Reppu selässä ja menolippua ei minnekään – Tätä on nuorten asunnottomuus Suomessa

15.10.2021

Katujen nimet vilisevät ohitse. Askelmittareiden päivätavoitteet täyttyisivät mennen tullen, mikäli vain omistaisi älypuhelimen. Samanaikaisesti arka, itkuinen ja levoton katse etsii herkeämättä maassa lojuvien hampurilaispaperien seasta mahdollisia tupakkatuotteiden jämiä. Käsivarsia painaa toisiinsa sekoittuneet ja ympäri kehoa risteilevät kangaslaukkujen kantohihnat. Kaverikortti ei ollut edellisenä yönä käytössä ja sen vuoksi pää oli kallistettava tällä kertaa erään rappukäytävän kellariosaston betonilattialle. Päätä ja jäseniä jomottaa kovalla alustalla nukutun, vain muutamia tunteja kestäneen yöunen jäljiltä. Askel alkaa jo hiljalleen painaa, mutta on pysyttävä liikkeellä. On pidettävä itsensä lämpimänä, on löydettävä pian jostain sateensuoja. Taas uusi päivä asunnottoman nuoren elämää on alkamassa.

Ihminen seisoo kiveyksellä.

Kun koronapandemia saavutti Suomen maaliskuussa 2020 kävi nopeasti selväksi, ettei yhteiskunnassamme ollut varauduttu kaikkeen. Puhe koronapandemian aiheuttamista haitoista keskiluokkaistui nopeasti sosiaalisessa mediassa ja julkisessa keskustelussa. Ihmisten perusturvallisuuden tunnetta ravisteli huoli wc-paperin ja makaronin riittävyydestä. Lisäksi mahdolliset etelänmatkojen peruuntumiset puhuttivat sekä aiheuttivat harmistusta kansalaisten keskuudessa. Tämä oli ymmärrettävää.

Koronan mukana karkasivat sekä yösijat että palvelut

Samanaikaisesti kuitenkin yhteiskunnan toisella laidalla moni piiloasunnottomuuteen kadonnut nuori häädettiin ulos kavereiden sohvilta, asumisyksiköiden sulkiessa ovensa ulkopuolisilta vierailijoilta sekä pandemiatilanteesta johtuen vanhempien luona ei voinut enää mahdollisesti vierailla. Lisäksi useat matalan kynnyksen palvelut joutuivat koronan takia supistamaan palveluitaan. Myös kauppakeskusten wc-tiloja suljettiin ja useimmista julkisista tiloista poistettiin penkit sekä ihmisiä häädettiin ulos. Näin ollen loputkin suojaisat ajanviettopaikat katosivat asunnottomien ihmisten arjesta.

Samoihin aikoihin Kelan palvelut siirtyivät lähinnä sähköisen asioinnin varaan sekä kirjastot sulkivat ovensa. Lisäksi sosiaali- ja päihdepalveluita siirryttiin toteuttamaan lähes kokonaan etäyhteyksien välityksellä, ammattilaisten siirtyessä etätöihin kotikonttoreihinsa.

Edellä mainittujen muutosten myötä sosiaaliturvaan liittyvät asiat jäivät monelta asunnottomalta ja heikoimmassa asemassa olevalta hoitamatta. Sillä asunnoton ihminen ei välttämättä omista puhelinta, nettipankkitunnuksia, saati henkilöllisyyspapereita, jotka olisivat välttämättömiä sähköisen asioinnin toteutumiseksi.

Monien sosiaali- ja terveyspalveluiden supistaessa toimintaansa erityisesti jalkautuvan työn merkitys ja tarpeellisuus korostuivat. Samalla myös työmuodon arvostus vaikuttaisi lisääntyneen.

Nuorten asunnottomuus painottuu Helsinkiin

Haittoja vähentävää työtä tekevien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten silmissä katukuva hiljeni ihmisistä, lukuun ottamatta asunnottomia, päihde- ja mielenterveyssairauksien kanssa kamppailevia ihmisiä. Ihmisiä, jotka yrittivät selviytyä yhteiskunnan sulkeutumisen ja vaikean elämäntilanteensa ristipaineessa. Heillä ei ollut paikkaa, minne mennä.

Kaikilla ei ole sellaista paikkaa vielä tänäänkään. Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskuksen Asunnottomat 2019 -selvityksen mukaan Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 4 600 asunnotonta henkilöä. Näistä alle 25-vuotiaita oli koko maassa 850 henkilöä.

Nuorten pitkäaikaisasunnottomuuden kerrotaan painottuvan Helsinkiin ja muualle pääkaupunkiseudulle, sekä muihin suurimpiin kaupunkeihin. Kolmella neljästä nuoresta asunnottomuusjaksoja on ollut yksi, joka neljännellä nuorella näitä jaksoja on ollut kaksi tai useampia.

Tilastojen mukaan nuorten asunnottomuus kestää valtakunnallisesti keskimäärin 4 kuukautta. Joukossa on myös runsaasti nuoria, joiden asunnottomuus on tilastointihetkellä kestänyt jo 12–26 kuukautta.

Asunnottomuus tarkoittaa huolta selviytymisestä

Mitä asunnottomuus sitten ihan oikeasti käytännössä nuorelle tarkoittaa?

Siinä missä ikätoverit suunnittelevat kolmen kuukauden reppureissua maailmalle, miettii asunnoton nuori, miten selviytyä seuraavasta tunnista, tulevasta vuorokaudesta.

Mistä saa ruokaa? Missä voi nukkua ja torkkua ensi yön? Ehtiikö varaamaan vihreän vessan itselleen seuraavaksi yöksi, vai pääseekö jonkun kaverin luokse tai uskaltaako hakeutua häämajoitukseen? Mistä ja millä keinoin saa rahat aineisiin, jotka tekevät olon hieman siedettävämmäksi, mutta eivät kuitenkaan paranna tai poista pahaa oloa.

Huoli kavereista ja ystävistä kulkee rinnalla koko ajan, vaikka ystävien kuolemiin vähitellen turtuukin. Turtuu koska on pakko, ja silti kokemukset kulkevat kipeinä muistoina mukana ja liittyvät osaksi nuoren elettyä elämää.

Ylipäätään asiat, joita me oman kodin omaavat ihmiset pidämme itsestäänselvyyksinä ovat luksusta asunnottomille, kuten jääkaappi, lämmin vesi ja peseytymismahdollisuus. Oma rauhallinen tila. Sellainen ovi, johon vain itsellä on avain. Luotettavista ja pysyvistä sekä turvallisista ihmissuhteita puhumattakaan.

Nuoria on helppo osoitella ja syyllistää. Aina voi olettaa, että nuori on itse tehnyt valintansa, mutta voidakseen tehdä valintoja on ihmisellä oltava kokemus siitä, että hänellä on useampi vaihtoehto, joista valita.

Arvet käsivarsissa ja kadonnut näläntunne mustana kiiltona silmissä kuin märkä asfaltti. On turha miettiä kehen voi luottaa, kun ei aina voi luottaa itseensäkään. Moni raja on ylitetty, ei välttämättä omasta valinnasta, eikä aina vapaasta tahdosta. On vain selviydyttävä vielä kerran seuraavaan mutkaan ja siitä eteenpäin. Vaimennettava varoittavat äänet, kun taas kerran astuu tuntemattoman tarjoamaan kyytiin.

Poliittista tahtoa tarvitaan

Nuorten asunnottomuus on kasvava ongelma Suomessa. Tilanteen korjaaminen ei vaatisi ylivoimaisia muutoksia, vaan poliittista tahtoa. Nyt tarvitaan:

  1. Lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.
  2. Matalan kynnyksen palveluita, joista nuorta ei käännytetä pois muiden ongelmien vuoksi.
  3. Päihde- ja mielenterveyspalveluiden päivittämistä vastaamaan paremmin nuorten tarpeisiin.
  4. Panostamista psykososiaaliseen tukeen myös asunnon saamisen jälkeen.
  5. Nuorten yksilöllisiin tarpeisiin paremmin vastaavia palveluita.
  6. Turvallisia yhteisöjä, jotka kannustavat ja tukevat kohti tulevaisuutta.Erinomainen Asunto ensin -malli toimii siis myös nuorten kohdalla, mutta tukea tarvitaan enemmän.

Teksti: Diakonissalaitoksen etsivän ja jalkautuvan päihde- ja mielenterveystyön Tukialus-hankkeen tiimi

 

 

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: