Rohkeasti ihmisarvon puolesta
Tavoitteenamme on, että jokaisella on hyvä, ihmisarvoinen elämä. Siksi kutsumme myös sinua toimimaan rohkeasti ihmisarvon puolesta.
Auta heikoimmassa asemassa olevia.
Lahjoittajana olet kanssamme rinnalla kulkija heille, joilla hätä on suurin. Puolustetaan yhdessä ihmisarvoa, nyt ja tulevaisuudessa.
Tulevaisuuskeskusteluun tarvitaan monenlaisia ääniä
Kaikilla pitää olla mahdollisuus yhteisen tulevaisuuden ajatteluun. Mutta onko? Diakonissalaitos kehitti ketterästi kokeillen uudenlaisia menetelmiä helpottaakseen eri tavoin haavoittuvassa tilanteessa olevien ihmisten osallistumista yhteisestä tulevaisuudesta käytävään keskusteluun.
Meissä jokaisessa on monta tarinaa.
Asiakkaamme kertovat elämästään.
Korttelijuhlaa vietetään Alppikadun korttelissamme taas 22.8. klo 13-16.30!
Korttelijuhla on Helsingin Kalliossa Diakonissalaitoksen korttelissa vuosittain elokuussa vietettävä ainutlaatuinen, avoin, äänekäs ja iloinen kansanjuhla. Kortteliin levittäytyy iloinen kirjo tekemistä, musiikkia, teatteria, uutta ja vanhaa. Ihmisarvotyötä juhlistava Korttelijuhla on ihmisten juhla.
Nauti pullakahvit, tee löytöjä myyjäisistä, osallistu opastetulle kierrokselle tai unelmointityöpajaan tai heittäydy vaikkapa tarot-tulkinnan vietäväksi. Iltapäivän pääesiintyjinä nähdään ADI & ROBIN.
Katso koko ohjelmaVamos-nuortenpalvelu
”Vamos!” on espanjaa, ja suomeksi se tarkoittaa ”Mennään!” – Tähän kiteytyy Vamos-nuortenpalvelumme idea: lähdetään yhdessä ja eteenpäin!
Autamme eri tavoin hankalassa tilanteessa olevia 16–29-vuotiaita koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria löytämään oman polkunsa.
Maahantulijat
Tulevaisuuden elinvoimainen Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Lisäksi Suomella on varaa ja osaamista pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista.
Tarjoamme kotouttamista, koulutusta ja tukea 30 vuoden kokemuksella.
Tule mukaan!
Tehdään yhdessä maailma, jossa jokaisen elämä on ihmisarvoista.
Tule mukaan tukemaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Tutustu mahdollisuuksiin!
Olet tervetullut myös hiljentymään kirkkoon tai näyttelyyn päärakennuksessa. Espoon Lakistossa 0n kuljettavissa esteetön luontopolku.
Tuoreimmat uutiset
Tilaa uutiskirje
Ihmisarvouutisia on rohkea ja ajankohtainen uutiskirje. Se luo erilaisia näkökulmia yhteiskuntaan. Se myös nostaa esiin syrjään jääneet ihmiset – siis heidät, joiden ääni ei julkisessa keskustelussa yleensä kuulu.