Turvallisemman tilan periaatteet
Turvallisemman tilan periaatteet ovat käytössä koko Diakonissalaitoksen konsernissa.
Turvallisemman tilan periaatteiden tavoitteena on tarjota jokaiselle yhteisössä ja tilassa olevalle henkilölle tunne henkisestä ja fyysisestä turvallisuudesta. Turvallisempi tila syntyy henkilöiden välisissä yhdenvertaisissa kohtaamisissa ja vuorovaikutuksessa.
Turvallisemman tilan periaatteet on tehty kaikkia Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien toiminnassa mukana olevia varten. Turvallisemman tilan tekemiseksi tarvitaan tekoja meiltä kaikilta!
Kunnioitamme toisiamme
Kohtaamme toisemme ystävällisesti ja arvostavasti. Erimielisyys on arkea, mutta kohtaamisen tapa on valinta. Pidämme huolta, että jokaisella on mahdollisuus osallistua omalla tavallaan.
Puhumme kunnioittavasti omista ja toisten kehoista. Kunnioitamme omia ja toistemme rajoja, kuten yksityisyyttä ja kehon koskemattomuutta. Käsittelemme hienotunteisesti henkilökohtaisia aiheita. Henkilökohtaisia aiheita ovat esimerkiksi uskonto, poliittinen kanta, seksuaalisuus, parisuhde, perhetilanne ja ulkonäkö.
Oletamme moninaisuutta
Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi yhdenvertaisesti ja yksilöllisesti. Meissä kaikissa on monta tarinaa, eivätkä ne kaikki näy päällepäin. Emme anna ennakko-oletustemme vaikuttaa negatiivisesti kohtaamisiin. Ennakko-oletukset voivat liittyä esimerkiksi ikään, kieleen, uskontoon, kansalaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen, taustaan, terveydentilaan ja toimintakykyyn, sukupuoleen tai vakaumukseen.
Kuuntelemme, opimme ja kannamme vastuuta
Sallimme keskeneräisyyden ja olemme valmiita oppimaan uutta. Jos teemme virheen, kannamme vastuuta sanoistamme ja teoistamme. Keskustelemme ja annamme palautetta rakentavassa ja kunnioittavassa hengessä. Tarvittaessa pyydämme anteeksi.
Puutumme epäasialliseen käytökseen
Turvallisemman tilan tekemiseksi tarvitaan tekoja meiltä kaikilta. Emme hyväksy minkäänlaista häirintää tai syrjintää. Puutu mahdollisuuksien mukaan epäasialliseen kohteluun ja käytökseen. Jos tarvitset apua ja tukea, ota yhteyttä Diakonissalaitoksen tai Rinnekotien työntekijään, esihenkilöön tai tilaisuuden häirintäyhdyshenkilöön.