Päihdetyötä on tehty matalalla kynnyksellä miltei 40 vuotta

Diakonissalaitos aloitti huumetyön 1990-luvulla ja laitoksesta tuli 2000-luvun alkuun mennessä Suomen suurin erikoistuneiden huumehoitopalvelujen tuottaja. Päihteisiin ja asumispalveluihin liittyvä toiminta siirrettiin tytäryritys Hoiva Oy:lle vuonna 2016 ja yhtiöjärjestelyjen myötä muodostetulle tytäryhtiö Rinnekodit Oy:lle vuonna 2023. Diakonissalaitos on jatkanut kuitenkin päihdetyötä hankkeiden ja kannanottojen muodossa. Laitoksen näkemyksille antaa painoarvoa lähes 40 vuoden kokemus päihteisiin liittyvien haasteiden ratkaisemisessa.

1980-luvun lopulla Diakonissalaitos muutti toimintastrategiaansa siten, että erityisesti kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevat ihmiset, kuten päihteidenkäyttäjät ja asunnottomat, tulivat selkeämmin kohderyhmäksi. Tavoitteena on tarjota mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään myös heille, jotka ovat syrjäytyneet tai jääneet palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Diakoniaprojektit olivat keino etsiä sellaisia hädän muotoja, joihin ei ole vielä reagoitu tai joiden hoitaminen vaatii ripeää liikkeellelähtöä.

Ensimmäinen diakoniaprojekti oli alkoholistimiehille tarkoitettu päiväkeskus Kyläkirkon päivätupa vuonna 1988. Projekti oli lähtölaukaus Diakonissalaitoksen päihteisiin – alkoholiin, huumeisiin ja sekakäyttöön – liittyvälle, edelleen jatkuvalle työlle.

Päihdetyötä on tehty aina

Päihdetyö ei ollut laitokselle mikään uusi aluevaltaus, vaan projektit olivat jatkumoa valistus- ja käännytystyölle, jota diakonissat olivat tehneet seurakunnissa ja kaupunkilähetyksen piirissä 1800-luvulta lähtien. Diakoniaprojekteissa keskeistä oli yhteiskuntakriittisyys ja marginaaleissa elävien ihmisten auttaminen heidän ihmisarvoisen elämänsä turvaamiseksi.

Projekteja ryhdyttiin toteuttamaan yhteistyönä monien toimijoiden, kuten kaupunkien, yhdistysten, sairaanhoitopiirien ja erikoissairaanhoidon sekä valtionhallinnon, kanssa. Tärkeinä yhteistyökumppaneina ja ostopalvelusopimusten osapuolina ovat kautta vuosikymmenten olleet pääkaupunkiseudun kaupungit, erityisesti Helsinki. Päihteisiin liittyvät ongelmat ovat näkyneet ensiksi pääkaupungin kaduilla, ja levinneet sen jälkeen naapurikaupunkeihin ja edelleen muualle maahan.

Diakonissalaitoksen rooli on vaihdellut osatoteuttajasta koordinaattoriksi ja silloin kun välttämättömäksi koettuun toimintaan ei ole löytynyt kumppaneita, on Diakonissalaitos käynnistänyt ja rahoittanut sitä itse.

Matalat kynnykset ja yhteisö hoitaa

Palvelujen saavutettavuuteen haluttiin luoda ns. matalat kynnykset. Palveluihin on voinut tulla ilman ajanvarausta, lähetettä tai muita ehtoja ja joissa apu on helposti saavutettavissa, etenkin niille, jotka eivät syystä tai toisesta hae tukea virallisen palvelujärjestelmän kautta. Palvelumuodot ovat olleet joustavia: päiväkeskuksia, liikkuvia palveluja, neuvontaa, kriisiapua ja vertaistukea. Ihminen kohdataan sellaisena kuin hän on, tarjotaan välitöntä apua ja tuetaan sekä tarvittaessa ohjataan eteenpäin muihin palveluihin.

Hoitomuotona päihde- ja mielenterveyspalveluissa ryhdyttiin soveltamaan yhteisöhoitoa. Sen juuret ovat diakonisessa ihmiskäsityksessä, jossa jokainen on arvokas riippumatta elämäntilanteestaan. Jokaisella ihmisellä on voimavaroja ja kykyjä, jotka tulevat näkyviksi ja vahvistuvat vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Työntekijät toimivat rinnalla kulkijoina, eivät pelkästään ohjaajina tai valvojina. Tavoitteena on elämänhallinnan, itsetunnon ja sosiaalisten taitojen vahvistuminen, mikä edistää toipumista ja yhteiskuntaan kiinnittymistä.

2000-luvulla voimavarojen vahvistamiseksi aloitettiin kulttuuritoiminta, jossa palvelujen piirissä olleet asiakkaat olivat sekä tekijöitä että kokijoita. Tässäkin tavoitteena oli vahvistaa heidän omia voimavarojaan. Kulttuuritoiminnasta on erillinen lyhyt kappale artikkelin lopussa. Vuonna  2010 aloitettiin Kaapeli-valmennukset. Tässä linkki raporttiin Taide, jota ei pitänyt olla. Se on katsaus Diakonissalaitoksen kulttuuritoimintaan ja Kaapeli-valmennukseen.

Käsittelen seuraavassa tekstissä päihteitä erillisillä alkoholi- ja huumeotsikoilla. Päihteisiin liittyvässä työssä kohderyhmät ja toiminnan muodot olivat aluksi erillisiä, ja se näkyi myös Diakonissalaitoksen organisaatiokaaviossa: huumetyöstä muodostettiin nopeasti oma sektorinsa. Osa sijoittui Diakoniaprojektien alle, ja projektin päättyessä toiminta joko loppui, sijoittui osaksi toimialuetta tai päättyi kokonaan. Sekakäytön yleistyessä työmuodon ja palvelualueiden nimeksi tuli päihdetyö. Siihen on liittynyt jo 1990-luvulta alkaen mielenterveystyö. Tässä artikkelissa sitä ei kuitenkaan käsitellä.

ALKOHOLI: Diakoniaprojektit aloitettiin alkoholistimiehistä

Ensimmäiset päiväkeskukset perustetaan

Kyläkirkon päivätupa toimi Pitäjänmäellä 1988-1995.

Helsingissä liikkui 1980-luvulla runsaasti henkilöitä vailla asuntoa, vailla työtä. Päihteillä, erityisesti alkoholilla oli merkittävä rooli heidän olemisessaan. Helsingin kaupunki ryhtyi kehittämään palveluja, joilla voitaisiin vastata tähän vaikeaan sosiaaliseen ongelmaan. Tilanteen helpottamiseen osallistui myös Diakonissalaitos, joka yhteistyössä kaupungin ja Sininauhaliiton kanssa perusti palveluyksikön asunnottomille miehille. Alkoholista riippuvaisille, sosiaalista yhteisöä ja tukea tarvitseville miehille tarkoitettu päiväkeskus Kyläkirkon päivätupa sijoitettiin Pitäjänmäelle entiseen Diakonissalaitoksen lastenkodin käytössä olleeseen huvilaan. Miehillä oli mahdollisuus ruokailuun ja hygienian ylläpitoon sekä saada keskusteluapua sekä sosiaali-, terveys- ja työvoimaneuvontaa. Päiväaikaan avoinna olleessa keskuksessa asunnottomilla miehet saivat viettää aikaa ilman päihteitä viihtyisässä ympäristössä. Näin luotiin pohjaa heidän kuntoutukselleen. Kyläkirkon päivätuvan toiminta päättyi vuonna 1995 ja toiminnan painopiste siirtyi Itä-Helsinkiin.

Kyläkirkon kanssa samaan aikaan tehtiin tukiasuntoyhteistyötä Kovaosaisten ystävät ry:n kanssa vuosina 1989–1991. Työ siirtyi sen jälkeen Helsingin seurakuntayhtymälle. Diakonissalaitos vastasi kolmessa tukiasunnossa asuvien päihdeongelmaisten miesten sosiaalisesta ja sielunhoidollisesta tukemisesta. Vastaavaa sielunhoidollista tukemista toteutettiin myös Kyläsaaren alkoholistilaitoksessa.

Espanjan Aurinkorannikolla käynnistettiin kokeileva diakonia- ja sosiaalityö siellä asuvien suomalaisten parissa 1980-luvun lopulla. Tuolloin seudulle oli alkanut muuttaa suomalaisia, joilla edullisesta alkoholista koitui runsaasti sosiaalisia ongelmia. Diakonissalaitos perusti kaksi päiväkeskusta, Pacosintuvan ja Torrentuvan. Toiminta siirtyi myöhemmin paikallisen seurakunnan vastuulle.

Asunto ensin -malli syntyy

Päihteet liittyvät usein pitkäaikaisasunnottomuuteen tai majoittumiseen tilapäissuojiin.  Päihteisiin, erityisesti 1980-luvulla alkoholiin, liittyvien elämäntapojen vuoksi esimerkiksi vanhusten asumispalveluihin pääsy oli mahdotonta. Diakonissalaitos ryhtyi ratkomaan akuuttia ongelmaa omalla tavallaan, tavalla, josta kehittyi sittemmin Asunto ensin -periaate.

Asukkaidensa näköisiä koteja

Helsingissä Alppikadun korttelin Elim-rakennuksessa avattiin vuonna 1993 Alppitupa iäkkäille helsinkiläismiehille, jotka päihteidenkäyttönsä vuoksi olivat vaikeasti asutettavia. Toimintaideana oli, ettei ihmisarvoista kohtelua tarvitse ansaita minkäänlaisella elämänmuutoksella. Valtaosa asukkaista tuli yksikköön Kyläsaaren ensisuojista, kaduilta ja metsistä, ja saivat asunnon ilman vaatimusta elämäntavan muutoksesta. Yksikkö toteutettiin yhteistyössä kaupungin erityissosiaalitoimiston ja Kyläsaaren hoitolaitoksen henkilöstön kanssa. Asunto ei enää ollut ”palkinto” päihdehuollon katkojen onnistumisen jälkeen, vaan oikeus kaikille. Alppituvasta saadun toimintaidean mukaan syntyi myöhemmin kaupunkien kanssa monta uutta asumisyksikköä ja lopulta tästä kehityksestä syntyi kansallinen ohjelma pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi.

Alppimyyrän tilassa on avattu syyskuussa nuorille suunnattu Katutaso.

Vantaan Myyrmäessä avattiin Alppitupaa vastaava tehostetun asumispalvelun yksikkö Alppimyyräkaupungin sosiaalitoimen käyttöön vuonna 1998–2007. Alppitupa että Alppimyyrä olivat edelläkävijöitä siinä, että ensimmäistä kertaa asukkaat saivat itse määritellä yksikön pelisäännöt. Ne olivat asukkaidensa näköisiä, ja asukkaat sen isäntiä. Lähtökohta oli, että asukkaat ovat omien asioidensa asiantuntijoita ja työntekijät tulevat töihin heidän kotiinsa.

Tästä linkistä voi lukea lisää Diakonissalaitoksen asunnottomuuden vähentämiseen tähtäävästä työstä ja Asunto ensin -mallista.

Itä-Helsingin aluekeskus

Työ Itä-Helsingissä alkoi asunnottomien asuttamisprojektilla, jonka tavoitteena oli lopettaa parakkiasuminen Helsingissä. Suomen Punaisen Ristin Uudenmaan piiriltä Myllypurossa vuokratuissa tiloissa avattiin asuntolahotelli Villa Nova vuonna 1994. Se tarjosi yhteismajoituksen sijasta oman huoneen saniteettitiloineen ja lisäksi 24 h päivystyksen. Asukkaille laadittiin räätälöidyt asumissuunnitelmat yhteistyössä kaupungin erityissosiaalitoimiston kanssa.

Vuonna 1996 muodostettiin aluekeskus, joka koostui asumisyksikkö Villa Novasta sekä vuonna 1996 sen yhteyteen perustetusta yhdyskuntaravintola Cafe Novasta ja kulttuuriyksikkö Stoorista. Sen alkuperäinen tavoite oli saada eri elämäntilanteissa elävät ihmiset yhteen, mutta tavoite osoittautui osittain mahdottomaksi. Alkoholisoitunut asiakaskunta nimittäin otti paikan omakseen omine pelisääntöineen. Stoorista muodostuikin erityispäiväkeskus päihteisiin mieltyneille, etupäässä miehille, jotka eivät olleet tervetulleita muiden palvelujen piiriin. Mottona Stoorissa oli ”Huonompaan suuntaan muuttuvaa ei hylätä – muutosta parempaan tuetaan”. Stooriin sai tulla missä kunnossa tahansa, mutta sisällä ei alkoholia tai pilveä sallittu. Toiminnan sieluna olivat yhdessäolo ja juttutuokiot. Pikkuhiljaa kävijät alkoivat järjestää myös omaehtoista toimintaa. Stoorin toimipaikka siirrettiin vuonna 2006 Puotinharjuun ja sen yhteyteen siirrettiin naisten tukikeskus Salli vuonna 2009. Päiväkeskuksen toiminta päättyi vuonna 2015. Villa Novan ja Cafe Novan toiminta olivat päättyneet jo 10 vuotta aiemmin.

Naiset erityisryhmänä

Päihteet ja useimpien kohdalla siitä johtunut asunnottomuus olivat kimmokkeina perustaa  naisille oma asumisyksikkönsä. Se avattiin huhtikuussa 2000 uuden Munkkisaaren palvelukeskuksen viidennessä kerroksessa. Suurin osa asukkaista tuli Pursimiehenkadun yömajasta. Naisten oma kerros tarjosi heille yksityisyyttä ja asumisrauhaa. Samaan aikaan uudessa keskuksessa avattiin kodittomien naisten tukikeskus Salli, jonka toiminnan piirissä oli myös naisia asumisyksikön ulkopuolelta. Munkkisaaren palvelukeskuksesta on tarkempi kuvaus huumetyötä käsittelevässä luvussa. Tässä on linkki naisten asunnottomuustyöhön.

Naisten asumisyksikkö muutti Alppikadun kortteliin vuonna 2006 ja tukikeskus muutamaa vuotta myöhemmin ennen siirtoa Puotinharjuun. Naisille on edelleen oma asumisyksikkönsä Alppikadulla.

HUUMEET: Polttava tarve kiihdytti huumetyön vauhtiin

Ensimmäinen huumeaalto koettiin Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla. Käyttäjät olivat yksittäisiä eikä epidemiasta tai ongelmasta voinut tuolloin puhua. Kahden seuraavan vuosikymmen aikana tilanne kuitenkin alkoi muuttua ja vuonna 1990-luvun alussa tilanne paheni – huumeet alkoivat olla jo suuri ongelma. Käyttöön olivat tulleet myös kovat huumeet, amfetamiini ja heroiini.

Huumetyö aloitettiin vuonna 1991 yhteistyönä Vapaaksi huumeista ry:n ja Helsingin kaupungin sosiaaliviraston kanssa. Yhdistyksen olivat perustaneet ensimmäisen huumeaallon vanhemmat vuonna 1983. Toiminnan tavoitteena oli huumenuorten vastaanotto- ja hoitoonohjaus. Yhdistys ylläpiti vastaanottokotia aluksi Pukinmäessä ja sitten Liisankadulla. Ympäri vuorokauden avoinna olleeseen kotiin sai tulla suoraan kadulta; ei tarvittu lähetettä, ei ajanvarausta eikä maksusitoumusta. Yhdistyksellä oli seitsemän palkattua työntekijää ja lisäksi vapaaehtoisia. Suurin asiakasryhmä olivat 25–35-vuotiaat, mutta nuorempien osuus oli kasvamassa. Hoidossa tähdättiin pitkäaikaiseen kuntoutukseen.

Huumetyö alkoi diakoniaprojektina

Yhdistys ajautui vuosikymmenen lopulla taloudellisiin vaikeuksiin, sillä pysyvää julkista rahoitusta toiminnalle ei saatu. Lisäksi toiminnan vetäjät alkoivat väsyä kasvavan palvelukysynnän vuoksi. Yhdistyksen ylläpitämän vastaanottokodin sulkeminen olisi merkinnyt suurta aukkoa huumehoidon palvelukarttaan, joten Helsingin kaupungin sosiaalivirasto pyysi apua Diakonissalaitokselta. Vapaaksi huumeista ry:n toiminnasta tulikin Diakonissalaitoksen diakoniaprojekti vuonna 1991.

Diakonissalaitos luovutti vuonna 1992 yhdistyksen käyttöön toimitilan Espoon Pellaksesta, osallistui toiminnan sisällön suunnitteluun ja antoi konsultaatioapua hallintoon. Kolme vuotta myöhemmin toiminta siirtyi kokonaan Diakonissalaitoksen omaksi työmuodoksi ja yksikkö profiloitui ammatillisesti korkeatasoiseksi hoitoyksiköksi. Pellaksen huumehoitoyksikön henkilökunta koostui psykiatrisen sairaanhoidon, terveydenhuollon ja sosiaalihuollon työntekijöistä. Rahoittajaksi saaatiin Raha-automaattiyhdistys, mutta Diakonissalaitos loi merkittävin panoksin maahan uutta hoitokapasiteettia tietoisena siitä, että avun tarve kasvoi koko ajan eikä muita kehittäjiä ollut näköpiirissä – huumeidenkäyttäjien hoito ei ollut muotia.

Pellaksen huumehoitoyksikkö muutti vuonna 2005 Munkkisaaren muodostaen siellä Huumevierotusyksikön. Munkkisaaren palvelukeskuksesta kirjoitetaan artikkelissa myöhemmin.

Huumetyö laajeni Espoossa

Diakonissalaitos oli hankkinut Espoosta Pellaksesta suuria maa-alueita 1910-luvulla lastenkodin käyttöön sekä laitoksen omavaraisuuden varmistamiseksi. 1990-luvulle tultaessa Pellaksessa toimi Mäntyrinteen lastenkoti, vanhusten vuokratalo ja edellä kuvattu Vapaaksi huumeista ry:n huumehoitoyksikkö. Samana vuonna, kun vastuu yhdistyksen vetämästä toiminnasta siirrettiin Diakonissalaitokselle, avattiin lastenkodin yhteydessä vastaava yksikkö alaikäisille. Se sai nimekseen Pikku-Pellas. Samalla laajennettiin ja kehitettiin aikuisten vieroitushoitoa ja ryhdyttiin kehittelemään uudenlaisia hoitomalleja perheille, jossa vanhemmat tai sekä vanhemmat että lapset olivat huumeidenkäyttäjiä.

Pikku-Pellas

Alaikäisten huumeongelma alkoi olla vakava ja paheneva 1990-luvun alussa. Tampereella toimi katkaisupysäkki, mutta muita paikkoja nuorille ei ollut. Tarvetta hoitoon kuitenkin oli, sillä lasten ja nuorten huumeiden käyttö oli lisääntynyt ja alle 18-vuotiaat olivat hoidollisesti väliinputoajaryhmä. Tähän puutteeseen tarttui Diakonissalaitos, ja perusti vuonna 1995 Suomen ensimmäisen alaikäisille eli alle 18-vuotiaille tarkoitetun huumehoitopaikan Espooseen. Pikku-Pellaksessa oli 5–6-paikkaa sellaisille nuorille, joita ei pystytty hoitamaan lastensuojelu- ja päihdehuoltolaitoksissa. Pikku-Pellas oli suljettu lastensuojelulaitos, jonne nuoret tulivat lastensuojelupäätöksellä. Hoitoyksikkö palveli pääkaupunkiseudun kuntia. Samalla se toimi valtakunnallisena kokeiluklinikkana, joka jakoi tietoa ja kokemuksia. Hoidon keskeisiä tavoitteita oli katkaista päihdekierre ja kiinnittää nuori omaan hoitoonsa. Perheen osallistumisella oli keskeinen merkitys.

Pikku-Pellas toimi yhteistyössä alueella olleiden Diakonissalaitoksen Mäntyrinteen lastenkodin ja Pellaksen huumehoitoyksikön kanssa.

Lohjalaisen Järnefeltin koulun oppilaat keräsivät jo syksyllä 1994 taksvärkkipäivänään Pikku-Pellaksen kirjaston hankintoihin 16 000 markkaa (3 859 euroa). Keräyksen muistoksi Pikku-Pellaksen pihamaalle istutettiin omenapuu. Puun myötä hoitoyksikölle toivottiin hyviä kasvun vuosia. Keräyksen ideoinut Janne Saastamoinen oli eniten lapion varressa omenapuuta istutettaessa.

Perheen yhdistetty hoito (PYY)

Yhteisvastuukeräys on Suomen evankelisluterilaisen kirkon hyväntekeväisyyskampanja, joka on kerännyt varoja hädänalaisille jo vuodesta 1950. Vuoden 1994 Yhteisvastuukeräyksen teemana oli ”Meidän maailman lapset”, ja sillä kerättiin varoja lasten ja lapsiperheiden auttamiseksi sekä kotimaassa että ulkomailla.

Espoon Pellaksessa aloitettiin vuonna 1996 Yhteisvastuukeräyksen varoilla uusi hoitomuoto, perheen yhdistetty hoito (PYY). Sen tavoitteena oli auttaa huumehoitoa tarvitsevaa vanhempaa ja hänen lastaan. Hoitomuodon aloittaminen Pellaksessa oli luontevaa, sillä alueella toimi Pellaksen huumehoitoyksikkö, Pikku-Pellas alaikäisille huumeidenkäyttäjille ja Mäntyrinteen lastenkoti. Vanhemman ollessa hoidossa, lasta hoidettiin lastenkodissa tai sijaisperheessä, tai jos sekä vanhemmat että lapset olivat huumeidenkäyttäjiä, lapsen hoito järjestyi Pikku-Pellaksessa.  Hoito alkoi laitoshoitona ja eteni asteittain avohoidoksi. PYY:n toiminta siirrettiin myöhemmin Pitäjänmäelle ja käyttöön otettiin uusia hoitomuotoja. PYY lakkautettiin vuonna 2018.

Diakonissalaitos perustaa huumeklinikan

Diakonissalaitos ryhtyi vuonna 1995 hahmottelemaan yhteistyössä useamman yhteistyökumppanin kanssa päivystävän huumepoliklinikan perustamista Helsinkiin. Huumeiden käyttäjille ei ollut ympärivuorokautisesti toimivaa poliklinikkaa ja selkeä puute oli, ettei palveluja ollut tarjolla niinä vuorokauden aikoina, jolloin huumeiden käyttäjillä tyypillisesti herää motivaatio hoitoon. Poliklinikka jäi kuitenkin perustamatta sillä Helsingin kaupungin sosiaaliviranomaiset ja rahoittaja Raha-automaattiyhdistys (Ray, nyk. Stea) ottivat hankkeeseen kielteisen kannan.

Koska Diakonissalaitoksella poliklinikan tarve koettiin välttämättömäksi, ryhtyi se ratkaisemaan asiaa itse. Diakonissalaitos perusti Pellaksen huumehoitoyksikön yhteyteen omalla kustannuksellaan pienimuotoisen vastaanottopoliklinikan vuonna 1996. Siellä annettiin puhelinneuvontaa huumeiden käyttäjille, ohjeita hätääntyneille omaisille, konsultaatiota muille hoitopaikoille ja viranomaisille. Poliklinikka arvioi hoidon tarvetta ja neuvotteli maksusitoumuksia. Puhelinpalvelussa vastattiin kuukausittain noin 600 puheluun.

Kokemukset tästä kokeiluluonteisesta polikliinisesta toiminnasta sekä samanaikaisesti julkaistut tutkimukset ja viranomaistiedot osoittivat, että valtakunnallisen päivystyspoliklinikan tarve oli ilmeinen ja että poliklinikan tuli sijaita niin lähellä Helsingin ydinkeskustaa kuin mahdollista. Sijainnin tuli olla siellä, missä huumeiden käyttäjä oli paljon.

Ensimmäinen oma hoitoyksikkö aloitti kesällä 1995 ja toimintoja oli puolitoista vuotta myöhemmin peräti viisi: Pellaksen huumevierotusyksikkö, Pikku-Pellas lapsille ja nuorille, perhehoitoyksikkö huumeita käyttäville vanhemmille ja heidän lapsilleen, Vankien huumehoitotyö -projekti ja Kurvin huumepoliklinikka.

Kurvin huumepoliklinikka

Huumepoliklinikka aloitti toiminnan Sörnäisissä. Se muutti nimeään vaihtamatta Munkkisaaren palvelukeskukseen vuonna 2000.

Diakonissalaitos esitti joulukuussa 1996 Helsingin kaupunginhallitukselle yhteistyötarjouksen, jossa toivottiin kaupungin osallistuvan Helsingin Sörnäisiin vuoden 1997 perustettavan huumepoliklinikan toimintaan. Diakonissalaitos lähti siitä, että paras ratkaisu olisi vahvistaa yhtä aikaa sekä Diakonissalaitoksen päivystyspoliklinikkaa että HYKS:n huumevierotusyksikköä. Näin resurssit tulisi hyödynnettyä ja samalla tulisi luotua kustannustehokas hoidon porrastusjärjestelmä.

Neuvottelut eri osapuolten olivat vielä kesken tammikuussa 1997, jolloin Diakonissalaitos avasi Kurviin huumepoliklinikan. Sen tarkoituksena oli palvella ympärivuorokautisesti kaikkia huumeidenkäyttäjiä ja heidän omaisiaan. Näin Suomeen saatiin ensimmäinen huumetyön erityisyksikkö, joka oli jatkuvassa päivystysvalmiudessa tarjoten neuvontapalveluja, kriisihoitoa ja hoidon tarpeen arviointeja. Ohjenuorana oli matalan kynnyksen hoidonarviointi. Jatkosta ohjata potilas katkaisu-, vieroitus- tai psykiatriseen erikoissairaanhoitoon päätöksen teki asiakkaan kotikunta. Palvelu oli asiakkaille ilmaista eikä maksusitoumusta tai lähetettä tarvittu. Huumepoliklinikalla koettiin tärkeäksi luoda uudentyyppistä yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimien välillä, sillä niiden keskinäisen kinastelun katsottiin haittaavan huume- ja päihdeongelmaisten hoitoa.

Poliklinikka tuotti myös räätälöityjä koulutus-, konsultaatio- ja työnohjauspalveluja. Mottona oli, että ”Kurvin klinikalla lähdetään hoitotyöhön yhdessä eikä riidellä kenen kuuluu tehdä mitäkin”.

Diakonissalaitos jatkoi neuvotteluja useiden viranomaisten kanssa, sillä ympärivuorokautisen klinikan tarve oli huumeiden käytön lisääntymisen myötä osoittautunut välttämättömäksi. Jo kuukautta myöhemmin valtioneuvosto ja Raha-automaattiyhdistys myönsivät Kurvin poliklinikalle tuntuvan vuosiavustuksen. Tämän päätöksen jälkeen pääkaupunkiseudun kunnat päättivät ostaa huumehoitopalvelunsa Diakonissalaitokselta.

Poliklinikan yhteydessä toimi myös Huumetyön kehittämispalvelut, jonka tehtävänä oli muun muassa suunnitella, kehittää ja tutkia huumehoitotyötä. Se vastasi myös uusista kehittämishankkeista ja projekteista. Konsultaatiota ryhdyttiin antamaan myös valtakunnallisesti. Diakonissalaitos organisoi huumehoitoyksiköiden, projektien ja koulutusyksiköiden verkostomaisen yhteistyön Huumetyön osaamiskeskukseksi tärkeimpänä tavoitteena Kurvin huumepoliklinikan toiminnan vakiinnuttaminen. Vuoden 1998 tärkeimpiä kehittämishankkeita oli huumehoitotietojen keruu- ja asiakastietojärjestelmä (HUUTI).

Juuri ennen vuosituhannen vaihdetta huume- ja mielenterveystyöstä muodostettiin Diakonissalaitoksen organisaatiossa oma toimialueensa. Siihen kuuluivat Kurvin huumepoliklinikka, Pellaksen huumehoitoyksikkö ja Kidutettujen kuntoutuskeskus.

Nuorille perustetaan toinen hoitopaikka

2000-luvulle tultaessa päihdekulttuuri oli muuttunut sallivammaksi, ja aineiden liikkuvuus sekä saatavuus olivat helpottuneet. Lisäksi aineiden hinnat olivat laskeneet eivätkä narkomaanit olleet enää marginaaliryhmien edustajia.

Huumepoliklinikan kävijöistä vuonna 2000 nuoria oli jo kolmannes. Nuorten huumeongelmaisten hoitoa vaivasi hajanaisuus ja alle 18-vuotiaat putosivat helposti palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Diakonissalaitoksella on ollut lastenkoti Pitäjänmäellä vuodesta 1914 alkaen. Laitos avasi siellä vuonna 2001 alle 18-vuotiaille tarkoitetun katkaisu- ja vierotushoitopaikan, Breikin. Se oli Lapsi- ja perhetyön suljettu yksikkö. Hoitoon pääsyä – tai sinne joutumista eivät estäneet nuorten mielenterveysongelmat tai rikostausta. Ratkaiseva tekijä Breikin ovien avautumiseen oli todettu päihteiden käyttö, joka vaatii heti katkaisua.

Pikku Pellas ja Breikki –hankkeet yhdistettiin Lasten ja nuorten huumehoitoyksiköksi 2002. Kuusi vuotta myöhemmin ne yhdistettiin Nuotti-nimiseksi yksiköksi. Se oli tarkoitettu vaativahoitoisille nuorille pitempiaikaista hoitoa varten.

Mottona matalat kynnykset

Vuonna 2003 Kurvin huumepoliklinikan polikliiniset palvelut, päivystys ja neuvontapalvelut sekä Stoori yhdistettiin Kynnykset pois -diakoniaprojektiksi, joka jatkoi matalan kynnyksen palveluiden kehittämistä. Kehittämisen tuloksena poliklinikkatoiminta jaettiin kahdeksi toiminnaksi: Kurvin huumepoliklinikka oli nyt Huumepäivystyspoliklinikka ja Kurvin poliklinikan osastosta tuli Huumepäivystysosasto.

Samana vuonna valmistui ulkopuolinen arviointi Kurvi 24 h huumepoliklinikan toiminnasta. Vaikka päihdehuollon palvelut olivat lisääntyneet ja monipuolistuneet poliklinikan avaamisen jälkeen, ei maassa ollut yhtään ympärivuorokauden päivystävää erityistason klinikkaa. Monet tutkimukseen haastatelluista pitivät juuri päivystystoimintaa ensisijaisena syynä, miksi Kurvia edelleen tarvittiin hoitojärjestelmässä.

Huumepoliklinikka siirtyi Helsingin kaupungin toiminnaksi 7.1.2009 alkaen Munkkisaaressa.

Munkkisaaren palvelukeskus

Vuonna 1998 suonensisäisiä huumeita käyttävien narkomaanien keskuudessa puhkesi hiv-epidemia, josta seurasi sairastumisia immuunikatotautiin eli aidsiin. Sairaudesta liikkui monenlaista ja enimmäkseen väärää tietoa, mikä heijastui Diakonissalaitoksen Kurvin huumepoliklinikan toimintaan ja alkoi herättää ympäristössä enemmän vastustusta. Samaan aikaan Helsingin kaupunki oli päättänyt lakkauttaa Kyläsaaren päihdehoitolaitoksen ja sijoittaa katkaisuhoitoyksikkönsä Munkkisaareen. Sosiaaliviranomaisten aloitteesta Diakonissalaitos tutki mahdollisuutta siirtää kasvavan paineen alle joutunut Kurvin huumepoliklinikka samaan rakennukseen kaupungin katkaisuhoitoyksikön kanssa. Taustalla oli myös sekakäyttäjien raju kasvu, ja palveluiden kehittämisen kannalta yhteistyöstä olisi hyötyä kummallekin osapuolelle. Diakonissalaitos etsi samanaikaisesti uusia tiloja vuonna 1991 perustetulle, toimintansa vakiinnuttaneelle Kidutettujen kuntoutuskeskukselle sekä uutena työmuotona käynnistyneelle kodittomien naisten asumis- ja tukipalveluille. Diakonissalaitoksen hallitus päätti vuokrata yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Munkkisaarenkatu 16:ssa sijaitsevan entisen Wärtsilän oppilasasuntolan. Perusteellisen remontin jälkeen rakennuksessa aloitti toukokuussa 2000 Kurvin huumepoliklinikka, Kidutettujen kuntoutuskeskus ja Huumetyön kehittämispalvelut. Kodittomien naisten tukipalveluyksikkö Salli sijoittui ensimmäiseen kerrokseen ja naisten 18-huoneiston asumisyksikkö viidenteen kerrokseen. Rakennuksessa toimi myös legendaarisen maineen saavuttanut taide- ja yhdyskuntaravintola Herne & Nauris vuosina 2001–2006.

Kluuviin palvelukeskus hiv-positiivisille

Palvelukeskus toimi Vuorikadulla helmikuusta 2001 joulukuuhun 2002.

Munkkisaaren palvelukeskukseen varattiin erityispalvelutiloja hiv-positiivisille, ja joulukuussa 2000 Kluuvissa, Vuorikatu 4:ssä Diakonissalaitos avasi hiv-positiivisten huumeidenkäyttäjien palvelukeskuksen. Keskuksessa saattoi hoitaa päivittäisiä ruokailuun ja hygieniaan ylläpitoon liittyviä asioita, käyttää päivystysluonteisesti tai sovitusti terveydenhuollon tai sovitusti sosiaalityön palveluja sekä osallistua kuntouttavaan toimintaan ohjelmallisessa päiväosastossa. Toimintamalli oli ainutlaatuinen koko maailmassa; palvelut tuodaan samaan paikkaan eikä palvelujärjestelmää heikosti tai ollenkaan sitoutunutta asiakasta juoksuteta luukulta toiselle.

Kukaan ei jää taivasalle

Hiv-palvelukeskuksen toimintaan liittyi oleellisesti myös majoituspalvelut, sillä useimmat hiv-positiiviset olivat vailla asuntoa. Heitä asui ulkona, rappukäytävissä ja erilaisissa loukoissa. Alun perin keskukselle etsittiinkin tilaa, jossa olisi mahdollista järjestää myös majoitus, mutta sellaista ei löydetty. Tarvitsijoille ryhdyttiin räätälöimään erillisiä majoitusratkaisuja muun muassa ostamalla kriisimajoitusta läheisistä matkustajakodeista. Lisäksi Myllypurossa toimineen Villa Novan yhteyteen perustettiin 16-paikkainen asuntola Pikku Villa ja Alppikadun uusiin asumisyksiköihin varattiin paikkoja hiv-positiivisille.  Lähtökohtana oli, ettei kukaan jää taivasalle. Palvelukokonaisuuteen kuului myös kotihoito.

Palvelukeskushankkeessa olivat aluksi mukana Helsinki, Espoo ja Vantaa sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirit sekä HUS:n infektiosairauksien klinikka. Jo kuukauden kuluttua keskuksen avaamisesta saatettiin todeta, että potilasmäärän perusteella se näytti tavoittaneen 3/4 maan hiv-positiivisista narkomaaneista. Suurin osa heistä oli pääkaupunkiseudulla. Lisäksi tartuntojen määrä oli saatu laskuun. Sosiaalikehitys-tutkimusyhtiön ensimmäistä toimintavuotta koskevassa selvityksessä palvelukeskuksen todettiin tavoittaneen riskiryhmän ja onnistuneen näin toiminnassaan.

Vuoden 2002 alussa palvelukeskus siirtyi Munkkisaareen, jossa oli tilaa myös majoitusyksikölle.

Huumeneuvonta- ja päihdeneuvontapuhelin

Diakonissalaitos käynnisti yhdessä Elämä on parasta huumetta -yhdistyksen (EOPH ry) kanssa vuonna 2002 valtakunnallisen Huumeneuvontapuhelimen. Soittojen määrä Kurvin huumepoliklinikan neuvontapuhelimeen oli kasvanut voimakkaasti ja uuden palvelun tavoitteena oli helpottaa ruuhkaa ja ohjata puheluja aiheen mukaan. Poliklinikka palveli edelleen ajanvaraukseen, asiakkuuteen ja poliklinikan toimintaan liittyvissä asioissa.

Huumeneuvontapalvelut oli tarkoitettu huumeiden käyttäjille, heidän omaisilleen sekä huumeiden käyttöä työssään kohtaavien ammattilaisten tarpeisiin. Matalan kynnyksen palvelut olivat tarjolla anonyymisti. Palvelun kehittämiseen sekä yhteistyökumppaneiden ja viranomaisten käyttöön luotiin tietokanta, jossa yksittäinen asiakas säilyi nimettömänä. Puhelinneuvonnan työntekijän valttikorttina olivat ajan tasainen päihdetietoisuus sekä tukiverkoston tuntemus, ongelmanratkaisutaidot, asiakkaan kuunteleminen ja tukeminen, asiakkaan kohtaamistaidot sekä tiedonhakutaidot.

Huumeneuvontapalveluun kuuluivat sekä neuvontapuhelin että nettineuvonta. Vuosikymmenen lopulla yhteistyökumppanit osallistuivat MobiiliApu-hankkeeseen, jonka avulla neuvontapalveluille pyrittiin löytämään uusia, tekstiviestejä hyödyntäviä palvelumuotoja. Huumeneuvontapuhelin lakkautettiin vuonna 2011.

2010-luvulla Diakonissalaitos perusti yhdessä Ehkäisevän päihdetyön (EHYT ry) kanssa ympärivuorokautisen Päihdeneuvontapalvelun.

Liikkuva terveysneuvonta meni asiakkaiden luokse

Hiv-palvelukeskus siirrettiin Munkkisaareen vuoden 2002 alussa. Sijainnin muuttuessa ydinkeskustasta kantakaupungin laitamille asiakaskunnasta katosi merkittävä osa. Heidän uudelleen tavoittamisekseen käynnistettiin seuraavana vuonna Liikkuva terveysneuvonta yhdessä A-klinikkasäätiön kanssa.  Diakonissalaitos ryhtyi vastaamaan toiminnasta yksin neljä vuotta myöhemmin. Terveysneuvonta liikkui pyörillä, se oli vanha ambulanssi, joka oli muokattu uuteen käyttötarkoitukseen.

Liikkuva terveysneuvontayksikkö rakennettiin käytettyyn ambulanssiin. Yksikössä työskenteli sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Vuorossa oli aina kaksi työntekijää.

Liikkuva yksikkö huumeidenkäyttäjien terveysneuvontapisteenä oli Suomessa täysin uudenlainen toimintamuoto. Euroopassa vastaavia yksiköitä oli lukuisia ja autoon rakennettua liikkuvaa yksikköä on käytetty viemään monenlaisia palveluja huonosti palveluihin hakeutuville.

Uuden palvelun tavoitteena oli saada kadonneita asiakkaita takaisin, madaltaa kynnystä hakeutua hoitoon sekä ehkäistä tartuntatautien leviämistä jakamalla puhtaita ruiskuja ja terveystietoa. Yksikön palvelut pyrittiin viemään käyttäjille sinne missä käyttäjien arki on: pysäkit sijoitettiin liikenteen solmukohtiin, raiteiden varsille ja paikkoihin missä ei ollut saatavissa vastaavaa palvelua. Auto liikkui aluksi Helsingissä ja Vantaalla, toiminta laajeni myöhemmin myös Espooseen. Liikkuva terveysneuvonta siirtyi 2010-luvun lopulla Tampereelle ja lopulta pääkaupunkiseudun palvelualueelle jäi kaksi pysäkkiä Vantaalla.

Korvaushoidolla mahdollisuus normaalimpaan elämään

Korvaushoitoa on maailmalla toteutettu 1960-luvulta lähtien. Suomessa opioidiriippuvaisten vieroitus- ja korvaushoidot opiaatteja käyttäen aloitettiin 1995. Hoitojen sääntely lainsäädännöllä käynnistyi 1997.

Diakonissalaitoksen ensimmäinen opioidikorvaushoitoyksikkö perustettiin Munkkisaareen syksyllä 2001. Munkkisaaressa aloitettiin kuntien maksusitoumuksiin perustuvat narkomaanien korvaushoidot joko metadonilla tai buprenorfiinilla. Yksikkö tarjosi aluksi ylläpitohoitoa opioidiriippuvaisille helsinkiläisille. Hoito koostui lääkehoidosta ja psykososiaalisesta kuntoutuksesta, joilla tuettiin päihteettömyyttä ja integroitumista yhteiskuntaan. Asiakkaat siirtyivät yksikköön HUS:n korvaushoitopoliklinikalta.

Kurvin korvaushoitopoliklinikan nimi muutettiin vuonna 2004 Helsingin Diakonissalaitoksen huumekuntoutuspoliklinikaksi ja se sai uudet tilat Mäkelänkadulta. Asiakaskunta lähes kolminkertaistui edellisvuodesta ja laajeni kaikkiin pääkaupunkiseudun kuntiin. Kasvusta huolimatta asiakkaiden kohtaamisessa käytetty yhteisöllinen ote säilyi ja sitä kehitettiin edelleen. Yksikkö vastasi Helsingin kaupungin alueellisten A-klinikoiden ja kaupungin Pääskylänrinteen päiväkeskuksen korvaushoitoasiakkaiden viikonloppuisin tapahtuvasta lääkejaosta. Seuraavana vuonna asiakaspaikkoja, henkilökunnan määrää lisättiin ja työryhmän moniammatillisuutta lisättiin.

Tutkittua tietoa

Poliklinikalla toteutettiin yhdessä Munkkisaaren palvelukeskuksen kanssa maailman ensimmäinen amfetamiiniriippuvaisten lääkehoitotutkimus yhteistyössä Helsingin ja Kuopion yliopistojen kanssa vuosina 2004–2007. Huumeet ja mielenterveystyön toimiala osallistui Suomen Akatemian tutkimushankkeeseen Päihteet ja addiktiot.

2000- ja 2010-luvulla on valmistunut useita, raportteja, selvityksiä ja opinnäytetöitä Diakonissalaitoksen päihteisiin ja asumiseen liittyvistä palveluista.

Kymmenen vuotta huumetyötä

Jo 2000-luvun alkuun mennessä Diakonissalaitoksesta oli tullut Suomen suurin erikoistuneiden huumehoitopalvelujen tuottaja, ja asiantuntemusta oli kerääntynyt valtakunnallisesta huumehoitotyöstä valtava määrä. Asiantuntemusta erityisryhmistä lisäsivät erilaiset projektit, joita toteutettiin yhteystyökumppaneiden kanssa pääasiassa Raha-automaattiyhdistyksen (Ray, nyk. Stea) rahoittamana: Vankien huumehoitotyö (1996–1998), Huumenuorten paluu tulevaisuuteen (1998–1999), Duuni (2000–2002), jonka tuloksena syntyi huumekuntoutujien palvelunohjaus, Vapa – vammaisten päihdepalvelujen kehittäminen (2002–2004) ja Venäjän- ja vironkielisten nuorten huumeidenkäyttäjien selviytyminen ja tukiverkostot (2002–2004). Vuonna 2005 käynnistettiin Pilke-hanke ikäihmisille rakennetun Kotikallion päiväkeskuksessa. Hankkeessa tuettiin ikääntyneiden päihde- ja mielenterveysongelmaisia selviytymään kotihoidossa. Samalla aloitettiin vanhusten päihdepalvelujen, etenkin etsivän työn, kehittäminen Sininauhaliiton koordinoimassa Liika on aina liikaa -hankkeessa.

Diakonissalaitoksen huumetyön täyttäessä 10 vuotta vuonna 2005 huumetyöntekijöitä oli 120. Huumehoitoon oli ympärivuorokautinen huumehoitopoliklinikka, 10-paikkainen katkaisuhoito-osasto, 18-paikkainen jatkohoitoyksikkö, perhehoitoyksikkö PYY, päiväkeskus Stoori, huumekuntoutuspoliklinikka (korvaushoito), hiv-positiivisten huumeiden käyttäjien palvelukeskus, ylläpitohoito ei hiv-positiivisille huumeiden käyttäjille, hiv-positiivisten kriisimajoitus, lasten ja nuorten huumehoitoyksikkö sekä huumeneuvontapuhelin. 10-vuotisjuhlan kunniaksi valmistui filmi ”Huomenna kaikki on toisin”. Se perustui huumetyöntekijöiden kokemuksiin.

Muutosten 2010-luku

Vuonna 2010 Huume- ja mielenterveystyö jaettiin Diakonissalaitoksen organisaatiossa kolmeksi alueeksi. Huumehoitojen vastuualue sisälsi huumevierotusosaston, neuvontapalvelut, huumekuntoutuspoliklinikan, perheen yhdistetyn hoidon, huumehoidon päiväosaston ja laboratorion. Haittoja vähentävällä korvaushoidolla tavoiteltiin haittojen vähentämistä ja elämänlaadun parantamista niiden potilaiden kohdalla, jotka eivät pysty kokonaan lopettamaan huumeiden käyttöä. Tämän korvaushoidon vastuualuetta olivat hiv-positiivisten päiväkeskus, terveysneuvonta, korvaushoitoyhteisö sekä päiväkeskukset Stoori & Salli. Palveluja haluttiin tuottaa niille ihmisille, joiden oli vaikea löytää apua olemassa olevasta palvelujärjestelmästä tai he jäivät sen ulkopuolelle. Hoidollinen viitekehys oli yhteisöhoito, johon henkilökuntaa oli koulutettu jo 1990-luvun lopulta alkaen. Haittoja vähentävä korvaushoito pyrkii ehkäisemään päihteiden käyttöön liittyvää rikollisuutta, tartuntatautien leviämistä ja muita terveyshaittoja niiden päihteidenkäyttäjien kohdalla, jotka eivät pysty lopettamaan huumeiden käyttöä kokonaan tai joiden on ollut vaikea sitoutua ja kiinnittyä muihin päihdehoitopalveluihin.

Diakonissalaitos loi uuden, innovatiivisen päihdepalvelukonseptin Helsingin päihdepalvelujen kilpailutukseen. Siihen luotiin uusia, avohoitopainotteisia kuntoutusmuotoja. Niitä olivat nuorten palkkiohoito, päiväkatkaisuhoito sekä päihderiippuvuuden varhaisvaiheen hoitoon tarkoitettu Kääntöpiiri-ryhmähoito. Yhteistyökumppanina oli Kalliolan klinikat. Periaatteena konseptin pohjalla oli ajatus siitä, ettei ketään voida pakottaa elämään ihmisarvoista elämää, mutta hänet voidaan kohdata ihmisyyttä kunnioittavalla tavalla, joka tarjoaa ihmiselle itselleen mahdollisuuden havahtua omasta arvostaan. Näiden uusien konseptin mukaiset kuntoutukset käynnistyvät vuoden 2012 puolella.

Hyvästi Munkkisaari

Vuosi 2015 oli päihde- ja mielenterveyspalveluissa muutosten vuosi. Helsinki kilpailutti kaikki päihdepalvelunsa ja Diakonissalaitos menestyi vain osassa kilpailutuksia. Se sai järjestettäväkseen edelleen terveysneuvonnan ja opioidikorvaushoidot. Sen sijaan hiv-erityispalvelut ja avokuntoutuksesta ryhtyi vastamaan toinen palveluntarjoaja. Hiv-erityispalvelujen siirtyminen muualle oli laitokselle suuri menetys, olivathan tulokset olleet kansallisesti ja kansainvälisesti tunnustettuja. Hiv-epidemia oli saatu kuriin ja samalla potilaiden elämänlaatua kohotettiin korvaushoitojärjestelmän ja muiden tukitoimien avulla.

Uudessa tilanteessa laitos luopui Munkkisaaren palvelukeskuksesta ja järjesti palvelunsa alueellisesti toteutettavaksi. Espoossa aloitti oma korvaushoidon toimintapiste ja Helsingissä terveysneuvontaa ryhdyttiin antamaan Kannelmäen, Kurvin ja Malmin uusissa toimipisteissä. Myös opioidikorvaushoito ryhdyttiin järjestämään pienemmissä alueellisissa korvaushoitoyksiköissä. Itäkeskuksessa toiminut erityispäiväkeskus Stoori & Salli päättyi mutta uudet D-asemat käynnistivät toimintaansa Kannelmäessä, Kontulassa, Kurvissa ja Alppikadulla. Vuosikymmenen lopulla Kurvin asema lakkautettiin ja D-asema KTA:sta tuli D-asema Kallio ja asema muutti Alppikadun korttelista lähialueelle. Vuonna 2023 Oulussa avattiin ensimmäinen D-asema pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Päihdeneuvonnan kohderyhmiä laajennettiin työnantajiin ja työterveyshuoltoon, jotta ongelmiin pystyttäisiin puuttumaan yhä varhaisemmassa vaiheessa. Osana päihdeneuvontaa aloitettiin chat-palvelu, jossa keskustelukanavaksi tuli myös tietokone.

Sosiaali- ja terveydenhoitopalvelut Hoivalle

Aiemmin lähinnä vanhuspalveluihin keskittynyt Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy alkoi vastata laitoksen asumis- ja päihdepalveluista vuodesta 2016 alkaen. Siirron mukana siirtyi myös Diakonissalaitoksen kehittämä asiakasfilosofia; asiakkaat ovat aktiivisesti mukana palveluidensa suunnittelussa, kehittämisessä ja toteuttamisessa. Palvelut perustuvat yksilöllisiin hoitosuhteisiin, joissa annetaan arvoa myös yhteisöllisille menetelmille.

Asiakkaiden osallisuutta ja toimijuutta vahvistettiin. Valmiuksia vaikuttaa oman elämän kulkuun olivat kokemus kuulluksi tulemisesta ja merkityksellisellä tekemisellä.

Lapsi- ja perhepalvelut toimivat edelleen osana Helsingin Diakonissalaitoksen säätiötä vuoteen 2022 saakka.

Opioidikorvaushoito laajenee Tampereelle ja Lahteen

Hoivan päihdepalveluissa annettiin neuvontaa, avohoitoa ja kuntoutusta huumeiden ja lääkkeiden väärinkäyttäjille. Määrältään merkittävin palvelu oli suonensisäisesti huumeita käytävien kuntouttava ja haittoja vähentävä opioidikorvaushoito. Helsingissä toimivista kolmesta päihdepalveluyksiköstä muodostui yksi ja toiminta laajeni Tampereelle (2017-) ja Lahteen (2019–2021). Päihdepalveluihin sisältyi suonensisäisesti huumeita käyttävien sosiaali- ja terveysneuvonta kiinteissä pisteissä Helsingissä ja Tampereella sekä liikkuvana Vantaalla ja Tampereella. Neuvonnan keskeistä toimintaa oli puhtaiden ruiskujen ja neulojen vaihto, infektiotautien testaus ja rokotukset, palvelunohjaus sekä pienimuotoinen huumehaittoihin liittyvä terveydenhuolto. Vuosina 2017–2018 otettiin käyttöön Kukaan ei putoa -avohuumehoitomalli. Ensimäistä kertaa Suomessa opioidikorvaushoitoon hakeutuva saattoi itse valita hoitopaikkansa, eikä asiakkaan tarvitse vaihtaa hoitopistettä hoidon tavoitteiden muuttuessa. Tavoitteena oli muun muassa opioidikorvaushoidon kattavuuden lisääminen ja se, että hoito ei pääty, jos päihdesairaus pahenee. Tampereen päihdepalveluyksikön nimeksi tuli vuonna 2019 Breikki – asiakkaiden ehdotuksesta. Nimi otettiin asteittain käyttöön kaikissa yksiköissä.

Vuonna 2018 Diakonissalaitoksen säätiö organisoi valtakunnalliset Terveysneuvontapäivät. Teemat olivat yhteiskunnallisesti ja suonensisäisiä huumeita käyttävien palveluiden kehittämisen näkökulmasta ajankohtaisia: C-hepatiittistrategia ja käyttöhuoneet.

Korvaushoito tähtää asiakkaan elämänlaadun parantamiseen ja antaa mahdollisuuden keskittyä ratkomaan elämän muita ongelmia. Kuva on otettu Alppikadun korttelissa.

Hanketyö jatkuu

Diakonissalaitoksen säätiön Diakoniapalvelujen palvelualue ja Hoiva Oy kehittivät yhdessä uusia ja vaikuttavia toimintamalleja ihmisten arjen, toimijuuden ja osallisuuden kasvattamiseksi. Usean yhteistyökumppanin Steppi-hanke Tampereella kehitti matalan kynnyksen valmennusta ja työtoimintaa hävikkielintarvikkeita ja kestävää kehitystä hyödyntävissä toimintaympäristöissä. Hoiva oli osakehittäjänä valtakunnallisessa OK-hankkeessa mallintaen toimintamallit ”Yhteisöllisyys, osallisuus ja toimijuus opioidikorvaushoidoissa” sekä ”Matalan kynnyksen työtoiminta osana opioidikorvaushoitoa ja asumisen tukea”. Kyvyt-hankkeen (2019–2022) kohderyhmänä olivat pääkaupunkiseudun opinto- ja työelämästä syrjäytyneet aikuiset, joilla on päihde- ja mielenterveysongelmia ja / tai jotka elävät asunnottomuuden uhan alla. Tavoitteena oli vahvistaa ihmistä niin, että hänen on mahdollista edetä pienin askelin kohti opinto- ja työllisyyspolkuja. Tampereella ja Jyväskylässä toimineessa Valsku-hankkeella (2020–2022) haluttiin selvittää, voisivatko matalan kynnyksen työtoiminta, sekä kohderyhmän (opinto- ja työelämästä syrjäytyneet aikuiset, joilla on esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmia) erityistarpeet huomioiva ryhmä- ja valmennustoiminta tulevaisuudessa täyttää työllisyystoimien kriteerit.

Tukialuksen työntekijät tunnisti punaisesta repusta.

DÖSÄ Tukialus päihderiippuvaisille -hanke pilotoi jalkautuvaa ja etsivää päihdetyötä tarjoten tukea, apua ja palvelunohjausta vertais-ammattilaisparina Helsingin kaduilla sekä kehitti haittoja vähentävän päihdetyön aktiivisen kohtaamisen mallin. Hanke jatkui Tukialus-nimellä. Helsingissä, Tampereella, Lahdessa ja Jyväskylässä vuosina 2019–2024 sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n tuella. Hanke on lisännyt yhteiskunnallista keskustelua ja tuonut näkyväksi katu- ja päihdekulttuurissa tapahtuvia muutoksia, jotka vaikuttavat suoraan auttamistyöhön.

Uudet ja vanhat haasteet 2020-luvulla

Vuonna 2023 Diakonissalaitos muodosti yritysjärjestelynä Suomen suurimman yksityisen sote-alan yhteiskunnallisen yrityksen, Rinnekodit Oy:n. Se on yksi Suomen suurimpia sosiaalipalveluja tarjoavista yrityksistä.  Yhtiöjärjestelyssä yhdistettiin Diakonissalaitoksen säätiössä ollut Rinnekoti-liiketoiminta, Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy, jonka Diakonissalaitos oli hankkinut vuonna 2020. Samana vuonna Rinnekodit säätiö yhdistettiin takaisin ”emosäätiöön”. Diakonissalaitoksen 100 %:sti omistama Rinnekodit Oy vastaa asumiseen sekä päihteisiin ja mielenterveyteen liittyvistä palveluista.

Rinnekotien mielenterveys- ja päihdepalvelut

Rinnekodit Oy:n palvelualueeseen sisältyy mielenterveys- ja päihdepalvelujen lisäksi Asunto ensin -asumispalvelut. Päihdepalvelut ovat opioidikorvaushoito, avopäihdehuolto ja hoidonarviointi. Päihdepalveluyksikkö Breikeissä tarjottiin vuonna 2024 palvelua noin 1 000 mielenterveys- ja päihdekuntoutujalle Hel­singissä ja Tampereella.

Lahteen avatussa Rinnekodit Messissä tarjotaan päiväaikaista ryhmätoimintaa. Oulussa avattiin vuonna 2025 mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluyksikkö Merikajo ja Tampereella avopäihdekuntoutusta tarjoava Rinnekodit Raitti. Palveluista voi lukea lisää tästä linkistä.

Diakonissalaitoksen työ jatkuu

Diakonissalaitoksen aloittama työ lähes 40 vuotta sitten jatkuu edelleen. Diakonissalaitos osallistuu kannanotoin ja ohjelmin päihteisiin ja asunnottomuuteen liittyvään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Diakonia ja sosiaalinen vastuu -toimiala kehittää hankkeiden avulla päihteisiin ja asunnottomuuden vähentämiseen liittyviä ratkaisuja.

Huumeidenkäytön rangaistusten tilalle tulisi luoda hoidollisia ratkaisuja.  Näitä ovat muun muassa opioidikorvaushoidon ja muun päihdehoidon saatavuuden sekä hoidon laadun parantaminen ja valvotun käyttöhuonekokeilun käynnistäminen. Kuten aikoinaan Kurvin poliklinikan, niin myös valvottujen käyttöhuoneiden ansiosta vaikeasti tai heikosti muihin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin kiinnittyviä ihmisiä voitaisiin tukea ja ohjata, sekä auttaa saavuttamaan heille tarpeenmukaiset muut palvelut, kuten päihdevieroitus- ja kuntoutuspalvelut, tuetut asumispalvelut sekä tukea rikoksettomaan elämään.

Uusi toimintakonsepti nuorille

Syksyllä 2025 Diakonissalaitos avasi Vantaalla Myyrmäessä Katutason, joka on päihteitä käyttäville nuorille tarkoitettu kohtaamispaikka. Nuoret suunnittelevat toimintaa itse, mikä vahvistaa heidän arjen- ja sosiaalisia taitojaan. Uudessa nuorten päihdetyössä ei ole valmista konseptia tai palvelua, jota nuorille tarjotaan, vaan toiminta rakennetaan kohtaamalla ja kuuntelemalla nuoria ja heidän tarpeitaan. Toiminnalla vahvistetaan työtä nuorten päihdeongelmien ja huumekuolemien vähentämiseksi. Työtä tehdään myös Helsingissä nuorten pariin jalkautuvan etsivän katutyön kautta. Katutaso jatkaa Dösa- ja Tukialus-hankkeiden etsivää ja jalkautuva päihdetyötä.

Kirjoittaja Jaana af Hällström työskentelee Diakonissalaitoksen viestinnässä. Hän on erikoistunut laitoksen historiaan.