Nuoren ääni: Kokemusasiantuntijuus voisi olla polkuni työelämään

23.11.2023

”Aloitan kertomalla totuuden: en olisi tässä ilman kokemusasiantuntijoita ja heidän työpanostaan.” Näin toteaa turkulainen Vamos-nuori, joka pohtii omaa kokemusosaamistaan suhteessa työelämään.

Kämmen pitelee pientä kasvia, jossa on kaksi vaaleanvihreää lehteä.

Kokemusasiantuntijuus yhdistetään usein kielteisiin tai traumaattisiin kokemuksiin elämässä, mutta oma kokemukseni on paljon laajempi. Lukiessani tuoretta selvitystä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kokemusosaamisesta, sain paljon vahvistusta omalle näkökannalleni, joka on seuraava: kokemusasiantuntijuus on korvaamatonta. Valitettavasti tuntuu kuitenkin siltä, että kokemusasiantuntijuuteen suhtaudutaan yhä epäröiden tai jopa vähätellen. Tietyllä tavoin on ymmärrettävää, että asiaan suhtaudutaan varoen – se ei kuitenkaan tarkoita, että niin kuuluisi tehdä. Itse olen pitkälti sitä mieltä, että juuri kokemusasiantuntijuuden avulla teemme positiivista muutosta yhteiskuntaan, jossa elämme.

Kun mietin omaa työelämääni ja mahdollisuuksiani työmarkkinoilla, ahdistun todella nopeasti. En nähnyt itseäni perinteisessä työmallissa ollenkaan, ennen kuin kokemusasiantuntijuudesta tuli puhe. Minulla on aina ollut suunnaton halu auttaa muita, erityisesti ihmisiä, joiden elämäntilanne muistuttaa tavalla tai toisella tilannetta, jossa olen itse ollut. Kun minulle valkeni, että voisin tehdä sitä työkseni, aikaisempi työelämän aiheuttama ahdistus pieneni huomattavasti.

Kuten kaikessa muussakin työssä, myös kokemusasiantuntijuudessa on haasteensa. Itselleni suurimpia vaikeuksia tuottaisivat luultavimmin tilanteet, joissa asiakkaan kokemus tulisi liian lähelle omaani. Myös kuormittuminen ja roolien keskenään sekoittuminen ovat haasteita, jotka varmasti tulisin kohtaamaan työelämässä. Siitä huolimatta haluan uskoa, että jonain päivänä minäkin voin työkseni auttaa muita.

Kaiken kaikkiaan kokemusasiantuntijuus on monipuolinen ja ovia avaava asia, jota pitäisi ehdottomasti hyödyntää enemmän. En varmastikaan ole ainoa enkä viimeinen, jolle tämä on se tapa kiinnittyä työelämään, se niin kutsuttu kutsumusammatti. Erityisesti sen takia toivon, että tulevaisuudessa myös työnantajat näkisivät ja tunnistaisivat kokemusosaamisen mittaamattomat hyödyt ja mahdollisuudet.

Mitja, turkulainen Vamos-nuori

Tutustu selvitykseen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kokemusosaamisesta.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kokemusosaaminen (pdf)

 

Katso myös Ylen Dokumentti siitä, miten Nuorten ohjelman kokemusasiantuntija, Laura löysi polun takaisin työelämään.

Auttaminen on sydämen asia
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: