Auroroita tarvitaan yhä 

7.3.2024

Auroran päivä 10.3. on tärkeä päivä Diakonissalaitoksella, toteaa toimitusjohtaja Olli Holmström. Se on päivä, jolloin laitoksemme pitkät perinteet ja nykypäivän toiminta kohtaavat. Aurora Karamzin perusti Diakonissalaitoksen 157 vuotta sitten ratkaisuna nälkävuosien ja kulkutautien aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin.  

Vaaleansiniseen paitaan ja siniseen takkiin pukeutunut mies.

Tällä tiellä Diakonissalaitos on edelleen. Auroran jalanjäljillä kulkeminen tarkoittaa meille sitä, että teemme ympäristömme tarpeisiin vastaavaa diakoniatyötä. Muutumme ja uudistamme toimintaamme ajan vaatimusten mukaan. Etsimme, kokeilemme ja kehitämme ratkaisuja tämän päivän vaikeisiin sosiaalisiin haasteisiin, kuten syrjäytymiseen ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämiseen. 

Auroran aikana tarpeet nousivat köyhyydestä ja kulkutaudeista. Tarvittiin ammattimaista hoitoa, osaajien kouluttamista ja palveluja, jotka olivat myös vähävaraisten saatavilla. Sairaanhoitajiksi kouluttautuneet diakonissat kantoivat vastuuta lähimmäisistä, joskus oman hyvinvointinsakin uhraten. 

Toimintamme keskellä on edelleen ihminen

Kohtaamisen taidot ovat henkilöstömme ammattitaidon ytimessä. Auroran jalanjäljillä kulkeminen tarkoittaa meille sitä, että kohtaamme ihmiset ainutlaatuisina yksilöinä, tuemme ja kuljemme rinnalla vaikeissakin tilanteissa. Pidämme myös huolta oman osaamisen kehittämisestä ja hyvinvoinnista.  

Ketkä sitten tarvitsevat tämän päivän Auroroita? Ei tarvitse kuin avata päivän uutiset, niin se selviää. Nuorten pahoinvointi kasvaa. Maahantulijoiden asemaa halutaan heikentää ja pienituloisilta leikata entistä enemmän. Hoitoon ja palvelujen piiriin pääsy vaikeutuu, jonot pitenevät ja yksinäisyys lisääntyy. Näkymä voi näyttää toivottomalta. Ellei olisi toivoa. 

Jokainen meistä voi olla tämän päivän Aurora

Auroran jalanjäljillä kulkeminen tarkoittaa meille ennen kaikkea toivon luomista ja ylläpitämistä. Tekoja sen puolesta, että jokainen on tarpeellinen ja arvokas. Viime vuonna se tarkoitti mm. 24 000 nuoren Vamos-käyntiä, 81 mentoriparia, 252 kummiperhettä, 6 600 kohtaamista kadulla, 17 700 paperittoman kohtaamista, 150 hätämajoituspaikkaa, 680 kotia asunnottomille ja 225 kotia erityistä tukea tarvitsevalle lapselle ja nuorelle.  

Hyvän tekeminen ei kuitenkaan ole Diakonissalaitoksen yksinoikeus, vaan siihen tarvitaan jokaista. Hyväksyvä katse, hymy, kiitos tai ystävällinen sana eivät maksa mitään. Pienillä eleillä ja teoilla voimme muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää. 

Jokainen meistä voi olla tämän päivän Aurora, ihan omalla hyväksi kokemallaan tavalla. Kutsunkin sinut lämpimästi mukaan. Mikä on sinun tapasi tehdä hyvää – olla Aurora? 

Olli Holmström 
Toimitusjohtaja, Diakonissalaitos 

Lue lisää Aurorasta


Diakonissalaitos tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiön yleishyödyllisen toiminnan avulla tuemme kaikkein 
haavoittuvammassa asemassa olevia. Yhteiskunnallinen yrityksemme Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Lisäksi olemme mukana koulutustoiminnassa. Käytämme koko tuloksemme työhön haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksi. Yhdessä rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: