Sateenkaareva asunnottomuus

4.9.2020

Joka viides sateenkaari-ihminen kokee asunnottomuutta tai sen uhkaa. Ilmiö on tunnistettu jo muualla maailmassa, mutta ei vielä Suomessa, asunnottomuustyön ykkösmaassa. Mitä meidän tulisi tehdä, jotta jokaisella olisi oikeasti oma koti, kysyy Sari Rantaniemi. 

Sari Rantaniemen henkilökuva.

Sari Rantaniemi on asunnottomuuden asiantuntija.

 

”Jenkkihöpinää” totesi eräs sosiaalialan ammattilainen, kun kerroin havainnoistani sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuulumisen ja asunnottomuuden yhteyksistä. Tämä kommentti sai minut kiukkuiseksi, sillä mietin samalla niitä sateenkaari-ihmisiä, joita olen työssäni kohdannut. Esimerkiksi erästä miestä, joka ei kehdannut hakeutua turvakotiin, koska häntä pahoinpitelevä kumppani oli samaa sukupuolta. Ennemmin mies käveli asunnottomana läpi yöt ja menetti pakkasöissä paleltuneet varpaansa. Transsukupuolista naista, joka kerta toisensa jälkeen jäi ilman asuntoa, kun asuntonäytöissä hänen ulkoinen olemuksensa aiheutti vuokranantajissa hämmennystä ja jopa vihaa. Tai erästä muunsukupuolista henkilöä, jonka tuetun asumisen prosessi ei edennyt, koska palveluissa hänen identiteettinsä jatkuvasti kyseenalaistettiin ja häntä kutsuttiin väärällä nimellä.

Sateenkaarevalla asunnottomuudella tarkoitan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien ihmisten kokemaa asunnottomuutta tai sen uhkaa. Kyseessä on maailmanlaajuinen ilmiö, jota Suomessa ei tunnisteta kovinkaan hyvin, eikä sitä ole meillä lainkaan tutkittu.

Kokemukseni mukaan tieto suomalaisen sateenkaariväen asunnottomuudesta perustuu pitkälti yksittäisten työntekijöiden hiljaiseen tietoon tai ehkä omakohtaiseen kokemukseen.

Asunnottomuustyön kentällä puhetta on alkanut kuitenkin pikkuhiljaa kuulua; asumisneuvonnasta, tuetun asumisen palveluista ja kadulla tehtävästä jalkautuvasta työstä. Sateenkaarityössä asunnottomuus ei ole puolestaan ollut keskeinen teema, mutta erityisesti sateenkaarinuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset viestittävät, että nuorilla on entistä enemmän asumiseen liittyviä haasteita. Sateenkaarevasta asunnottomuudesta löytyy jonkin verran kansainvälistä tutkimusta, mutta sitä kohtaan on esitetty kritiikkiä, sillä niiden sovellettavuus suomalaiseen yhteiskuntaan ja asunnottomuustyöhön epäilyttää.

Asunnottomuus on ongelma myös Suomessa

Euroopan perusoikeusvirasto teetti verkkokyselyn kartoittaakseen eurooppalaisen sateenkaariväen kokemuksia syrjinnästä. Tähän EU LGBTI Survey II – kyselyyn vastasi 140 000 sateenkaari-ihmistä 30 eri maasta. Tulokset julkaistiin keväällä 2020 ja ne paljastavat, että joka viides sateenkaari-ihminen on kokenut asunnottomuutta tai sen uhkaa. Transsukupuolisten ja intersukupuolisten ihmisten tilanne on kaikista heikoin. Joka kolmas transihminen kokee asunnottomuutta tai sen uhkaa ja transihmisten asunnottomuus kestää myös muita pidempään. Tarkasteltaessa pelkästään Suomen tuloksia on luvut täysin samansuuntaiset. Meillä ei ole sen vähemmän asunnotonta sateenkaariväkeä kuin missään muuallakaan, vaan päinvastoin. Suomalaisilla sateenkaari-ihmisillä on neljänneksi eniten asumiseen liittyviä ongelmia. Kyselyssä kartoitettiin myös asunnottomuuteen liittyviä syitä ja ne näyttävät olevan kohtuullisen universaaleja. Suurimmiksi ongelmiksi nousi toimeentulon ongelmat ja riittämätön tulotaso (44 %), työttömyys (22 %) sekä ihmissuhteisiin ja perheeseen liittyvät ongelmat (38 %).

Perheeseen ja ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat näyttäytyvät yhtenä sateenkaarevaan asunnottomuuden erityispiirteenä.

Sateenkaarinuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten mielestä asunnottomuuden uhka voi syntyä jo varhain nuoruudessa.

Sateenkaarinuoret muuttavat kotoa pois keskimääräistä aikaisemmin. Tämä johtuu esimerkiksi hyväksynnän puutteesta perhepiirissä, syrjinnän kokemuksista koulussa tai vertaistuen puutteesta pienemmillä paikkakunnilla. Ainut kriteeri peruskoulun jälkeiselle opiskelupaikalle voi olla se, että pääsee mahdollisimman kauaksi kotipaikkakunnaltaan ja mieluiten sellaiseen oppilaitokseen, jonka asuntolassa voi asua. Epäkiinnostavalle alalle hakeutuminen johtaa opintojen keskeytymiseen, työttömyyteen, velkaantumiseen ja sitä kautta suoraan mahdollisuuteen löytää sopiva vuokra-asunto. Pienemmiltä paikkakunnilta hakeudutaan pääkaupunkiseudulle paremman elämän toivossa ja yllätyksenä usein tulee, että miten vaikeaa on löytää kohtuuhintaista asuntoa.

Näitä havaintoja tukee syksyllä 2019 julkaistu THL:n kouluterveyskysely, jossa ensimmäistä kertaa tutkittiin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien nuorten syrjintäkokemuksia. Kyselyllä tavoitettiin 19000 sateenkaarinuorta.

Yläkouluikäisistä sateenkaarinuorista yli 45 % koki kotonaan henkistä väkivaltaa ja fyysistä väkivaltaa joka neljäs.

Tämä tarkoittaa sitä, että lähes 9000 sateenkaarinuorta kokee kotonaan henkistä ja lähes 5000 nuorta fyysistä väkivaltaa. Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa? -tutkimuksesta puolestaan selviää, että yli 55 % ei-heteroseksuaalisista vastaajista oli pelännyt vanhempien katkaisevan suhteensa heihin seksuaalisen suuntautumisen vuoksi ja jopa yli 40 % pelkäsi tämän johtavan pois kotoa ajamiseen. Nämä luvut ovat karmivia ja selittävät sitä miksi kotoa muutetaan jo nuorena pois.

Piiloasunnottomuus esiin

Nuorisoasuntoliitto toteutti keväällä 2019 kyselyn asunnottomien nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Kyselyyn vastanneista ammattilaisista 58 % kertoi, ettei ole kohdannut työssään asunnotonta sateenkaarinuorta tai ettei tämä asia ole tullut puheeksi. Tulos hämmentää minua. Tulkitsen sen niin, että ammattilaiset tarvitsevat lisää tietoa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta sekä siitä miten yhteiskunnassamme vallitsevat normit syrjäyttävät vähemmistöön kuuluvia ihmisiä. Asunnottomuuteen liittyviä stereotypioita tulisi myös purkaa ja piiloasunnottomuudesta tulisi puhua enemmän. Tyypillistä nimittäin on, etteivät nuoret itse välttämättä ymmärrä olevansa asunnottomia, vaikka olisivat paossa vanhempiaan kaverin sohvalla.

Tarvitsemme tutkimusta sekä kokemuksen ääntä; näistä elementeistä saamme parhaan tiedon siitä mitä sateenkaareva asunnottomuus tarkoittaa juuri Suomessa.

Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus täytyy huomioida jo sosiaali- ja terveydenhuollon perusopinnoissa, jottei yksikään sateenkaari-ihminen jäisi tulematta palveluihin, pelätessään epäasiallista kohtelua. Vaikka saattaa tuntua, että olemme vasta lähtöruudussa tämän asian kanssa, on meillä työlle erinomaiset lähtökohdat; hyvin verkostoitunut asunnottomuustyön sektori, asunnottomuutta tehokkaasti poistava Asunto Ensin-malli ja Setan hyvin koordinoima sateenkaarityö. Yhteistyötä tiivistämällä voimme vähentää ja ennaltaehkäistä asunnottomuutta entistä tehokkaammin ja tehdä Suomesta ensimmäisen maan, jossa ihan oikeasti jokaisella on oma koti.

Lopuksi haluan palauttaa mieleen ne ihmiset, jotka ihan aluksi mainitsin. Toivon, että sinäkin olet nyt sitä mieltä, ettei sateenkaareva asunnottomuus ole jenkkihöpinää, vaan osa ihmiselämän monimuotoisuutta ja arvaamattomuutta.

Jokaisella ihmisellä on oikeus ihmisarvoiseen elämään riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta ja sen ilmaisusta.

Koti on ihmisoikeus ja omannäköisen elämän perusedellytys. Tätä ihmisarvotyötä tehdessäni olen ollut monta kertaa etuoikeutettu; minuun on luotettu niin, että monet moninaiset tarinat ovat tulleet kuulluksi, sekä asunnottomuuden raskaina hetkinä että uuden oman kodin riemussa. Ja kyllä, heillä kaikilla, joista aluksi kerroin on nyt oma koti, ja olen saanut luvan kertoa siitä teille.

Sari Rantaniemi

Sari Rantaniemi työskenteli asunnottomuuden asiantuntijana EU:n asunnottomuushankkeessa ATL. Hänen aikaisempi toimenkuvansa Diakonissalaitoksella oli monen asunnottomuustoimijan yhteinen NEA-hanke, Naiserityisyys asunnottomuustyössä.

 

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: