Sodan ja väkivallan lapset ja nuoret

Pakolainen 

Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty kansainvälistä suojelua kotimaansa ulkopuolella. Pakolainen on paennut kotimaastaan ihmisoikeusrikkomuksia, sotaa ja levottomuuksia. Pakolainen on joutunut jättämään kotimaansa, koska hänellä on perusteltu syy pelätä joutuvansa vainotuksi.

Kiintiöpakolainen

Suomi ottaa vuosittain vastaan tietyn määrän pakolaisia, jotka valikoidaan suoraan ulkomailta, esimerkiksi pakolaisleireiltä. Viime vuosina pakolaiskiintiö on ollut 750.

Turvapaikanhakija

Turvapaikanhakija on henkilö, joka hakee turvaa vieraasta valtiosta. Suomesta turvapaikkaa voi hakea heti rajalle saapuessa rajaviranomaiselta tai maahantulon jälkeen poliisilta. Turvapaikanhakijalle voidaan myöntää henkilökohtaiseen vainoon perustuva pakolaisstatus, oleskelulupa tai tilapäinen oleskelulupa. Oleskelulupa voidaan myöntää toissijaisen suojelun perusteella, humanitaarisen suojelun perusteella tai yksilöllisistä inhimillisistä syistä.

Pakolais- ja turvapaikanhakijalapset ja -nuoret ovat usein eläneet koko elämänsä turvattomassa ympäristössä.  Kotimaasta lähdön syynä ovat lähtömaiden pitkittyneet konfliktitilanteet ja yleinen turvattomuus. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat maahan yksin alaikäisinä turvapaikanhakijoina saapuneet lapset ja nuoret. Pakolaisperheiden muuttaessa uuteen kotimaahan keskeisessä asemassa on se, miten hyvin perheenjäsenet kotoutuvat yhteiskuntaan ja miten uusi yhteiskunta ottaa heidät vastaan.  Kotoutumisprosessin etenemisnopeus saattaa vaihdella perheenjäsenten kesken. Etenkin nuorille voi olla vaikeaa tasapainotella uuden ja oman kulttuurin välillä.

Kulttuuri-identiteetti rakentuu omien elämänkokemusten ja havaintojen pohjalta ja uudessa maassa nämä kokemukset ja havainnot joutuvat uudelleen arvioitavaksi. Kulttuuri-identiteetti ei ole pysyvä, vaan muokkautuva. Identiteetin kehittyminen on haastavaa pakolais- ja turvapaikanhakijalapsille ja -nuorille. Lapsuus- ja nuoruusiän kehitysvaiheiden rinnalla vaikuttavat pakolaiskokemukset, jotka voivat olla hyvinkin traumaattisia. Ammattilaisille keskeistä on arjessa rakentuva luottamuksellinen vuorovaikutus ja hyväksyvä asenne lapsen ja nuoren kieli- ja kulttuuritaustaa kohtaan.

Mitä on traumatisoituminen?

Traumalla tarkoitetaan tässä yhteydessä traumaattisen tapahtuman aiheuttamia psyykkisiä vauriota. Traumatisoitumista voivat aiheuttaa tapahtumat tai tilanteet, jotka ovat ennustamattomia tai kontrolloimattomia ja joihin ihminen ei pysty vaikuttamaan omalla toiminnallaan. Traumatisoivassa tilanteessa ihminen tulee tietoiseksi omasta haavoittuvuudestaan tai kuolevaisuudestaan ja hänen maailmankuvansa ja elämänkatsomuksensa saattavat muuttua. Traumatisoitumiseen liittyy rajojen rikkomista, omien toimintamahdollisuuksien ja itsesäätelykyvyn menettämistä.

Kaikki trauman kokeneet eivät tarvitse psykiatrista tai psykoterapeuttista hoitoa. Traumaattisista kokemuksista huolimatta jotkut lapset ja nuoret selviytyvät hyvin. Ihmisillä on erilaisia suojaavia sisäisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat traumaattisen tilanteen kokemiseen ja siitä selviytymiseen. Tällaisia tekijöitä voivat olla hyvä fyysinen terveys ja perimä, myönteiset varhaiset ihmissuhteet sekä hyvä itsetunto ja hyväksytyksi tulemisen tunne. Lisäksi selviytymiseen vaikuttavat oppimiskyky, ristiriitojen- ja ongelmanratkaisutaidot sekä vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidot. Ulkoisia suojaavia tekijöitä taas ovat turvallinen ympäristö ja yhteiskunta, riittävä ravinto ja suoja, työ ja sosiaalinen tuki, myönteiset mallit ja koulutusmahdollisuudet.

Resilienssillä tarkoitetaan joustavuutta, selviytymiskykyisyyttä, kykyä sopeutua ennakoimattomiin tilanteisiin hyvin haastavissa olosuhteissa. Selviytymiskykyisellä lapsella ja nuorella on paljon suojaavia tekijöitä, jotka turvaavat lapsen ja nuoren tervettä kehitystä. Lasten ja nuorten kohdalla merkittäviä suojaavia tekijöitä ovat sosiaalinen verkosto, läheiset ja turvalliset ihmissuhteet (perhe, ystävät), vähintään yhden huolehtivan aikuisen olemassaolo, ikätoverien vertaistuki sekä ammattiapu.

Mitä ovat traumatisoivat tapahtumat pakolaisuudessa?

Traumaattinen tapahtuma on tilanne, jossa henkilön tai hänen läheistensä henki, terveys tai fyysinen koskemattomuus on uhattuna.  Pakolaistaustaiset lapset ja nuoret ovat joutuneet usein todistamaan väkivaltaa tai olemaan väkivallan tai hyväksikäytön kohteena itse. Tämä kaikki merkitsee sitä, että lapsen luottamus aikuiseen on rikkoutunut.

Traumaattisilla tapahtumilla on erityinen vaikutus lapsiin, koska heidän psyykkiset puolustusmekanisminsa ovat vielä kehittymättömät. Puolustusmekanismit ja selviytymiskeinot karttuvat iän myötä. Lapsille ei ole ehtinyt kertyä riittävästi elämänkokemusta, jonka turvin he voisivat selviytyä haastavissa elämäntilanteissa.

Miten trauma ilmenee?

Traumaperäinen oireilu ilmenee eri-ikäisillä lapsilla ja nuorilla eri tavoin. Nuorten traumaperäinen oireilu muistuttaa aikuisten oireilua. Keskeistä traumatisoitumisessa on lapsen tai nuoren pyrkimys kontrolloida itse kaikkea ja kyvyttömyys luottaa häntä hoitaviin aikuisiin. Traumatisoituminen saattaa näkyä perusturvan kokemuksen vähäisyytenä ja luottamuksen puutteena, epäluuloisuutena tai herkkyytenä kokea syrjintää. Toisaalta myös ns. takertuminen tai avun hakeminen monelta taholta voi liittyä traumatisoitumiseen. Työntekijälle tämä näyttäytyy usein tunteena, että ”mikään tekemäni ei riitä”.

Traumatisoituminen voi näkyä myös ainoastaan somaattisina oireina, erilaisina kipuina ja särkyinä.

Ovatko kaikki pakolaislapset ja -nuoret traumatisoituneita?

Kidutettujen kuntoutuskeskuksessa tehdyn selvitystyön (2010) mukaan Suomeen saapuneista pakolais- ja turvapaikanhakijalapsista ja -nuorista lähes kolmasosa on vaikeasti traumatisoituneita tai havaittavasti oireilevia. Osalle jo pakotettu lähteminen kotimaasta ja kokemus pakolaisuudesta ovat olleet traumatisoivia tilanteita.

Vaikkei lapsi tai nuori itse olisi kokenut traumaattista tapahtumaa, hänellä voi näkyä samankaltaisia oireita kuin traumatisoituneilla. Traumojen vaikutusten on kuvattu välittyvän ja siirtyvän sukupolvelta toiselle muun muassa siten, että ahdistavasta asiasta vaietaan perheessä kokonaan, jolloin lapset jäävät traumatisoivien kuvitelmiensa kanssa yksin. Vanhemman traumaperäinen oireilu, esimerkiksi masennus, uupumus, hermostumisherkkyys, voivat näyttäytyä lapselle pelottavina ja käsittämättöminä ilmiöinä. Vanhempien omat traumat voivat olla esteenä lasten tukemiselle. Vanhemmat saattavat tukeutua lapsiinsa liiaksi.

Pakolaisuuteen liittyy sota-alueella koettujen järkyttävien tapahtumien lisäksi myös muita asioita, jotka aiheuttavat psyykkistä kuormittumista. Psyykkistä kuormittumista aiheuttavat mahdollinen ero vanhemmista ja muusta perheestä, turvapaikkahakemusten pitkät käsittelyajat, siirrot yksiköistä toiseen, uusien asioiden opettelusta johtuva ylikuormittuminen, maahanmuuton jälkeiset olosuhteet sekä syrjintäkokemukset ja rasismi. Kuormitukselle altistavat myös vanhempien psyykkinen huonovointisuus ja ongelmat, isän tai äidin puuttuminen perheestä, perheenjäsenten eritahtinen kotoutuminen ja ikätasoon nähden liiallinen vastuu itsestä tai perheestä.

Kuinka pitkään trauman vaikutukset voivat näkyä?

Trauman vaikutukset voivat näkyä pitkään. Oireet voivat olla kokonaan näkymättömissä tai aktivoitua uudestaan elämäntilanteen muuttuessa. Ikään liittyvät kehitystehtävät ja elämäntapahtumat saattavat laukaista oireiden palaamisen. Lapsi ja nuori tarvitsee aikuiselta vankkaa tukea elämän muutoskohdissa, koska riskinä on voinnin huonontuminen erityisesti siirtymissä ja muutoksissa.

Oppilas tai opiskelija on keskittymätön tai ei muista asioita.

Joskus koulutyössä tarvittavat resurssit saattavat kulua ahdistavien muistojen torjumiseen, jolloin keskittymiskyky heikkenee ja oppiminen vaikeutuu. Keskittymiskyky saattaa myös heikentyä traumatisoitumisesta johtuvien univaikeuksien vuoksi.

Traumatisoivat kokemukset aiheuttavat vireystilan vaihteluita. Traumatisoituneen oppilaan vireystila voi olla kohonnut, jolloin oppilas on valppaana ja varuillaan, eikä oppimiseen jää energiaa. Tämä voi näkyä luokassa keskittymisen vaikeutena, ylivilkkautena, kiihtymisenä ja levottomuutena. Oppilas voi olla opetuksen aikana omissa ajatuksissaan, vetäytyvä ja tarkkaamaton, jolloin voi olla kyse alivirittyneisyydestä. Tärkeää olisi, että lapsi tai nuori työskentelee oppimisen kannalta optimaalisella vireystasolla ja opetustilanteessa tähän tulisi kiinnittää huomiota. Oppimistilanteessa voidaan tarvita esimerkiksi lepotaukoja, jaloittelemista tai rentoutusharjoituksia, jotta oppimisen kannalta hyvään vireystilaan palaaminen mahdollistuu.

Oppilaalla tai opiskelijalla on toistuvia riitoja luokkakavereiden kanssa.

Sanoilla, ilmeillä, äänensävyillä ja liikkeillä voi olla traumatisoituneelle lapselle ja nuorelle hyvin erilainen merkitys kuin muille.  Traumatisoitunut lapsi ja nuori kokee aiempien kokemustensa perusteella turvalliset tilanteet herkästi uhkaavina. Hylätyksi ja kaltoin kohdelluksi tulemisen pelko aktivoituvat helposti. Ystävyyssuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen luokassa voi olla haastavaa, jos luokassa on useita traumatisoituneita oppilaita. Traumatisoituneiden lasten ja nuorten voimavarat kuluvat omiin psyykkisiin prosesseihin ja tämä voi vähentää ystävystymiseen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen tarvittavia voimavaroja. Lasten ja nuorten välisissä suhteissa voivat vaikuttaa myös aikaisemman kotimaan tai etnisten ryhmien väliset jännitteet.

Lapset tarvitsevat aikuisen vahvaa tukea, jotta välttyisivät ristiriidoilta kaveriporukoissa. Vapaat, ohjaamattomat tilanteet ovat lapselle usein pelottavia. Vaarana on myös, että lapsi tai nuori jää ryhmän ulkopuolelle tai tulee kiusatuksi.

Riitoja on hyvä lähteä selvittämään, kuten mitä tahansa koulussa tapahtuvia konflikteja, ja ottaa ne puheeksi lapsen tai nuoren sekä vanhempien kanssa. Useimmat pakolaistaustaiset lapset ja nuoret pärjäävät ryhmässä hyvin, kun he ymmärtävät riittävästi kieltä, heille asetetut tavoitteet ovat oikealla tasolla ja he saavat kannustusta ja positiivista palautetta.

Oppilas tai opiskelija käy toistuvasti terveydenhoitajalla päänsärkyjen ja vatsakivun vuoksi.

Traumatisoituminen näkyy usein erilaisina kipuina ja särkyinä. Terveydenhoitajan on otettava lapsen tai nuoren esiin tuomat asiat vakavasti ja lapselle tai nuorelle on välitettävä tunne, että hänen kokemustaan kunnioitetaan. Tutkimuksilla on hyvä sulkea pois päänsärkyä ja vatsakipuja aiheuttavat syyt. Jos selviää, ettei kivuille ole somaattista selitystä, voi lapsen tai nuoren kanssa ottaa puheeksi, että joskus vaikeat kokemukset tai hankala elämäntilanne aiheuttavat epämääräisiä kipuja ja särkyjä.  Yhdessä lapsen tai nuoren kanssa voidaan pohtia, olisiko tästä kyse.

Usein juuri somaattisten oireiden esiin tuominen on helpompaa kuin psyykkisten oireiden. Joissakin kulttuureissa mielenterveysongelmat ovat hyvin häpeällisiä. Ajatellaan, että ne eivät koskaan katoa ja että mielenterveysongelmista kärsivään ihmiseen ei koskaan voi luottaa.

Mitä voin tehdä, kun oppilaan asiat alkavat pyöriä päässäni, tulevat uniin ja väsyttävät minua henkisesti?

Traumatisoituneiden lasten ja nuorten kanssa työskentelevien työntekijöiden ja työyhteisöjen tulisi huomioida mahdollisuus ns. traumaattiselle stressille altistumiseen. Työntekijä saattaa huomata itsessään kielteisiä ilmiöitä, kuten persoonallisuuden muuttumista, ahdistuneisuutta, riitaisuutta, surureaktioita, masentuneisuutta ja työsuoritusten heikentymistä. Kun lapsen tai nuoren asiat tulevat ajatuksiin työajan ulkopuolella tai työ alkaa kuormittaa henkisesti, on hyvä keskustella tilanteesta esimiehen tai työterveyshuollon työntekijän kanssa.

Työssä uupumista ja traumaattista stressiä voi ehkäistä realistisella työmäärällä ja työn jakamisella sekä uudelleen järjestelyillä, työyhteisön tuella, työtovereiden kanssa keskustelulla sekä työnohjauksella. On tärkeää, että työyhteisössä jokainen ammattilainen tietää mitä omaan rooliin ja työnkuvaan kuuluu ja tunnistaa myös oman ammatin rajat. Vapaa-ajalla tulisi tehdä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja tuottavat mielihyvää ja nautintoa.

Mitä elämänhistoriasta on lupa koulussa kysyä? Voinko kysyä lapselta tai nuorelta hänen traumakokemuksistaan? Mitä voi kysyä vanhemmilta?

Oppimistilanteissa voi ottaa puheeksi arkeen ja oppimistilanteeseen luontevasti liittyviä asioita, kuten millaista entisessä koulussa tai kotimaassa oli. Keskusteleminen viestittää lapselle tai nuorelle, että aikaisemmista tapahtumista voi puhua ja että aikuinen ei pelkää kuulla niitä asioita eikä pidä niistä puhumista outona. Jos työntekijä huomaa lapsen tai nuoren käyttäytymisessä tai toimintakyvyssä jotakin poikkeavaa, lapselta tai nuorelta kysytään kahden kesken, onko hänellä kaikki hyvin tai painaako jokin asia hänen mieltään.

Työntekijän ei ole tarpeen itsetarkoituksellisesti selvittää lapsen tai nuoren elämänhistoriaa tai traumaattisia kokemuksia. Jos aikaisemmat kokemukset näyttävät vaikuttavan oppimiseen, oppilaitoksen ammattilaisten osaamista kannattaa hyödyntää. Kouluterveydenhoitaja on usein luonteva henkilö haastattelemaan lasta tai nuorta ja arvioimaan tilannetta esimerkiksi hoitoonohjauksen näkökulmasta.

Oppimisen ja koulunkäynnin kannalta tärkeät asiat on lupa kysyä oppijalta ja vanhemmilta, ja ne on myös tarpeen kysyä. Opettajan on opetuksen järjestämiseksi hyvä tietää esimerkiksi   aikaisempi koulunkäyntihistoria, asuinpaikat, milloin lapsi tai nuori on saapunut Suomeen ja keitä perheeseen kuuluu. Vanhemmilta voi kysyä, onko perheen tilanteessa tai kokemuksissa jotakin sellaista, joka voi väsyttää tai rasittaa lasta. Vanhempien tapaamisessa on usein tarpeen käyttää tulkkia ja varata tapaamiseen riittävästi aikaa.