Miten lisätä hiljaisten nuorten osallisuutta?

4.10.2022

Nuorilla on halu vaikuttaa asioihin. Päättäjillä on halu kuulla nuoria. Mutta jostain syystä nämä eivät aina kohtaa. Diakonissalaitoksen Nuorten ohjelma on koonnut nuorten ajatuksia siitä, miten nuorten osallisuutta olisi mahdollista lisätä ja saada myös sellaista nuorten ääni kuuluviin, joiden ääni päätöksenteossa harvoin kuuluu.

 

Tuttu ympäristö

Parhaiten nuoret tavoittaa menemällä heidän luokseen. Nuorelle tuttu ympäristö on turvallinen, jolloin yhteinen keskustelu on helpompi aloittaa.

Ilmapiiri

On tärkeää luoda turvallinen ja kunnioittava ilmapiiri, johon nuori kokee olevansa tervetullut. Ilmapiiri ei saa olla tyrmäävä, vaan kaikille ajatuksille on tärkeä antaa tilaa.

Joustavuus

On hyvä mahdollistaa monipuoliset osallistumismahdollisuudet. Joskus etäosallistuminen on nuorelle helpompi vaihtoehto, mutta ei aina.

Vapaaehtoisuus

Toiminnan tulee olla nuorille vapaaehtoista. Nuoren pitää saada osallistua omien voimavarojensa puitteissa. Pelkkä osallistuminenkin on ok, vaikkei sanoisi mitään. Ehkä jossain vaiheessa on enemmän rohkeutta.

Sitoutuminen nuoreen

Muista, että sinun pitää sitoutua nuoreen, vasta silloin nuori voi olla valmis sitoutumaan myös itse.

Taitoja toimia yhdessä

Myös nuoret tarvitsevat taitoja toimia yhdessä. Luokaa yhdessä turvallisen tilan säännöt. Harjoitelkaa sitä, miten annetaan kaikille mahdollisuus tuoda omat mielipiteet esille.

 

Osallisuusviikkoa vietetään 3.-7.10.2022. Viikon aikana eri toimijat esittelevät osallisuutta lisääviä toimia ja malleja, osallisuustutkimuksen tuloksia ja tietoa eri ihmisryhmien osallisuudesta.

Mikä on Nuorten ohjelma? Lue tästä lisää
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: