Korona-ajan innovaatiosta keittokirjaksi – Soppa42 sai helsinkiläiskaupunginosan ihmiset kokkaamaan yhdessä

2.10.2023

Kun koronapandemia sulki yhteisölliset kohtaamispaikat, Helsingin Kannelmäen D-asemalla ei tyydytty laittamaan lappua luukulle, vaan kehiteltiin ripeästi uusia yhteisöllisen toiminnan muotoja. Näistä yksi oli  keittokirja Soppa42 – yhteisö kokkaa etänä. Pandemia-ajan sosiaalisen innovaation herkullisimmat palat on nyt koottu Soppa42-keittokirjaksi.

Nainen valmistaa ruokaa, ja kaksi henkilöä avustaa vieressä. Keittokirja sisältää tämänkin reseptin.

”Koronarajoitusten ollessa tiukimmillaan etsimme vimmatusti vaihtoehtoisia keinoja ihmisten yhteen saattamiselle. Erityisesti meitä Kannelmäessä harmitti merkitykselliseksi koetun yhteisen kokkailun, katetussa pöydässä ruuan nauttimisen ja pöydän ympärillä käytyjen, välillä syvällistenkin keskustelujen puuttuminen”, muistelee Kannelmäen D-aseman projektipäällikkö Taru Tuomola.

Lamput onneksi syttyivät, ja idea ’Soppa42 – yhteisö kokkaa etänä’ -toiminnasta syntyi. Siispä tuumasta toimeen, kokkeja rekrytoimaan, digiopastus käyntiin ja tarvikekasseja kokoamaan. Toiminta nimettiin sekä alueen postinumeroa että suosittua Soppa365-sivustoa mukaillen.

”Yksi vapaaehtoinen toimi aina pääkokkina ja opetti muille oman lempireseptinsä. Kotikokit hakivat tarvikekassin D-asemalta, ja herkut syntyivät kodeissa ympäri Kannelmäkeä”, Tuomola kertoo.

Vuosien varrella on tehty valtava yhteinen digiloikka, opittu laittamaan monipuolisesti ruokaa ja lisäksi opettamaan kokkausta toisille. Ohessa on vaihdettu tietoa eri maiden ruokakulttuureista ja tutustuttu oman keittiön ulottuvuuksiin.

”Ja pidetty hauskaa!”, Taru Tuomola sanoo.

Etäkokkaukseen perustuva konsepti todettiin toimivaksi. Suosittua vapaaehtoisten pääkokkien ja kotikokkien luotsaamaa yhteisötoimintaa päätettiin jatkaa siitäkin huolimatta, että rajoituksista luovuttiin. Pandemia-ajan sosiaalisen innovaation parhaat palat on koottu Soppa42-julkaisuksi.

Linkki julkaisuun on tässä

Lisätietoja:

Taru Tuomola, projektipäällikkö, D-asema Kannelmäki, taru.tuomola@hdl.fi, 050 307 7150
Jenni Sarolahti, viestintäpäällikkö, jenni.sarolahti@hdl.fi, 050 372 0828

D-asemat ovat kaupunkilaisten kohtaamispaikkoja, jotka torjuvat yksinäisyyttä, tarjoavat vaikuttamisen ja toiminnan mahdollisuuksia sekä vahvistavat alueen yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Diakonissalaitoksella on kolme D-asemaa Helsingissä ja yksi Oulussa.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: