Ilman tukea nuoret asunnottomat jäävät kadulle

13.10.2022

Nuoret asunnottomat elävät yhä kovemmassa katukulttuurissa, johon moni kasvaa kiinni hyvin nuoresta alkaen. Tilanteeseen on puututtava nopeasti yhteistyössä, toteavat Diakonissalaitoksen asiantuntijat. Asunnottomien yötä vietetään maanantaina 17. lokakuuta.

Henkilö kävelee edessä siintävää tunnelia kohti. Oikeassa reunassa Asunnottomien yö-kansanliikkeen logo.

Tilastojen mukaan nuorten, alle 25-vuotiaiden asunnottomuus on laskussa. ARAn mukaan vuonna 2021 yksineläviä asunnottomia oli 3 950, joista 711 eli 18 prosenttia, oli alle 25-vuotiaita.

Kaduilla nuorten asunnottomien parissa työtä tekevälle tilanne näyttäytyy kuitenkin toisenlaisena.

– Kohtaamme kaupunkien kaduilla yhä enemmän vaikeassa tilanteessa olevia nuoria. Kaikki nuoret eivät välttämättä näy tilastoissa, kun postit ohjautuvat esimerkiksi vanhemmille, vaikka nuori itse ei ole siellä oleillut kuukausiin, toteaa projektipäällikkö Robert Koski Diakonissalaitoksen Tukialus-hankkeesta.

Tukialus tekee etsivää päihde- ja mielenterveystyötä Helsingin, Tampereen ja Lahden kaduilla.

Koski on huolissaan siitä, että kadulla asuvat nuoret helposti ryhmäytyvät, mikä johtaa ongelman paisumiseen.

– Kadulta nuoret löytävät paikan, yhteisön ja merkityksellisyyden kokemuksen, jota ei mahdollisesti ole löytynyt muualta. Kulttuuri imaisee mukaansa, mutta se kulttuuri on todella kova ja raadollinen.

– Osalla nuorista on jo voimankäyttövälineet mukana koko ajan, ja kun siihen lisätään alaikäisten käymää kovaa huumekauppaa ja usein taustalla vaikuttava kansainvälinen rikollisuus, on selvää, että valtakulttuurikin tulee näkemään tämän kehityksen seuraukset, Koski sanoo.

Ennaltaehkäisy ja yhteistyö keskeistä

Nuoret asunnottomat näkyvät jo myös Diakonissalaitoksen sote-palveluiden ylläpitämässä Auroratalossa.

– Viimeisen puolen vuoden aikana alle 30-vuotiaiden määrä on selvästi lisääntynyt asiakkaissa, sanoo palveluyksikön johtaja Markus Karvinen.

Auroratalo tarjoaa asumispalveluja Asunto ensin -periaatteella helsinkiläisille asunnottomille. Asunto ensin -yksiköissä nuorille pyritään tarjoamaan erityistä tukea, jotta he sitoutuisivat uuteen elämäntapaan. Aina se ei ole helppoa.

– Moni on jo niin kiinni katukulttuurissa, ettei edes halua sieltä pois. Mitä pidempään nuori elää kadulla, sitä huonompi tilanne on paitsi nuorelle itselleen, myös koko yhteiskunnan näkökulmasta, Robert Koski sanoo.

Karvisen mukaan Asunto ensin –palveluita tulee kehittää edelleen siten, että ne tarjoavat entistä enemmän juuri nuorten tarvitsemaa tukea sekä myös mahdollisimman matalan kynnyksen ohjausta eteenpäin esimerkiksi päihdepalveluiden piiriin.

Koski ennustaa, että nuorten asunnottomien tilanne heikentyy nopeasti, ellei siihen puututa. Nyt tarvitaan ennaltaehkäisevän työn lisäämistä, entistä tiiviimpää yhteistyötä ja etsivää nuorisotyötä.

– Sosiaalityön tulee mennä vaikeasti oireilevien nuorten luo. Tämä taas vaatii työntekijöiltä erityistä osaamista. Esimerkiksi Lahdessa kaupunki sekä toinen ja kolmas sektori tekevät hyvää yhteistyötä, jossa kaikki toimijat osallistetaan mukaan yhteisen tavoitteen taakse. Tämä on ainoa tapa saada kiinni syrjäytymisvaarassa olevista nuorista ajoissa, Koski huomauttaa.

Asunnottomien yötä 20 vuotta

Suomessa on jo vuodesta 2002 alkaen vietetty YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää Asunnottomien yön merkeissä. Sen yleisenä tavoitteena on tukea jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon. Tänä vuonna tapahtuman yhteinen teema on ”Tulevaisuus ilman asunnottomuutta”.

Diakonissalaitos on mukana Asunnottomien yö -kansalaisliikkeessä, joka koordinoi tapahtuman järjestelyjä valtakunnallisesti. Lue lisää osoitteesta asunnottomienyo.fi.

Lisätiedot

Projektipäällikkö Robert Koski, Tukialus-hanke, Diakonissalaitos
050 594 5293, robert.koski@hdl.fi

Palveluyksikön johtaja Markus Karvinen
050 473 1445, markus.karvinen@hoiva.fi

Viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, Diakonissalaitos
050 372 0828, jenni.sarolahti@hdl.fi

Viestintäpäällikkö Susanna Kaaja, Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
050 325 2072, susanna.kaaja@hdl.fi

Lue lisää Diakonissalaitoksen Asunto ensin -työstä
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: