Ensimmäinen strategiavuosi – uudistumme yhdessä

15.6.2022

Kevät on todistusten antamisen aikaa. Moni opiskelija ja koululainen on jo saanut palautteen lukuvuoden aikana tehdystä työstä. Työelämässä me emme jaa todistuksia, mutta näin kesän korvalla on hyvä hetki pysähtyä arvioimaan mennyttä kautta, toteaa toimitusjohtaja Olli Holmström.

Miehen puolivartalokuva.  

Tasan vuosi sitten hallituksemme hyväksyi uuden strategian, jonka neljälle painopisteelle asetettiin kunnianhimoisia ja mitattavia tavoitteita. Vaikka kulunut vuosi on sote-alalla ollut haastava, olemme saaneet yhdessä paljon aikaiseksi.  

Henkilöstömme on jaksanut upealla tavalla viedä strategian toimeenpanoa eteenpäin samalla, kun esihenkilö- ja asiakastyö ovat vaatineet normaalia enemmän venymistä. Korona ja työntekijäpula ovat olleet haastava yhtälö. Keväällä Ukrainan kriisi vaikutti meihin kaikkiin. Hätä, huoli ja ahdistus eivät jääneet työpaikan ulkopuolelle meilläkään.  

Kaikesta tästä huolimatta onnistuimme ottamaan isoja askeleita. Käynnistimme Nuorten ohjelman, jotta nuorten ääni kuuluisi yhteiskunnassa vahvempana. Jatkoimme valtakunnallistumista ja avaamme yhä uusia toimipisteitä. Oulussa on esimerkiksi aloittamassa ensimmäinen matalankynnyksen kansalaistoiminnan keskus D-asema. Kiinnitimme erityistä huomiota työyhteisömme kehittämiseen. Uudistimme perehdyttämisen käytännöt vieraanvaraisiksi ja toivotimme tervetulleiksi filippiiniläiset työtoverimme.  

Kohti yhtenäistä Diakonissalaitosta

Vuoden alussa tavoitteemme yhtenäisestä Diakonissalaitoksesta siirtyi lähemmäksi, kun uudistimme johtamisjärjestelmämme ja yhdistimme kolme liiketoiminta-aluetta yhdeksi.  Tavoitteenamme on selkeyttää sote-palveluita ja työnjakoa yleishyödyllisen toiminnan ja liiketoiminnan välillä.  

Mutta emme olisi Diakonissalaitos, ellemme olisi puhuneet myös paljon arvoista. Toukokuu oli arvokuu, jonka aikana yhdessä koko henkilöstön kanssa pohdimme sitä, mikä on meille tärkeää ja miten rakennamme yhteistä toimintakulttuuria.  

Ja vielä näin ennen kesälomaa haluamme kertoa, että tulemme tuomaan ensi vuoden alusta sote-palvelumme yhden Rinnekodit-liiketoimintabrändin alle. Diakonissalaitoksen Rinnekodit palvelevat tulevaisuudessa kehitysvammaisten lisäksi kaikkia asiakkaitamme.  Nimipäätös ei ollut vaikea, sillä Rinnekodin juuret ovat syvällä Diakonissalaitoksen historiassa. Jo nyt Rinnekoti on valtakunnallinen toimija ja tarjoaa vaikuttavaa tukea asiakkaillemme eri puolilla Suomea.  

Brändinimeä tärkeämpää on kuitenkin yhteisen kulttuurin ja tulevaisuuden työyhteisön rakentaminen. Haluamme olla sote-alan rohkein työpaikka, jonne voi ottaa ammattitaitonsa lisäksi sydämensä mukaan. 

Selkeä suunta eteenpäin

Kuten monelle koululaiselle, myös meille kulunut lukuvuosi oli työntäyteinen. Emme olisi selvinneet siitä ilman koko henkilöstön yhteen hiileen puhaltamista. Ensimmäinen vuosi on osoittanut, että strategiamme on onnistunut. Se on antanut meille riittävän selkeän suunnan, mutta samalla mahdollisuuden reagoida nopeasti yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Työn lomaan on mahtunut paljon myös eloa ja iloa yhdessä asiakkaiden kanssa.  

Kevät on kiitosten aikaa. Kiitoksen hyvästä työstä ansaitsevat nyt niin oma väkemme kuin kaikki kumppanimme, jotka ovat olleet mukana ihmisarvotyössämme. Tästä on loistava jatkaa eteenpäin. 

 Lämmin kiitos teistä jokaiselle ja aurinkoisia kesäpäiviä! 

Kirjoittaja Olli Holmström on Diakonissalaitoksen konsernin toimitusjohtaja.

 

Lue tästä kaikki julkaisemamme blogit

 

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: