Uudessa MakeSomeNoise -nuorten ryhmässä valmennetaan tulevaisuuden vaikuttajia

11.4.2024

Ensimmäinen Diakonissalaitoksen luotsaama MakeSomeNoise –nuorten valmennusryhmä on käynnistynyt. Valmennuksen aikana nuoret kirjoittavat puheen itselleen tärkeästä aiheesta. Puhe toimii harjoituksena tulevia esiintymisiä varten ja se esitetään ryhmän valmistumistilaisuudessa kesäkuussa. ”Tahdon saada ihmiset ymmärtämään, mitä someviha aiheuttaa ja miksi yhteiskunnan kuuluisi muuttaa asenteitaan ja pyrkiä laajemmin irti somevihasta,” kertoo yksi MakeSomeNoise-nuorista, Esther Grönstrand.

Seisova Suldaan Said Ahmed pitämässä diaesitystä joukolle istuvia ihmisiä, joiden selät näemme.

MakeSomeNoise konseptin Diakonissalaitokselle siirtymisen julkaisutilaisuus Aurora-Olohuoneella tammikuussa 2024.

Ensimmäinen ryhmä MakeSomeNoise -nuoria valmennetaan tämän kevään aikana. Valmennus sisältää muun muassa esiintymiseen, mediaan, julkisuuteen ja vaikuttajan hyvinvointiin liittyviä koulutuksia. Ensimmäisessä valmennusryhmässä on mukana kymmenen nuorta erilaisista taustoista.

Yksi uusista nuorista on sosiaalisen median vaikuttaja Esther Grönstrand. Esther kertoo halunneensa mukaan toimintaan muun muassa saadakseen parempia eväitä vaikuttamiseen sekä lievittämään esiintymisjännitystään.

Isossa osassa toimintaa on nuorten ryhmäytyminen, yhdessä ideointi sekä vertaistuki. ”Odotuksena oli hyvä yhteishenki ryhmän kanssa, minkä koen toteutuneen!” Esther Grönstrand toteaa.

Esther Grönstrand pitämässä kylttiä päänsä yläpuolella jossa lukee "Rohkeasti nuorten puolella!"

Esther Grönstrand haluaa tuoda esille sosiaalisessa mediassa kokemaansa naisvihaa MakeSomeNoise toiminnassa valmistelemassaan puheessa.

Nuoret nostavat puheillaan esille itselleen tärkeitä teemoja

Kevään aikana jokainen nuori valmistelee puheen itselleen tärkeästä teemasta. Puhe esitetään 17.6. Helsingin kaupungintalolla järjestettävässä tilaisuudessa, joka toimii samalla valmennuksen päätöksenä. Tilaisuudessa nuoret valmistuvat MakeSomeNoise -puhujiksi, ja heitä voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin, jossa halutaan kuulla erityisesti nuoria ja heidän ajatuksiaan.

Esther Grönstrand haluaa puheellaan tuoda huomiota nuorena naisena kokemaansa somevihaan. ”Teen aktiivisesti sosiaalisen median aktivismia ja koen jatkuvasti suuria määriä vihaa, josta erottuu etenkin naisviha”, Esther kertoo. ”Tahdon saada ihmiset ymmärtämään, mitä someviha aiheuttaa ja miksi yhteiskunnan kuuluisi muuttaa asenteitaan ja pyrkiä laajemmin irti somevihasta.”

MakeSomeNoise on alunperin Helsingin kaupungin kehittämä konsepti, jonka tarkoituksena on nostaa nuorten ääntä julkiseen keskusteluun ja organisaatioiden kehittämiseen kouluttamalla nuorten puhe- ja esiintymistaitoja ammattilaisten avustuksella. MakeSomeNoise siirtyi alkuvuodesta Diakonissalaitoksen Nuorten ohjelman hallinnoimaksi. Ensimmäinen nuorten ryhmä koottiin Helsingistä, mutta jatkossa mahdollisuutta laajennetaan valtakunnalliseksi.  

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: