Sotatraumatisoituneiden kuntoutuksella ehkäistään ylisukupolvisten traumojen syntymistä

16.5.2022

Suomeen saapuu nyt paljon pakolaisia Ukrainasta. Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskuksen asiantuntijat Marjo Neste ja Mari Tikkanen korostavat, että pakolaisten kohtaamisessa tärkeintä on empaattinen ja vieraanvarainen asenne. Lämpimät kohtaamiset ja avoin puhe ehkäisevät myös sotatraumojen kehittymistä.

karttapallo.

Suomeen tulee tällä hetkellä paljon pakolaisia Ukrainasta. He ovat tällä hetkellä kriisiavun tarpeessa, ja mahdolliset traumat alkavat näkyä vasta, kun akuutti kriisi on ohi.

Sodan aiheuttamat traumat ovat tulleet entistä lähemmäs arkeamme Ukrainan sodan ja sieltä saapuvien pakolaisten myötä. Iäkkäimpien suomalaisten mieleen tilanne saattaa nostaa myös muistumia 1940-luvulta, kun oma maamme kävi sotaa.

Tänä päivänä sotatraumoista ja posttraumaattisesta stressihäiriöstä sekä kuntoutuksen merkityksestä traumojen hoidossa tiedetään enemmän kuin talvisodan päättyessä.

”Sotatrauman kuntoutus on tärkeää ihmisen omalle hyvinvoinnille mutta myös koko yhteiskuntamme ja yhteisömme hyvinvoinnille – kuten terveydenhuolto yleensäkin”, sanoo Kidutettujen lasten ja nuorten kuntoutuksen projektipäällikkö Marjo Neste.

Pakolaisten sotatraumojen kuntoutus on tärkeää myös siksi, että  traumatisoituminen vaikuttaa usein uuden oppimiseen ja kotoutumiseen.

”Kuntoutuksella ehkäistään samalla ylisukupolvisten traumojen syntymistä: kun vanhemmat voivat hyvin, heidän kykynsä kasvattaa ja tukea lapsiaan kasvaa”, Sotatraumatisoituneiden kuntoutus -hankkeen projektipäällikkö Mari Tikkanen sanoo.

”Tuoreimpien tutkimusten mukaan ylisukupolviset sotatraumat voivat vaikuttaa jopa neljänteen sukupolveen saakka”, Marjo Neste jatkaa.

Sota ja pakomatka traumatisoivat

Neste ja Tikkanen työskentelevät Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskuksessa, jonka moniammatilliset tiimit tarjoavat arviointia, hoitoa ja kuntoutusta pakolaistaustaisille ihmisille.

Kaksi naista istuvat meren ääressä. Sotatrauma on osa heidän työtään.

Mari Tikkanen (vas.) ja Marjo Neste työskentelevät sotatraumatisoituneiden ja kidutettujen pakolaisten kanssa. 

Traumassa on aina kysymys ihmisen sietokyvyn ylittävästä tapahtumasta, johon liittyy kontrollin menetys. Sotatraumat syntyvät tilanteessa, jossa ihminen joutuu pelkäämään oman ja läheistensä hengen puolesta ja näkemään, kuinka maailma ympärillä hajoaa aivan konkreettisesti.

Sotaa pakeneva ihminen menettää perusturvallisuudentunteensa lisäksi paljon konkreettista: kodin ja sen rakkaat tutut tavarat, työnsä, taloudellisen asemansa, ehkä jopa läheisiään tai lemmikkejään. Taakse jää myös yhteisö, jossa on puhuttu omaa äidinkieltä.

”Lisäksi pakomatka itsessään voi olla traumatisoiva. Ihmiset tekevät mitä vain selviytyäkseen. Pakolaiset saattavat olla monta päivää kylmissään ja ilman ravintoa. Matkan kestosta ja päämäärästä vallitsee jatkuva epävarmuus, Mari Tikkanen kuvailee.

Sotatraumat oireilevat psyykkisesti ja somaattisesti

Sotatrauman oireet voivat olla niin psyykkisiä kuin somaattisiakin. Ne saattavat ilmetä mielialan muutoksina, elämänhallinnan vaikeuksina, unettomuutena tai keskittymishäiriöistä johtuvina oppimisvaikeuksia – tai näiden yhdistelmänä.

Nainen seisoo tiiliseinän vieressä. Sotrauma on hänen haastattelunsa aiheena.

”Jos pakolaistaustaisen ihmisen kohtaaminen tuntuu vaikealta, häneltä voi aina kysyä, mitä sinulle kuuluu. Hän valitsee itse, miten haluaa siihen vastata”, Mari Tikkanen toteaa.

Diakonissalaitoksen Sotatraumatisoituneiden kuntoutuksessa työskentelee moniammatillinen tiimi. Siihen  kuuluu Mari Tikkasen lisäksi psykiatrian erikoislääkäri, psykiatrinen sairaanhoitaja, palveluohjaaja, toimintaterapeutti ja fysioterapeutti. Asiantuntijoista kootaan kunkin ihmisen ympärille ne, joiden tukea juuri hän kaipaa.

Psykotraumatologian keskuksen asiantuntijat tarjoavat lisäksi koulutusta ja konsultaatiota valtakunnallisesti. Tänä vuonna neuvoja ovat kysyneet etenkin organisaatiot ja vapaaehtoiset, jotka kohtaavat Ukrainasta tulleita pakolaisia.

Pakolaiselle on tärkeää tuntea olevansa tervetullut

Kriisi Ukrainassa on akuutti, ja Ukrainasta tulleet pakolaiset ovat tällä hetkellä maassamme tilapäisen suojelun päätöksellä. Kukaan ei voi tietää, kuinka kauan sota ja sitä seuraava jälleenrakennus kestävät ja kuinka kauan ukrainalaiset tarvitsevat apua ja tukea Suomessa.

Sotatraumat alkavat näkyä noin puolen vuoden kuluttua siitä, kun akuutti kriisi on ohi. Noin kolmellekymmenelle prosentille trauman kokeneista ihmisistä kehittyy posttraumaattinen stressihäiriö.

Tällä hetkellä Ukrainasta tulleet pakolaiset tarvitsevat ennen muuta kriisiapua ja perusturvallisuudentunteensa vahvistamista: ruokaa, nukkumispaikan, säänmukaisen vaatetuksen ja terveydenhuoltoa.

”Kun ihmisen perustarpeet on tyydytetty, seuraavaksi on tärkeää, että hän saa tuntea olevansa tervetullut ja tulevansa kohdatuksi empaattisesti, myötätuntoisesti ja lämpimästi. Myös toivon ja itsemyötätunnon vahvistaminen ovat tärkeitä asioita”, Marjo Neste korostaa.

”Jos pakolaistaustaisen ihmisen kohtaaminen tuntuu vaikealta, häneltä voi aina kysyä, mitä sinulle kuuluu. Hän valitsee itse, miten haluaa siihen vastata”, Mari Tikkanen jatkaa.

Aito kohtaaminen ja avoin puhe keskiössä

Jo tutuksi tulleelta ihmiseltä voi kysyä suoraan, haluaako hän puhua raskaista kokemuksistaan juuri nyt. Utelemista on kuitenkin syytä välttää, eikä ketään pidä lähestyä vain kuullakseen hänen kokemuksistaan sodasta.

Jokainen avautuu omassa rytmissään. On arvokasta olla valmis kuuntelemaan, sillä aito kohtaaminen ja avoin puhe vaikeistakin kokemuksista ovat tärkeitä asioita myös sotatraumojen kehittymisen ehkäisyssä.

”Jos asia täyttää joka tapauksessa mielen, se myös jää sinne, jos siitä ei puhuta. Myös lasten ja nuorten on saatava puhua kokemuksistaan”, Marjo Neste muistuttaa.

Koulut hakevat tukea pakolaisten kohtaamiseen

Psykotraumatologian keskuksen Lasten ja nuorten työryhmä on kouluttanut tänä vuonna opettajia ja varhaiskasvatuksen henkilökuntaa pakolaisoppilaiden ja -vanhempien kohtaamiseen koulussa.

”Ohjeemme on, että koulujen pitäisi järjestää sekä vanhemmille että oppilaille infotilaisuuksia, joissa kerrotaan koulun säännöistä, odotuksista ja velvollisuuksista: koulu on oppimista varten, ja kiusaamiselle on aivan kaikissa tilanteissa nollatoleranssi”, Marjo Neste tiivistää.

Marjo Nesteeltä kysytään usein myös, voivatko suomalaiset lapset traumatisoitua kohdatessaan sodasta tulleita ikätovereitaan.

”Lapset elävät omassa kokemusmaailmassaan, käsittelevät tilanteita sekä ikätasonsa että yksilöllisen persoonansa mukaan. Koska suomalaisilla lapsilla ei ole omaa kokemusta sodasta, he selviävät yleensä vähemmällä kuullessaan toisen kokemuksista. Oma mieli suojaa lasta tässä.”

Aikuisen tehtävä on olla läsnä ja ottaa asia puheeksi rauhallisesti ja lasta kunnioittaen, jos hän uskoo, että jokin kuultu tai nähty asia on jäänyt painamaan lapsen mieltä. Psykotraumatologian keskus on myös koonnut vanhemmille oppaan, josta voi hakea tukea asian käsittelemiseen lapsen kanssa.

Nainen seisoo tiiliseinän edessä. Sotatrauma on hänen haastattelunsa aiheena.

”Sotatrauman kuntoutus on tärkeää ihmisen omalle hyvinvoinnille mutta myös koko yhteiskuntamme ja yhteisömme hyvinvoinnille – kuten terveydenhuolto yleensäkin”, Marjo Neste sanoo.

Lapsella on oikeus iloon

Leikki on lapselle yksi tapa käsitellä sotaa ja siihen liittyviä ajatuksia ja tunteita. Nesteen mukaan sotaleikeistä välitunneilla tai kotipihoilla ei siis tarvitse automaattisesti huolestua.

”Mutta ketään ei tietenkään saa satuttaa, ja aikuisen on ymmärrettävä, milloin sotaleikin taustalla on sellaista oirehtimista, johon tarvitaan asiantuntija-apua”, Neste toteaa.

Lasten leluja. Sotrauman käsittelyssä leluilla on osansa.

Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskuksessa on paljon leluja, sillä ne tuottavat iloa vaikeita kokemuksia läpikäyneille lapsille.

Leikki ylipäätään on tärkeä osa lapsen maailmaa, ja lapsella on luontainen tarve iloon rankkojenkin kokemusten jälkeen. Neste muistuttaa, että myös sotaa paenneella lapsella on oltava oikeus ja lupa kokea iloa.

Lapset saavat iloa leikeistä, kauniista esineistä ja leluista, ja näistä syntyy hyviä muistoja.

Aikuisen voi olla vaikeampi löytää tiensä ilon ja naurun äärelle, mutta lämmin hymy tai ystävällinen tervehdys kohtaamisessa voi olla ensimmäinen askel tällä tiellä. Nämä pienet eleet saavat ihmisen tuntemaan itsensä tervetulleeksi ja pitävät toivoa yllä.

Lue lisää opinnäytetyöstä ylisukupolvisesta sotatraumasta

 

Teksti Anu Räsänen
Kuvat Samuli Skantsi

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: