Harjoittelussa Vamoksessa – Sukellus nuorisotyön maailmaan

“Työ tekijäänsä opettaa,” vakuuttelin itselleni, kun otin vastaan sosionomiopintojeni viimeisen harjoittelupaikan Vamoksella. Viimeisessä harjoittelussa halusin sukeltaa nuorisotyön maailmaan, vaikka kosketuspintani nuoriin oli melko olematon. Jännitin, onko minulla mitään annettavaa palvelun nuorille. Ottaisiko kukaan minua vakavasti? 

Sosionomiopintojeni ollessa loppusuoralla lähdin hakemaan viimeistä harjoittelupaikkaani. Edelliset harjoittelut olivat tarjonneet sopivasti haasteita ja erilaisia työympäristöjä. Tällä kertaa tahdoin sukeltaa nuorisotyön maailmaan. Vamoksen nimi oli noussut useaan kertaan opintojen alusta asti, ja päädyin hakemaan Helsingin toimipisteeseen. Haastattelun myötä minulle tarjottiin yhdistettyä harjoittelupaikkaa Taimi-ryhmästä ja Urapalveluista, ja suostuin mukisematta tarjottuun mahdollisuuteen.

Haastattelussa Uravalmennus esiteltiin minulle kattavasti. Vakuutin ja uskoin itsekin siihen, että työ tekijäänsä opettaa. Todellisuudessa minua kuitenkin jännitti melkoisesti. Vaikka olinkin tehnyt opinnäytetyöni yläkoululaisten kanssa, oli kosketuspintani nuoriin melko olematon. Lisäksi Uravalmennuksen kaltaiset palvelut olivat minulle henkilökohtaisesti aika tuntemattomia. Olen lukiosta lähtien luovinut onnekkaasti työpaikasta ja koulusta toiseen. Vaikken ole saanut unelmakoulutustani hopeatarjottimella, on hihasta löytynyt aina B-suunnitelma ja henkilökohtainen tukiverkosto.

Koko tiimin tuki pelittää

Toisin sanoen pohdin, mitä annettavaa kolmekymppisellä, henkisesti keski-ikäisellä meikäläisellä olisi palvelun nuorille? Ottaisiko kukaan minua vakavasti, vai ärsyttäisinkö nuoria tietämättömyydelläni? En vastannut mielikuviani nuorisotyöntekijöistä, jotka ajoivat moottoripyörällä nahkatakki hulmuten tapaamaan nuoria kaduille ja tekemään näiden kanssa graffiteja. Ei, olin aivan liian nössö sellaiseen maailmaan.

Todellisuudessahan minulla oli työn vaatimat edellytykset hyppysissäni. Kliseistä mutta totta: Jokainen nuori kohdataan Vamoksessa yksilönä ja kokonaisuutena. Uravalmennus ei ole pelkkää työhakua ja cv-pajoja, vaikka osa siitä sitä toki onkin. Nuoren koko elämäntilanne otetaan valmennuksessa huomioon, ja kaikesta maan ja taivaan välillä puhutaan tapaamisissa. Uravalmentaja on nuoren rinnalla, ei hänen yläpuolellaan coolina tai kaikkitietävänä. Koulu- ja työmaailman mahdollisuuksia selvitetään sitä mukaan, mistä tiedosta nuori hyötyy. Olenkin todennut kyseisen työskentelytavan oivalliseksi omalla kohdallani: Itsensä kehittäminen työn ohella on koukuttavan tyydyttävää. Eikä valmentaja ole tietenkään yksin, sillä tiimin tuki pelittää, jos jokin pohdituttaa.

Pääsin toteamaan myös toisen kliseen: Vamokseen mahtuu monenlaisia persoonia, jotka ovat kaikki päteviä ammattilaisia. Minulla ei tarvitse olla nahkatakkia tai moottoripyörää, yhteyden nuoriin saa tuhannella muullakin tavalla.

Kirjoittaja Noora Kananen on sosionomiopiskelija ja suorittaa harjoittelua Vamos Helsingissä.

Vamos Urapalvelut on STEAn rahoittamaa vakiintunutta toimintaa, jossa nuorille tarjotaan yksilö- ja ryhmämuotoista uravalmennusta. Lisäksi Vamos Urapalveluissa kehitetään mm. erilaisia valmennussisältöjä ja yritysyhteistyön malleja valtakunnallisesti.