Pepita suoritti ylioppilastutkinnon asunnottomana: ”Tyypillistä asunnotonta ei olekaan”

12.10.2021

Pepita oli lukiossa kympin tyttö. Sitten hänen elämänsä lähti väärille raiteille, ja muutamaa vuotta myöhemmin Pepita oli asunnoton. ”Toivoisin ihmisten ymmärtävän, ettei tyypillistä asunnotonta olekaan. Kuka vain voi joutua tilanteeseen, jossa menettää kotinsa”, sanoo Pepita. Hän opettelee asunnottomuusvuosien jälkeen arjen hallintaa Diakonissalaitoksen Vamoksen tuella.

Mustaa taustaa vasten tumma kuva nuoresta naisesta.

”Olen saanut Vamoksesta tosi paljon voimavaroja arkeeni ja rytmiä elämääni”, sanoo Pepita, joka käy kolme kertaa viikossa Vamoksen Rytmi-ryhmässä.

Pepitalla oli elämässään kaikki hyvin. Hän kävi lukion viimeistä luokkaa ja nautti opiskelusta. Välit vanhempiin olivat läheiset, vaikka Pepita oli jo muuttanut omilleen.

Koulu sujui, ja Pepita sai hyviä arvosanoja.

”Olen aina tehnyt asiat täysillä. Ja sitten menin myös huonoihin asioihin aivan täysillä”, Pepita sanoo.

Huonot asiat saivat alkunsa, kun Pepita alkoi kokeilla huumeita rave-bileissä.

”Siitä tilanne eteni tosi nopeasti. Puolen vuoden kuluttua käytin jo suonensisäisiä huumeita, tosi rankkoja aineita, amfetamiinia ja MDA:ta.”

”Asunnostani oli tullut huumeluola”

Elämä alkoi pyöriä päihteiden ympärillä. Lukio jäi kesken. Kaveripiiri muuttui, ja yhteys entisiin hyviin ystäviin katkesi vähitellen.

Jonkin aikaa Pepita onnistui salaamaan päihderiippuvuutensa vanhemmiltaan.

”Totta kai vanhemmillani oli epäilyksiä, mutta eivät he aavistaneet, miten paha tilanne oli. Kun vanhemmat lopulta näkivät, että asunnostani oli tullut huumeluola, he ottivat minulta avaimet pois.”

Pepita muutti takaisin lapsuudenkotiinsa.

”Vanhempani ovat aina tukeneet minua tosi paljon, ja he ajattelivat, että kotiinpaluu auttaisi. Mutta eihän siinä vaiheessa auttanut mikään.”

Parikymppisenä asunnottomaksi

Huumepsykoosit veivät Pepitan sairaalaan. Vieroitusta ja kuntoutusta yritettiin toistuvasti.

Vuonna 2015 Auroran sairaalan kuntoutuksessa Pepita alkoi suorittaa lukiota loppuun.

”Mutta heti kun pääsin kotilomalle, menin käyttämään. Lensin ulos Aurorasta, ja siinä vaiheessa myös vanhempani ilmoittivat, etten voi enää asua kotona. Ymmärrän tosi hyvin, että heidän mittansa täyttyi. Tulin kotiin milloin sattui ja toin heidän taloonsa kavereitani, jotka piirsivät seiniin ja pöllivät tavaroita.”

Pepitasta tuli parikymppisenä asunnoton. Hän kirjautui Hietaniemen palvelukeskukseen ja sai paikan naisten makuusalissa.

”Saatoin nukkua siellä myös päivällä lattialla, kun minulla ei ollut paikkaa, mihin mennä. Elämä oli tosi rankkaa, päivittäistä selviytymistä. Minulla oli tosin mahdollisuus käydä kotona syömässä ja suihkussa. Sitä vanhempani eivät kieltäneet, koska he halusivat tavata minua kaikesta huolimatta.”

Koulukirjareppu tyynynä

Vaikka olosuhteet olivat karut ja päihderiippuvuus vahva, Pepita jatkoi sitkeästi lukion viimeisten kurssien suorittamista. Koulukirjat kulkivat mukana repussa, jota hän piti nukkuessaan päänalusenaan.

”Onnistuin saamaan ylioppilaslakin, ja vieläpä hyvin arvosanoin. En ehkä ollut kaikkein tyypillisin asunnoton”, Pepita toteaa.

”Toisaalta toivoisin ihmisten ymmärtävän, ettei tyypillistä asunnotonta olekaan. Kuka vain voi joutua tilanteeseen, jossa menettää kotinsa. Toivoisin, ettei asunnottomia tuomittaisi, sillä jokaisella heistä on oma tarinansa.”

Hengenvaarallinen sairastuminen

Kun Pepita oli asunut Hietaniemessä nelisen kuukautta, häntä tapaamaan saapui sosiaalityöntekijä, joka lupasi järjestää Pepitalle asuntolapaikan. Pepita muutti ensin soluhuoneeseen Castréninkadulle ja sieltä yksiöön Ruusulankadulle.

Tuntui hyvältä saada edes hieman yksityisyyttä ja omaa tilaa. Ruusulankadulla asuessaan Pepita löysi lisäksi tukea ja turvaa läheisestä Vihreä Keidas -yhdistyksestä.

Päihteidenkäytön lopettamiseen Pepitalla ei kuitenkaan ollut motivaatiota ympäristössä, jossa monet muutkin käyttivät. Edes sydämen sisäkalvon tulehdus endokardiitti ei saanut häntä raitistumaan.

”Ei, vaikka siinä oli hengenlähtö lähellä. Pääsin kuitenkin sairaalasta jonon ohi korvaushoitoon. Se oli parasta, mitä minulle siinä elämänvaiheessa tapahtui.”

Palikoilla rakennettu sanatorni, jossa lukee mun rakas maailma.

Kuntoutuminen alkoi oman kodin rauhassa

Korvaushoidossa Pepita sai omahoitajan, josta tuli hänelle tärkeä ihminen.

”Hän näki aina minussa toivon, vaikka minulla oli edelleen paljon oheiskäyttöä ja elämäni oli aika hurjaa. Vaikka en itse nähnyt minkäänlaista toivoa.”

Oheiskäytöllä tarkoitetaan päihteiden käyttöä korvaushoidon aikana.

Syksyllä 2020 Pepita lopulta pysähtyi.

”Aloin miettiä, että en jaksa enää tällaista elämää. Päätin lopettaa oheiskäytön, ja onnistuin siinä.”

Kun Pepita lopetti huumeidenkäytön, hän halusi pois asuntolasta, jossa päihdemaailma oli liian vahvasti läsnä. Hän sai sosiaalitoimen avulla vuokra-asunnon lähiöstä pääkaupunkiseudulta.

Oli ihmeellistä sulkea oman kodin ovi takanaan. Kuntoutuminen tuntui konkreettisesti alkaneen, kun ympärillä oli ikioma rauhallinen tila, jossa voi soittaa iltaisin sähköpianoa ja jonne voi kutsua vanhempansa kylään.

”Olen saanut Vamoksesta voimavaroja arkeeni”

Välit vanhempiin olivat säilyneet läheisinä läpi Pepitan vaikeiden vuosien. Vanhemmiltaan Pepita myös kuuli ensi kertaa Diakonissalaitoksen Vamoksesta ja mahdollisuudesta saada sieltä tukea uuden, päihteettömän elämän rakentamiseen.

Pepita otti omahoitajansa avulla yhteyttä Vamokseen ja alkoi kesällä 2021 käydä kolme kertaa viikossa kesätoiminnassa. Säännöllinen aikataulu loi pohjaa arjen hallinnalle, ja aktiivinen toiminta muiden nuorten kanssa toi sisältöä elämään.

Syksyn tullen Pepita jatkoi Vamoksen Rytmi-ryhmässä, jonka tavoitteena on tukea nuorten arjen hallintaa, sosiaalisten taitojen kehittämistä, itsetunnon ja omien voimavarojen vahvistamista sekä tulevaisuudensuunnitelmien selkiyttämistä. Myös Rytmi-ryhmä kokoontuu kolmesti viikossa.

”Olen saanut Vamoksesta tosi paljon voimavaroja arkeeni ja rytmiä elämääni. Se tuntuu tärkeältä nyt, kun opiskelu ei vielä ole ajankohtaista.”

Kaksi henkilöä juttelee kasvotusten, vain toisen henkilön kasvot näkyvät kameraan.

Vamoksen uravalmentaja Heidi Harju auttaa Pepitaa pohtimaan, mihin ammattiin tämä haluaisi kouluttautua.

Vamoksen uravalmentaja tukena tulevaisuuden suunnittelussa

Opiskelemaan Pepita kyllä aikoo, kunhan hänen oma vointinsa sen sallii. Tämän vuoksi hän on juuri aloittanut Vamoksen uravalmennuksen.
Pepita kartoittaa valmentajansa Heidi Harjun kanssa mahdollisia urapolkuja: minkä alan ammatti tuntuisi omimmalta ja millaiset opinnot veisivät sitä kohti.

Tulevaisuuden suunnitteleminen uravalmentajan kanssa tuntuu mukavalta ja luontevalta, kun elämän perusta on kunnossa. Kun on oma koti.

”Tällaisen selviytymisen jälkeen tuntuu ihanalta mennä kotiin. Osaan arvostaa jokaista hetkeä, jonka vietän omassa kämpässäni, omassa rauhassani.”

Pepitan nimi on muutettu hänen ja hänen läheistensä yksityisyyden suojelemiseksi.

Nuoret asunnottomat jäävät piiloon

”Nuorten asunnottomuus on piilossa oleva rakenteellinen ongelma”, toteaa Nuotti-valmentaja Elisabeth Maimanen Diakonissalaitoksen Vamoksen Helsingin toimipisteestä.

Nuotti-valmennus on ammatillista kuntoutusta, jonka tavoitteena on tukea nuoria kohti työ- ja kouluelämää.

Työssään Maimanen kohtaa myös asunnottomia ja asunnottomuutta kokeneita nuoria. Hän on lisäksi perehtynyt aiheeseen aiemmassa työssään Helsingin kaupungin asumisen tuessa.

”Asunnottomuuteen saattavat johtaa esimerkiksi puutteellinen elämänhallinta, taloudellinen taitamattomuus tai mielenterveys- tai päihdeongelmat. Usein nämä ongelmat myös kasautuvat, ja asunnottomana elämäänsä on vaikea ryhtyä järjestämään, Maimanen sanoo.

”Rakenteellisella tasolla taas palvelujärjestelmämme ei kohtaa nuorta yksilönä. Asunnottomuuden syyt ovat niin moninaiset.”

Maimanen toivoisi asunnottomien nuorten kohtaamisessa entistä enemmän yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä eri tahojen välille. Sekä lisää resursseja päihde- ja mielenterveystyöhön.

”Jos elämä kriisiytyy, tapaamisajan pitäisi järjestyä heti eikä kuukauden päästä. Kokonaisuudessaan olisi tärkeää saada nuori nopeasti avun piiriin ja motivoituneeksi ottamaan apua vastaan, jotta asunnottomuus jäisi mahdollisimman lyhyeksi.”

Haluatko auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria? Tee kertalahjoitus!

Tutustu Vamos-toimintaan

Teksti Anu Räsänen
Kuvat Samuli Skantsi

 

Asunnottomien yötä vietetään 17. lokakuuta.

Tämän vuoden teemana on ULKOPUOLELLA – syrjäytynyt vs. syrjäytetty. Diakonissalaitos konsernina keskittyy tänä vuonna nuorten asunnottomien tilanteeseen.

Katso tästä linkistä, mitä Diakonissalaitoksella tapahtuu.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: