ESR-logo.Matkalla

Hei sinä 16–29-vuotias nuori tai nuori aikuinen!

Onko mielenterveysjono liian pitkä? Kaipaatko tukea arkeen ja jonotukseen?

Matkalla-toiminta on arjen tukea sinulle, joka jonotat mielenterveyden palveluihin.

Mitä Matkalla voi tarjota sinulle: 

  • Oman valmentajan, jonka kanssa voit mm. keskustella sinulle tärkeistä ja mieltä pohdituttavista aiheista.
  • Tukea arkeen omien toiveidesi mukaisesti. Voimme esimerkiksi täyttää yhdessä hakemuksia, hoitaa arjen askareita tai lähteä kanssasi asiointikäynneille.
  • Mahdollisuuden osallistua yksilövalmennuksen lisäksi myös erilaisiin ryhmiin kiinnostuksesi mukaan.
  • Vertaistukea ryhmätoiminnan ja vertaisohjaajan kautta.
  • Valmentajat ovat tukena matkallasi mielenterveyspalveluihin, ja tavoitteena on, että arjen asioita järjestyisi jo ennen hoidon alkamista. Matkalla ei siis ole terapiaa tai lääketieteellistä hoitoa.

Matkalla-toiminta on syntynyt Linja20 -hankkeesta havaitusta tarpeesta tarjota tukea mielenterveyspalveluihin jonottaville nuorille. Toiminta on suunnattu lähtökohtaisesti työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille. Palveluun osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta, ja sitä toteutetaan nuoren tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Tavoitteenamme on tukea nuorta arjen askeleissa, vahvistaa nuoren voimavaroja ja toimijuutta sekä löytää nuoren yksilöllisiä vahvuuksia. Toiminnan tarkoituksena on myös tukea nuorta mielenterveyspalvelun aloittamisessa ja siihen sitoutumisessa rinnalla kulkien.

Matkalla -tiimissä työskentelee kaksi valmentajaa sekä vertaisohjaaja. Toimintaa toteuttavat TampereMissio ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö omalla rahoituksellaan. Valmentajat toimivat yhteistyöverkostoissa Tampereen kaupungin ja paikallisten toimijoiden kanssa. Työskentelymme on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta.

 

Yhteystiedot: 

Maija-Kaisa Palo
050 308 4189
maija-kaisa.palo@hdl.fi

Sirkku Rämö
041 731 9787
sirkku.ramo@tamperemissio.fi