Kirje Saralta Sinulle

kirjoitan sinulle elämästäni. Kerron sen, mikä oli rujoa ja pahaa. Sen, miten taistelin. Miten tulin äidiksi. Miten poliisi tuli kotiini hakemaan minua. Miten etsin apua ja miten yllätyin. Kerron, miltä elämäni näyttää nyt. Miksi? Siksi, että tietäisit, miten kaltaisesi ihmiset pelastivat minut.

Lapsuuden kotini oli turvaton. Seurasin vierestä alkoholismia ja väkivaltaa. Eristäydyin muista. Tunsin, etten kuulu minnekään.

Minusta näytti, että kaikilla muilla asiat ovat kotona paremmin, ja että kaikki muut pärjäävät koulussa paremmin.

Ajauduin piireihin, joissa huonous ei haittaa. Liityin itseäni vanhempien nuorten porukkaan, jossa käytettiin paljon päihteitä.

Minut huostaanotettiin 12-vuotiaana. Se oli järkyttävä kokemus, sillä en voinut uskoa, että juuri minulle kävi niin. En kuitenkaan halunnut näyttää kenellekään, miten vaikeaa minulla oli. Purin hammasta ja esitin, että pärjään.

16-vuotiaana muutin perhekodista opiskelemaan konditoria-alaa vieraaseen kaupunkiin. Olin juuri täyttänyt 17, kun raskaustestini näytti positiivista. Päätin pitää lapsen, ja lopetin kondiittorikoulun ensimmäisen vuoden jälkeen.

Mietin paljon, onko minusta äidiksi. Kipuilin nuoren ikäni ja taustani kanssa. Minulla ei ollut mitään tietoa siitä, millaista olisi normaali perhe-elämä. Räpiköin syvässä päässä ja koetin vain jotenkin löytää itseni.

Esikoisen syntymän jälkeen arki oli hetken aikaa onnellisen vauvantuoksuista, ja saimme pian toisenkin lapsen. Oli kuitenkin selvää, ettei kumppanivalintani ollut kovin onnistunut. Hän oli päihteisiin menevä ja kontrolloiva.

Mietin usein, että tällaistako elämä parhaimmillaan on ja tätäkö haluan. En vain osannut lähteä. Kunnes lopulta lapset ja minä lähdimme kotoa poliisien saattamana.

Saimme oman asunnon, mutta mielenterveyteni romahti. Kärsin ahdistuksesta ja pakko-oireisesta häiriöstä. Siivosin pakonomaisesti, ja sosiaaliset tilanteet tuntuivat tosi hankalilta. Minun oli vaikea edes lähteä ulos kotoa. Pahan olon vyyhti alkoi purkautua vasta, kun tapasin nykyisen aviomieheni.

Aloin ajatella, että haluan erilaisen elämän. Haluan voida paremmin. Haluan, ettei kaikki ole aina niin raskasta.

Halusin saada apua.

(Kirje jatkuu kuvan jälkeen…)

Kun kuulin nuoria auttavasta Diakonissalaitoksen Vamoksesta, päätin antaa sille tilaisuuden, vaikka minua epäilytti, pystynkö sitoutumaan säännöllisiin tapaamisiin. Muistan elävästi ensimmäisen käyntini Vamoksessa. Olin hyvin skeptinen ja vähän hermostunut, mutta minut otettiin lämpimästi vastaan. Tuli tunne, että nämä ihmiset haluavat oikeasti auttaa minua eteenpäin.

Sain oman valmentajan, Annikan, joka alkoi avata minulle mahdollisuuksiani elämässä. Ei minulla ollut mitään käsitystä edes TE-palveluista. Olin lopettanut koulun neljä vuotta aiemmin, ja minusta tuntui, että olin tippunut yhteiskunnasta täysin.

Lähdimme liikkeelle pienin askelin, ja Annika tuki minua jokaisella askeleellani. Välillä kävimme vain kahvilla, jotta minä lähtisin ulos kotoa. Annika on kannustanut minua ja luottanut siihen, että minä pystyn. Jos en tänään, ehkä jo huomenna.

Annika on luottanut minuun niin kovasti, että olen alkanut itsekin luottaa.

Olen saavuttanut Annikan tuella asioita, joiden en olisi vielä vuosi sitten uskonut olevan mahdollisia. Nyt olemme jo niin pitkällä, että olen aloittanut merkonomiopinnot. Kun valmistun koulusta, toivon työllistyväni taloushallinnon tehtäviin.

Muita unelmia minulla ei tällä hetkellä ole, sillä minulla on nyt kaikki: puoliso, lapset, opinnot ja arjen onnelliset hetket perheeni kanssa.

Olen valtavan kiitollinen saamastani avusta. Ihmetellen ihastelen kaikkia teitä hyväsydämisiä ihmisiä, jotka olette lahjoituksin varmistaneet, että Vamoksen ovet ovat auki apua tarvitseville nuorille.

En voi koskaan painottaa tarpeeksi sitä, että en olisi tässä ilman Vamosta ja Annikaa. Toivon, että jokainen apua tarvitseva nuori saisi tuekseen oman Annikansa.

Siksi kysyn nyt Sinulta, voisitko auttaa lahjoituksella? Jokainen lahjoitus, pieni tai suuri, on äärimmäisen tärkeä.

Sinun ansiostasi nuori saa kääntää uuden lehden elämässään. Tiedän, miten tärkeää tämä työ nuorten parissa on. Sen ansiosta minä nyt pärjään ja luotan tulevaisuuteen.

Suomen nuorten puolesta lämpimästi avustasi kiittäen

Sara