Diakonissalaitos mukana Espoon Yrityskylässä

6.10.2020

Yrityksiä on monenlaisia ja tätä monipuolisuutta halutaan nostaa oppilaille esiin Yrityskylän pienoisyhteiskunnassa. ”Olemme erittäin iloisia, että syksystä 2020 lähtien Yrityskylässä on mukana sosiaali- ja terveyspalveluita tarjoava Diakonissalaitos yhdessä Suomalaisen Työn Liiton kanssa”, toteaa Yrityskylän johtaja Kaisa Koistinen. Yrityskylässä tehdään yhteiskunnallista hyvää.
Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström ja Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala Yrityskylässä.

Yrityskylän avulla oppilaille tulee tutuksi Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki, joka tarkoittaa sitä, että yrityksen tavoitteena on tehdä hyvää, ratkoa yhteiskunnallisia ongelmia ja auttaa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Yrityskylässä yhteiskunnallisen yrityksen toimintaa havainnollistetaan Diakonissalaitoksen työn avulla.

Kuudesluokkalaiset tekevät yhteiskunnallista hyvää

Kuudesluokkalaiset pääsevät toimitusjohtajan, asiakkuuspäällikön ja nuoriso-ohjaajan tehtävissä tutustumaan työhön, jota Diakonissalaitoksella tehdään muun muassa nuorten parissa. Tehtävinä on esimerkiksi Vamoksen olohuonetoiminnan ylläpitoa, rahoituksen hakemista, kampanjoiden suunnittelua ja vapaaehtoistoiminnan koordinointia.

”On hienoa tulla mukaan Yrityskylään edustamaan yhteiskunnallisia yrityksiä. Haluamme viedä koululaisille viestiä, että yritystoiminta on myös keino tehdä yhteiskunnallista hyvää. Diakonissalaitokselle liiketoiminta on ennen kaikkea väline paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen”, Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström sanoo.

”On tärkeää, että kouluissa tutustutaan työelämään ja tehdään yrityskasvatusta. Yrityskylä on mainio keino tutustuttaa koululaisia oman tekemisen kautta työelämään, sen erilaisiin rooleihin ja yrityksiin sekä yhteiskunnallisiin asioihin. Yrityskylässä koululaiset oppivat käytännön kautta asioita, jotka voivat tuntua vaikeammin hahmotettavilta, kuten mistä yhteiskunnallisen yrityksen toiminnasta on kyse”, kertoo Tero Lausala Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja.

Yrityskylä on koululaisten tapa tutustua työelämään: ensin oppitunneilla koulussa ja sitten pienoisyhteiskunnassa. Yrityskylä Espoossa käy vuosittain 6000 kuudesluokkalaista Uudenmaan alueelta.

Lisätietoja

Heidi Enbacka, aluepäällikkö, Talous ja nuoret TAT
heidi.enbacka@tat.fi, 050 5142808

Laura Niemi, viestintäjohtaja, Diakonissalaitos
laura.niemi@hdl.fi, puh. 050 3738 602

Niina Ollikka, markkinointipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto
niina.ollikka@suomalainentyo.fi, 040 674 8773

Diakonissalaitos on yli 150-vuotias säätiö, joka tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiö tarjoaa yhdessä siihen kuuluvan Rinnekodin sekä tytäryritysten Diakonissalaitoksen Hoivan ja Caritas Palveluiden kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden arkea. Diakonissalaitos työllistää valtakunnallisesti 2900 henkilöä.

 Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Liitto hallinnoi suomalaisesta työstä kertovia merkkejä ja vaikuttaa ostopäätöksiin, jotta työpaikat säilyvät ja uusia syntyy. www.suomalainentyo.fi. Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. www.yhteiskunnallinenyritys.fi.

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: