Nuoren ääni: Äänestäminen ei tuntunut olevan minua varten

27.10.2022

Äänestäminen. Tuo sana, minkä voisi monien mielestä lisätä kirosanojen joukkoon. Se ahdistus ja vitutus, kun katukuvan valtaavat taas ne iänikuiset vaalimainokset lupauksineen paremmasta huomisesta. Ja ne petetyt lupaukset, ainakin osalta ehdokkailta kun pääsevätkin nostamaan suurta palkkaa ja nauttimaan rahakkaasta elämästä. Unohdetaan köyhät. 

Äänestin ensimmäisen kerran 30-vuotiaana. Tai 19-vuotiaana, köyhänä opiskelijana äänestin kerran kirkkovaaleissa, koska vaalivirkailijat tulivat koululle ja äänestäjät saivat palkkioksi keksejä. Nälkä ajoi silloin äänestämään. Vuosia ajattelin, ettei työttömän, masentuneen ja päihteisiin taipuvaisen ihmisen äänellä olisi merkitystä. Äänestäminen tuntui ajan tuhlaamiselta ja turhalta. Mitä se muka muuttaisi? 

Kuitenkin elämässäni oli kerran ihminen, joka puhui äänestämisen puolesta ja keneen luotin. Hän sai mut mukaansa äänestämään kunnallisvaaleissa. Kokeilin kolmea eri vaalikonetta, mutta en tullut yhtään viisaammaksi siitä, ketä äänestäisin. Jokainen vaalikoneista näytti aivan päinvastaisia ehdokkaita ja se taas lisäsi jännitystä koko hommaan. Valitsin lopulta ehdokkaan, kenellä oli edes jokseenkin samanlaiset arvot kuin minulla. Tärkeimpänä asiana tässä vaiheessa koin, että kunhan uskallan mennä ylipäätään äänestämään.  

Pelonsekaisin tuntein kuitenkin mietin äänestyspaikassa, että mitä olen tekemässä ja osaanko edes äänestää. Seurasin edeltäjiäni ja vihdoin oman vuoroni tullessa esitin henkkarit vaalivirkailijalle, joka oli muuten todella mukava. Sinipaitainen vanhempi herra, jolla oli lenkkarit jalassa. Ihan tavallinen ihminen. Pääsin äänestyskoppiin ja vähän nauratti jo, että ei tämä niin pelottavaa olekaan. Numero paperiin ja leimauspisteelle. Kirjekuori kiinni. Pudotin äänestyskirjeen laatikkoon ja sain vastaukseksi kiitokset. 

Opin sen, että vaikka oma ehdokas ei pääsisikään vaikuttamaan asioihin, on itse pyrkinyt vaikuttamaan. Tahto yrittää riittää. 

Politiikkaviikko on viikolla 44 (31.10.–4.11.) järjestettävä valtakunnallinen yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaviikko nuorille. Tavoitteena on oppia vaikuttamisen tapoja lähiympäristössä kuin laajemminkin maailmassa ja tutustua politiikkaan. Nuorten äänestysaktiivisuus on ollut matala. Esimerkiksi kuntavaaleissa 2021 nuorten 18-24-vuotiaiden äänestysprosentti oli 35,4 % (Tilastokeskus).  Nuorten ohjelman tavoitteena on tuoda esille haavoittuvassa asemassa olevien nuorten ääntä. 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: