntuvat olevan minua vastaan. Opiskelujen keskeytyessä mukaan saattavat tulla päihteet sekä mahdollinen ystävä tai tuttavapiiri alkaa jäädä muiden mennessä eteenpäin elämässään tai harvinainen parisuhde päättyy.  Aika kuluu enää lähinnä internetissä, erilainen eskapismi, kuten päihteet ja virtuaalimaailma ovat yhä suuremmassa roolissa elämässä, eikä kotoakaan poistuta kuin kauppaan, eihän hänellä edes olisi paikkaa mihin mennä. Yhteiskunnan kelkasta on siis pudottu.

Seurana vain omat ajatukset

Internetissäkin, jossa suurin osa syrjäytetyn sosiaalisesta kanssakäymisestä tapahtuu, saa jatkuvasti lukea keskustelua syrjäytymisestä sekä syrjäytyneistä eri keskustelufoorumeilla tai vaikkapa uutismedioiden kommenttikentässä, kuinka kaikki on aina täysin itsestä kiinni ja omaa syytä, ratkaisuksi ongelmaan kerrotaan erilaisia fantasioita sosiaaliturvan poistosta ja pakkotyöstä, lyödään siis lyötyä vielä lisää.

Ei tietenkään saisi ottaa liian tosissaan tuollaisia kirjoituksia. Niitä on kuitenkin hyvin hankala jättää huomiotta, kun ne vastaavat loistavasti omia kokemuksia yhteisöstä ja muista ihmisistä. Sekään ei auta asiaa, että syrjäytynyt viettää paljon aikaa itsekseen omien ajatusten kanssa sekä erilaisissa virtuaaliyhteisöissä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa jakaen samantapaisia kokemuksia. Näistä tulee helposti ajatusten kaikukammioita, jotka saavat maailman näyttämään entistäkin synkemmältä. Syrjäytyneisyyden ja yhteiskuntakielteisyyden kierre vain pahenee.

Jos hänet monissa tapauksissa vuosien erakoitumisen keskeltä jollain ihmeellä saadaan hakeutumaan avun piiriin, terveydenhuolto tarjoaa lähinnä mielialalääkitystä. Vertaistukikin näyttäytyy hänelle lähinnä normaaleina, pärjäävinä ihmisinä, joilla on kavereita, seurustelukumppani, työ tai opiskelupaikka, mutta jokin haittaa onnellisuutta, samalla kun hän itse kamppailee hyvin vakavien ongelmien kanssa, eikä ihmissuhteitakaan ole ollut vuosiin, monilla ei koskaan, hän saattaa kysyä mielessään, mitä näiltä ihmisiltä puuttuu ja kokea olevansa täysin eri planeetalta muiden kanssa. Toisinsanoin hän ei osaa samaistua mihinkään ja kokee vain itsensä ulkopuoliseksi sielläkin. Kannattipa taas, hän ajattelee. Toisaalta tämä ei ole mikään ihme, koska samassa tilanteessa olevia syrjäytyneitä melko harvoin näkee niin sanotusti ihmisten ilmoilla edes hoidon tai järjestetyn toiminnan tiimoilta.

Syrjäyttäminen

Termi ”syrjäytynyt” ei mielestäni kuvaa ongelmaa kokonaisuutena oikealla tavalla. Se oikeastaan vähättelee sitä, se saa syrjäytymisen kuulostamaan yksinkertaiselta, hetkessä tehtävältä ja vapaaehtoiselta, tietoiselta päätökseltä. Tietenkin osalle syrjäytyneistä näin voi olla, mutta kuten mainittua, kirjoitukseni ei käsittele heitä.

Kuinka siis ratkaista ongelma? Jos minulla olisi yleispätevä ratkaisu ongelmaan niin lähtisin politiikkaan, mutta tarkoitukseni on enemmänkin pohtia asiaa, ottaa kantaa omasta näkökulmastani ja nimenomaan herättää keskustelua aiheesta sekä osoittaa joitain ongelmia, joita näen asian käsittelyssä yhteiskunnallisella tasolla.

Näemme selkeästi, ettei hokeminen siitä miten vain sinä voit tehdä muutoksen ja kaikki on vain sinusta kiinni, tai yksilön syyllistäminen tilanteesta toimi. Tai kuinka päättäjät harvakseltaan nostavat asian esille puheissaan lähinnä sen kautta, kuinka paljon se maksaa, mutta käytännön toimet jäävät vähäisiksi. Ongelman nostamisen esille ja siitä puhumisen voi myös kuitata pelkäksi ruikuttamiseksi ja itsesääliksi, onhan se helppo tapa välttää ikävän asian ajattelu. Voimme tietysti jatkaa näin, mutta ongelma vain pahenee ja pahenee vuosi vuodelta, kuten tähän asti tilanne on edennyt.

