Kukaan ei ole yksin – me työntekijät olemme nuoren puolella

Nuoret voivat huonosti.  Lapset ja nuoret kärsivät entistä useammin eristäytymisestä. Nuoret ovat yksin, vajoavat pelaamiseen, yön ja päivän häviämiseen ja masennukseen.

”Yksin jäävät nuoret istuvat usein kotonaan omissa huoneissaan. He eivät käy missään eikä heillä ole edes yhtä oikeaa ystävää pelimaailman ulkopuolella. Usein vanhemmat ja koulut katsovat liian kauan ennen kuin puuttuvat nuoren elämään. Vain osa nuorista oireilee aggressiivisena käytöksenä ja haistatteluna”, kertoo Diakonissalaitoksella nuorten parissa pitkään työtä tehnyt Johanna Jokinen.

Kestää kauan ennen kuin luottamus syntyy

Etäopiskelu on monelle nuorelle todella vaikeaa.  Nuori voi tulla kuorestaan aikuisen ammattilaisen ohjaajan avulla, kun rakennetaan luottamusta pikkuhiljaa. Välillä tulee takaiskuja. Mutta jonain päivänä herää nuoren oma motivaatio, ehkä pieni yhteinen asia tai harrastus, joka avaa luottamusta – vaikka koiran ulkoiluttaminen.

Elämäniloa tuo se, miten näkee avun auttavan. Tärkeää on tuki ja apu koko perheelle.

Monella yksin jääneellä nuorella ei ole turvallisista, välittävistä aikuisista oikein kokemusta.

Nuoret tarvitsevat ohjaajien tukea ja lisäksi turvallisia tiloja, joissa olla. Esimerkiksi tuolin, jossa keinutella itseä.

”Varoja tarvitaan, jotta saamme nuorille tiloja, joissa tervehtyminen tapahtuu ja meitä työntekijöitä kulkemaan nuoren rinnalla. Me uskomme, että nuorta odottaa hyvä, hänen itsensä näköinen elämä ja tulevaisuus.”

Siinä myös aikuisten on näytettävä mallia: Miten ollaan toisten kanssa? Miten puhutellaan toista? Miten käyttäydytään? Miten opitaan hyväksymään erilaisuutta.

Työtä ei voi tehdä ilman lämmintä katsetta ja herkkää, hyvää kosketusta.

Meidän ohjaajien tärkein tehtävä on luoda uskoa ja “valonpisaroita”- vaikka tilanne näyttäisi täysin lohduttomalta.

Johanna Jokinen

Millainen tulevaisuus rikkinäiselle nuorelle?

Muutos nuoren elämässä lähtee liikkeelle usein pienestä.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen nuori totesi, että pitäisiköhän tuo oma pyörä viedä korjattavaksi. Niin ohjaaja lähti viemään sitä yhdessä nuoren kanssa korjaamolle. Reissun jälkeen nuori kysyi, voitaisiinko silloin tällöin tehdä maaseutuajeluja.

Niiden aikana nuori jutteli huolensa ja murheensa. Koulu oli jäänyt kesken. Tulevaisuus ei näyttänyt tarjoavan hänelle mitään. Tai siltä ainakin silloin tuntui.

Ohjaajan tuella nuori tarttui kouluun – kun ei puuttunut kuin kolme matematiikan tenttiä peruskoulun päästötodistuksesta.

Niistähän selvittiin!

Kun aikanaan nuori pääsi elämässään eteenpäin, oli hieno hetki, kun hän pyysi ohjaajaa muuttoavuksi.

Kodin pihalla nuoren pitkän ja yksinäisen tien kruunasi lämmin halaus ohjaajalle.

Kiitos, että luotit meihin!

Kirjoittaja Iiris Kivimäki työskentelee Diakonissalaitoksella yritysvarainhankkijana.