Yli puolet maailman maista kiduttaa ihmisiä – näin hoidetaan syvän trauman aiheuttamia oireita
12.6.2025
Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskuksessa hoidetaan potilaita, jotka ovat joutuneet pakenemaan kidutusta ja sotaa. Äärimmäisistä raakuuksista voi kuntoutua pitkäjänteisen terapian avulla, mutta se vaatii ammattilaisilta ymmärrystä ja erityisosaamista. Hoidosta hyötyvät paitsi potilaat myös koko yhteiskunta.
Suomessa asuu tuhansia ihmisiä, joita on kidutettu mitä julmimmilla tavoilla. Kidutuksen jäljet eivät haalistu itsestään, vaan päin vastoin usein seuraukset voimistuvat ja tekevät elämästä kamppailua.
”Monet potilaistamme ovat joutuneet vangiksi ja kidutetuksi jo nuorina. Sellaisesta on vaikea toipua”, sanoo Psykotraumatologian keskuksen terapeutti Hanna Skyttä.
Diakonissalaitoksen ylläpitämässä keskuksessa Helsingissä hoidetaan ihmisiä, jotka ovat syvästi traumatisoituneita ja joiden perusturvallisuutta ja omanarvontunnetta kidutus on haavoittanut syvästi.
Suurin osa on tullut Suomeen pakolaisina, mutta eivät kaikki.
Potilaat tulevat eri maista, eri kulttuureista ja eri yhteiskuntaluokista. Monet ovat joutuneet vainotuksi, koska ovat vallanpitäjien mielestä väärää mieltä tai muuten vääränlaisia: poliittisia toisinajattelijoita, uskontoa vaihtaneita, ateisteja, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvia.
Toisaalta monet ovat vain sattuneet luottamaan vääriin ihmisiin tai olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.
Syvien traumojen lisäksi heitä yhdistää se, että he kaikki ovat hyvin motivoituneita toipumaan.
Lääkehoitoa ja terapian eri muotoja
Kidutus on yleistä. Yli puolet maailman maista kiduttaa ihmisiä.
Valtiotasolla kiduttajat ovat valtion hallinnon edustajia tai siihen verrattuja henkilöitä, kuten vankilan työntekijöitä tai poliiseja.
Psykotraumatologian keskuksessa on hoidettu ja kuntoutettu kidutettuja ja sodan traumatisoimia ihmisiä jo yli 30 vuoden ajan.
Potilaat tulevat hoitoon lääkärin lähetteellä, yleensä julkiselta sektorilta. Julmuudet ovat aiheuttaneet heille monenlaisia ja kokonaisvaltaisia vammoja: fyysisiä, psyykkisiä, seksuaalisia ja sosiaalisia.
“Kidutus pyrkii murtamaan ihmisen psyykkisesti. Hoidon tarkoitus on vahvistaa selviytyjän hallinnan ja oman arvon tunnetta”, Hanna Skyttä kertoo.
Poliklinikalla on samaan aikaan noin 300 potilasta. Monien hoitosuhde jatkuu vuosia.
Heitä hoidetaan oireita helpottavalla lääkehoidolla ja erilaisilla traumaterapiaan perustuvilla hoitomuodoilla, kuten psykoterapialla, fysioterapialla ja toimintaterapialla.
Skyttä hoitaa potilaitaan yksilöterapialla. Hoito on monivaiheista.
”Aluksi pyrimme saamaan arjen vakaammaksi niin, että ihminen voi tuntea olevansa turvassa.”
Traumamuistoista puhuminen on hyödyllistä vasta, kun arjen yllättävät tilanteet, esimerkiksi kotoa lähteminen, alkaa sujua ilman vaikeita tunnereaktioita.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Työssä on tärkeää tuoda esiin toivoa ja ylläpitää sitä, sanovat Psykotraumatologian johtaja Mari Tikkanen (kuvassa oikealla) ja terapeutti Hanna Skyttä.
Hengissä mutta murtunut
Kidutettujen ja sodan traumatisoimien traumaa on vaikea tunnistaa, jos ei ole erikoistunut juuri traumojen hoitamiseen.
Trauma nimittäin oireilee monenlaisilla tavoilla, kuten erilaisilla ja paikkaa vaihtavilla kivuilla, päänsäryllä, hengitysvaikeuksilla, paniikkikohtauksilla, unettomuudella, erilaisilla mielenterveyden häiriöillä, aggressiivisuudella, apaattisuudella ja niin edelleen.
Potilas ei yleensä itsekään osaa yhdistää oireitaan kokemuksiinsa.
Psykotraumatologian keskuksen johtajan Mari Tikkasen mukaan on tavallista, että oireet alkavat vasta uudessa kotimaassa.
”Kidutuksen keskellä ja pakomatkalla ihminen vain selviää ja menee vaikka harmaan kiven läpi. Kun akuutti vaara päättyy ja hän pääsee turvaan, hän alkaa oireilla.”
Samalla iskee syyllisyys. Miksi minä selviydyin, mutta perheeni kuoli?
”Monet kokevat kiitollisuutta siitä, että ovat tulleet vaikeiden kokemustensa jälkeen vastaanotetuksi turvalliseen maahan. Kuitenkin ihmiset, jotka esimerkiksi jäivät henkiin ainoana perheistään, voivat samaan aikaan kokea syyllisyyttä. Näiden kahden tunteen kanssa eläminen voi olla hyvin raskasta ja herättää ristiriitaisia tunteita.”
Perhe saattaa hylätä vähemmistöön kuuluvan
Psykotraumatologian keskuksen työntekijät tapaavat ihmisiä, jotka ovat joutuneet pakenemaan kotimaistaan siksi, että he kuuluvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön.
”Paitsi että he ovat joutuneet jättämään kotinsa, työnsä ja omaisuutensa, he eivät usein ole tunnustettuja enää perheissään tai lähiyhteisöissään. He ikään kuin lakkaavat olemasta olemassa”, Mari Tikkanen kertoo.
Tämä on monelle kaikkein kipein kohta, erityisesti silloin, kun jotain hienoa ja ilahduttavaa tapahtuu. Kukaan perheestä ei ole jakamassa näitä hetkiä.
He soittavat tai lähettävät viestejä läheisilleen, mutta niihin ei vastata.
”Joskus kotoutumisen alkuvaiheissa hoitosuhteen merkitys korostuu, kun potilaalla ei vielä ole muuta verkostoa kannattelemaan uutta alkua. Aikaa myöten eri yhteyksissä alkaa syntyä elämää, ja hienointa onkin, kun potilaat löytävät omia keinoja toteuttaa itseään ja ihmissuhteita ja yhteisöjä, joissa he tulevat nähdyiksi ja hyväksytyiksi.”
Kidutus voi rikkoa identiteetin
Kidutus on aina hyvin henkilökohtainen ja intiimiin alueen ylittävä väkivallan teko. Erityisen hankala sitä voi olla käsitellä, jos kidutus kohdistuu identiteettiin.
Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun ihmistä on kidutettu hänen sukupuolensa tai seksuaalisuutensa takia.
”Se voi olla erityisen haitallista ja tuhoavaa, koska se kohdistuu siihen, kuka minä olen”, Mari Tikkanen sanoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Moni pakenee maasta, jossa rakastaminen väärää ihmistä on rikos. Osaa kidutetaan heidän seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä vuoksi.
Esimerkiksi poliittisen mielipiteen takia kidutettu usein käsittää sen, miksi hän joutui uhriksi. Ymmärrys auttaa hoidossa ja toipumisessa: kyse ei ole hänestä vaan hänen mielipiteestään tai vakaumuksestaan.
Sen sijaan seksuaali- tai sukupuolivähemmistön edustajien hoito voi vaatia sensitiivisempää otetta ja vielä enemmän aikaa luottamuksen rakentumiseen hoitosuhteessa.
Ympäröivän yhteiskunnan kielteiset arvot ja asenteet identiteettiä kohtaan kuormittavat ihmisen psyykkistä vointia.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluminen voi siis itsessään heikentää ihmisen mielenterveyttä hänen sisäistensä tai ulkoapäin tulevien paineiden vuoksi. Ilmiötä kutsutaan vähemmistöstressiksi.
Lisäksi moni potilaista on lähtöisin maasta, jossa homoseksuaalisuus on rikos ja josta voi saada jopa kuolemanrangaistuksen.
”Moni potilaistamme kantaa yhteisön heille langettamaa häpeää ja vihaa seksuaalisesta identiteetistään. Sen vuoksi kidutetuksi joutuminen vahvistaa häpeää ja lisää pelkoa muita ihmisiä kohtaan.”
Hoitosuhteessa potilas saa mahdollisuuden avata kokemustensa merkityksiä ja luoda uudenlaisia suhteita paitsi muihin, myös itseensä.
”Osa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä on helpottuneita siitä, että Suomessa he ovat turvassa kotimaansa lainsäädännöltä ja yhteisöjensä kontrollilta.”
Vaikka vähemmistön edustajana eläminen ei ole aina ongelmatonta Suomessakaan, on silti turvallisempaa elää arkeaan, kun ei tarvitse pelätä joutuvansa sen vuoksi vankilaan tai saavansa kuolemantuomiota.
Koulutusta eri alojen ammattilaisille
Yksi Psykotraumatologian keskuksen tehtävistä on levittää työntekijöidensä erityisosaamista ympäri Suomen. Työntekijät kouluttavat eri alojen ammattilaisia, jotka kohtaavat työssään pakolaistaustaisia ihmisiä. Koulutettavina on esimerkiksi lääkäreitä, opettajia ja päiväkotien työntekijöitä.
Tarkoitus on, että he osaavat tunnistaa kidutettujen oireita, kohdata heidät ja ohjata heidät hoitoon.
”Kun valtakunnallinen osaaminen laajenee, kidutettuja kyetään tunnistamaan paremmin ja heille osataan tarjota hoitoa kattavammin”, Mari Tikkanen sanoo.
Nopeasti tavoite ei tule toteutumaan. Potilaiden haasteet ovat hyvin kompleksisia.
Sen lisäksi, että he ovat sekä psyykkisesti että somaattisesti sairaita, he tarvitsevat tukea esimerkiksi vanhemmuuteen.
Syvästi traumatisoituneet ihmiset eivät usein pysty tarjoamaan vakaata vanhemmuutta.
”On suuri vaara, että trauma siirtyy ylisukupolvisesti heidän lapsilleen. Hoitamalla vanhempia voidaan hoitaa myös lapsia.”
Psykotraumatologian keskuksen työ on pitkäkestoista, ja se perustuu pitkälle luottamuksen rakentamiseen. Hanna Skyttä kuulee usein potilailta, että he pitävät keskusta turvallisena paikkana.
”Täällä he uskaltavat puhua, koska potilaamme luottavat meihin. Se konkretisoi sen, että työllämme on merkitystä.”
Onnistumiset ilahduttavat
Synkistä kokemuksista huolimatta keskuksessa riittää myös onnistumisia ja iloa.
Iloon on aihetta esimerkiksi silloin, kun joku potilaista saa töitä tai opiskelupaikan tai pystyy toiminaan aikaisempaa itsenäisemmin.
”Hyvinvointi alkaa kerryttää itse itseään”, Mari Tikkanen sanoo.
Jonkin aikaa sitten Psykotraumatologian keskuksessa vietettiin ylioppilasjuhlia. Koko hoitava tiimi oli lukion päättäneestä potilaastaan valtavan ylpeä.
Siitä ei ollut montaakaan vuotta, kun tämä tuore ylioppilas asui vielä entisessä kotimaassaan ja hänen tuttavaperheensä passitti hänet syyttömänä vankilaan. Vankilassa häntä kidutettiin muun muassa seksuaalisella väkivallalla.
Vapauduttuaan hän joutui pakenemaan. Hän päätyi Suomeen vastaanottokeskukseen ja aloitti elämänsä tyhjästä. Hänellä ei ollut enää yhteyttä edes sukulaisiinsa.
Nyt hän opiskelee.
Mari Tikkanen ja Hanna Skyttä pitävät potilaitaan selviytyjinä.
Valitettavasti keskuksen palveluja tarvitaan tulevaisuudessakin.
”Maailman viha ja julmuus on todellista, ja sitä vastaan pitää taistella”, Hanna Skyttä sanoo.
Mari Tikkanen on samaa mieltä.
”Juuri se on työmme ydin. Työmme toimii vastapainona maailman vihalle ja julmuudelle.”
Toiminta ansaitsisi pysyvän rahoituksen
Suomi on sitoutunut YK:n kidutuksen vastaisessa yleissopimuksessa paitsi kieltämään kaikenlaisen kidutuksen myös järjestämään kidutuksen uhrien kuntoutuksen oikeudenmukaisella tavalla.
Uhrien kuntoutus on Suomessa ohjattu Diakonissalaitoksen vastuulle. Kuntoutukselle ei kuitenkaan ole tarjottu pysyvää rahoitusta, vaan rahoitusta pitää hakea joka vuosi erikseen. Toimintaa rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Stea, joka toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä.
”Tilanne on hirvittävän epävakaa. Emme voi toimia niin, että joka vuosi kirjaamme potilaat ulos ja mietimme, onko heille jatkossa hoitoa ja työntekijöille töitä. Työn on oltava jatkuvaa”, Mari Tikkanen sanoo.
Huolta aiheuttaa sekin, että Stea on leikannut huomattavasti järjestöille suunnattua rahoitusta, ja leikkauksia saattaa tulla vielä lisää. Se vaikuttaa järjestöjen toimintaan, myös Psykotraumatologian keskuksen.
”Leikkausten myötä joudumme miettimään toimintamme kokonaisuutta.”
Hanna Skyttä muistuttaa, että Psykotraumatologian työllä on laajat ja kauaskantoiset vaikutukset paitsi ihmisten itsensä myös koko yhteiskunnan kannalta.
”Tavoitteemme on tarjota mahdollisimman ihmisarvoinen elämä paitsi nykyisille potilaillemme myös tuleville sukupolville. Autamme heitä integroitumaan, ja samalla estämme radikalisoitumista ja syrjäytymistä.”
Psykotraumatologian keskus
- Diakonissalaitos on kuntouttanut kidutettuja ja sodan traumatisoimia ihmisiä vuodesta 1993.
- Psykotraumatologian keskus sijaitsee Helsingissä, mutta potilaat ovat ympäri Suomea. Diakonissalaitos kuntouttaa kidutettuja myös Oulussa.
- Poliklinikalla hoidetaan lapsia, nuoria, aikuisia ja perheitä. Se on ainoa kidutuksen traumoihin erikoistunut poliklinikka, jossa kuntoutetaan koko perhettä.
- Työ vaatii moniammatillista erityisosaamista. Poliklinikalla työskentelee muun muassa psykiatreja, psykoterapeutteja, fysioterapeutti ja toimintaterapeutti.
- Keskus on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton.
- Tavoitteena on edistää mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja lisätä pakolaistaustaisten ihmisten mielenterveyttä.
- Potilaat ovat lähtöisin kymmenistä eri maista. Keskus tukee myös suomalaisia sodassa traumatisoituneita ja heidän läheisiään.
Teksti: Anne Ignatius
Kuvat: Susanna Kekkonen