Ihmisillä tosin usein on vaikeuksia ymmärtää hyvin monia ongelmia sekä asioita, tai jopa suorastaan olla kokonaan tiedostamatta niitä ennen kuin ne tavalla tai toisella koskettavat heitä itseään. Asian ratkaisemista hankaloittaa etenkin se, että valitettava tosiasia kuitenkin on, että nuorten, etenkin miesten, syrjäytyminen yhteiskunnasta ei yksinkertaisesti valtaväestön tasolla kiinnosta ketään.

Ehkä se johtuu yhteiskunnan perinteisistä sukupuolirooleista. Ihmisiä on tavalla tai toisella esineellistetty, siinä missä naisia ehkä ulkonäkönsä tai kauneutensa kautta ja mikä yleensä jää huomiotta, miehiä taas sen perusteella mitä he tarjoavat yhteisölle ja tämä määrittää heidän arvonsa yhteisössä. Syrjäytymiseen tämä liittyy oleellisesti siten, että syrjäytyneet miehet eivät tarjoa yhteisölle mitään vaan ovat korkeintaan kuluerä muiden silmissä, joten heitä ei nähdä arvokkaana, joten heistä ei olla kiinnostuneita. Tämä on tietysti vain spekulaatiota, mutta uskon siinä olevan jotain totuutta.

”Mies, ota itseäsi niskasta kiinni”

Kiinnostuksen puute asiaa kohtaan näkyy myös mediassa. Yleensä nuorten ja nuorten aikuisten ongelmista puhuttaessa kaikki mediahuomio keskitetään lähinnä tyttöjen pärjäämiseen koulussa ja niihin, joille yksinäisyys on enemmän tunne kuin elämäntilanne. En tietenkään väheksy tätä tunnetta tai tyttöjen ongelmia, tai väitä ettei näistä asioista voisi puhua koska on olemassa ihmisiä, joilla menee vielä huonommin. Ilokseni olen tosin myös huomannut, että viime vuosina asiaa on nostettu paremmin esille esimerkiksi Ylen Logged In-sarjan muodossa.

Tosiasia silti on, että syrjäytymisongelmaan, etenkin miesten kohdalla, sen kokoluokkaan nähden asiaan kiinnitetään aivan liian vähän käytännön toimia ja huomiota, näiden ihmisten auttaminen on lähinnä yksittäisten järjestöjen ja yhdistysten vastuulla. Todennäköisesti enemmistö ajattelee, että syrjäytyneiden miesten on vaan miehistyttävä, otettava itseään niskasta kiinni, niin ongelma on ratkaistu, vaikka se paheneekin vuosi vuodelta. Tietty myöskään toinen ääripää eli niin sanottu päänsilittely ja voivottelu ei luonnollisesti ratkaise asiaa, mutta se ei tarkoita nykyisen toimintamallin olevan yhtään toimivampi vaihtoehto.

Moni syrjäytynyt tai syrjäytetty kokee, ettei yhteiskunta yksinkertaisesti tarjoa heille mitään. Korkeintaan heidät usein miehinä esitetään keskustelussa negatiivisessa valossa.

Pakottaminen ei ole ratkaisu

Tilannetta voisi auttaa, jos esillä olisi enemmän erittäin matalan kynnyksen toimintaa, jossa voisi tavata ihmisiä ja toimia ryhmässä samanhenkisten ihmisten kanssa ennen kaikkea vapaaehtoisesti sekä siten, että palvelu sitoutuisi syrjäytyneisiin eikä toisinpäin. Tällaisia toimintoja löytyy jo, mutta niille olisi kysyntää huomattavasti enemmänkin ja monipuolisemmin. Kuten mainittua, tallaisten toimintojen järjestäminen on tällä hetkellä lähinnä yksittäisten järjestöjen tai hankkeiden vastuulla. Loistava esimerkki on Diakonissalaitoksen Vamoksen toiminta, johon olen itse ollut erittäin tyytyväinen.

On myös muistettava, että erilaisiin asioihin pakottamisesta syrjäytyneillä tai syrjäytetyillä on jo tarpeeksi kokemusta ja tiedämme jo, ettei se johda mihinkään. Etenkin jos he itse kokevat kyseisen toiminnan täysin hyödyttömäksi. Tällaisiin saattaa törmätä esimerkiksi umpijäykän byrokratiaviidakon alaisuudessa toimivien Kelan ja TE-keskuksen asiakkaana.

On myös tärkeää auttaa jokaista löytämään asioita, joista he ovat oikeasti kiinnostuneita ja etenkin, jotka he kokevat aidosti merkityksellisiksi. Asioita, joille heidän on ilo vaikkapa omistaa elämänsä esimerkiksi ammatinvalinnan kautta. Vahva yksilöllinen tukeminen on erittäin tärkeää, kun omat siivet eivät yksinkertaisesti kanna yhteisön pariin. Nämähän ovat tietysti vain omia mielipiteitäni, näkemyksiäni sekä ajatuksiani, mutta yksi asia on varma.

Asia voitaisiin ratkaista, jos se haluttaisiin ratkaista.

Kirjoittajan toiveesta teksti on julkaistu ilman nimeä.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: