Diakonissalaitos on jälleen Helsinki Priden virallinen kumppani

5.5.2023

Diakonissalaitos tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta ja rakentaa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa vuoden jokaisena päivänä. Olemme aktiivisesti mukana Helsinki Pridessa jo viidettä vuotta peräkkäin.

Pride-kulkue. Joukko ihmisiä kävelee kadulla kantaen sateenkaaren väristä banneria, jossa on teksti "Rohkeasti ihmisarvon puolesta".

Helsinki Pride on Suomen suurin ihmisoikeustapahtuma, jonka teemana on tänä vuonna Riemu ja kapina. Molempia tarvitaan: Maailma ei muutu yhdenvertaisemmaksi vain sateenkaarilippua heiluttamalla, vaikka tuen osoittaminen siinäkin muodossa on hienoa. Tekoja ja puheita muutoksen edistämiseksi tarvitaan vuoden jokaisena päivänä.

“Diakonissalaitoksen työn lähtökohtana on, että kunnioitamme moninaisuutta ja kohtaamme ihmiset yhdenvertaisina. Tämä on kirjattu niin arvoihimme kuin vastuullisuusohjelmaamme.  Pridessa mukana oleminen on meillä odotettu ja upea mahdollisuus vaikuttaa ja olla rohkeasti mukana muuttamassa maailmaa paremmaksi paikaksi”, Diakonissalaitoksen viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Laura Niemi sanoo.

Pride-kuukauden tapahtumat Diakonissalaitoksella

Pride-kuukauden avajaiset ja lipunnosto Alppikadulla 5.6. kello 14.15

Juhlistamme Helsinki Priden starttia yhteisen lipunnoston merkeissä Alppikorttelissa. Kokoonnumme iloisella ja värikkäällä joukolla korttelin sisäpihalle Pihala-rakennuksen eteen maanantaina 5.6. kello 14.15-15.30. Sateenkaarilippu liehuu Alppikadun korttelin lipputangossa koko kesäkuun ajan.

Helsinki Pride -kulkue 1.7.

Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina marssimme jälleen yhdenvertaisuuden, monimuotoisuuden, ihmisoikeuksien ja rakkauden puolesta.

 

Valkoisella pohjalla logo, jossa teksti Helsinki Pride 2023 Support Partner.

Lisätietoa

Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Laura Niemi, laura.niemi@hdl.fi, +358503738602

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: