Kaksi kokemusasiantuntijaa on aloittanut Nuorten ohjelmassa
15.9.2022
Diakonissalaitoksen Nuorten ohjelman tiimi on kasvanut elokuussa kahdella nuorella, kun Valentina ja Laura aloittivat työnsä kokemusasiantuntijoina. “Kokemusasiantuntijoiden palkkaamisella haluamme varmistaa sen, että nuorten ääni näkyy kaikilla tavoilla ohjelman toiminnassa”, toteaa Nuorten ohjelman johtaja Katri Angeria.

Laura ja Valentina aloittivat kokemusasiantuntijoina Diakonissalaitoksen Nuorten ohjelmassa.
Nuorten ohjelmassa aloitti elokuussa kaksi kokemusasiantuntijaa, jotka tulevat erityisesti vahvistamaan nuorten näkökulmaa toiminnan toteutuksessa. Lauran tehtäviin kuuluu muun muassa olla mukana nuoria tavoittavan viestinnän kehittämisessä. Valentina puolestaan on edistämässä erityisesti sitä, että Nuorten ohjelmaa on toteuttamassa yhä enemmän nuoret itse.
29-vuotias Laura puhuu avoimesti mielenterveysasioista
Laura on 29-vuotias avoin ja rohkea koulutettu kokemusasiantuntija. Erityisesti Tiktokia seuraaville Laura saattaa olla tuttu kasvo, sillä hän on suosittu vaikuttaja kanavalla. Laura puhuu avoimesti omista kokemuksistaan, ja haluaa tällä tavoin tsempata muita samassa tilanteessa olevia nuoria.
“Odotan uudelta työltä sitä, että pääsen vaikuttamaan nuorten asioihin ja kehittämään palveluita”, iloitsee Laura.
24-vuotiaan Valentinan tavoitteena on parempi yhteiskunta nuorille
Valentina puolestaan on 24-vuotias helsinkiläisnuori, joka aloittaa sosionomi opinnot ensi keväänä. Häneltä löytyy energiaa ja ideoita uuden kehittämiseen ja ratkaisujen löytämiseen. Hän unelmoi omavaraisesta elämästä metsässä, mutta haluaa ennen unelmansa toteuttamista tehdä kaikkensa muita auttaakseen ja jättääkseen jälkeensä paremman yhteiskunnan tulevaisuuden nuorille.
”Odotan pääseväni innostamaan muita nuoria ja tarjoamaan heille mahdollisuuden vaikuttaa omaan elämäänsä. Olen intohimoinen kaikkien oikeuksien puolestapuhuja, mutta haluan ojentaa mikrofonin heille, jotka eivät tavallisesti saa ääntään kuuluviin”, luonnehtii Valentina.
Kokemusasiantuntijuutta kehitetään Diakonissalaitoksella jatkuvasti
Diakonissalaitos haluaa kasvattaa tulevaisuudessa osatyökykyisten ja haasteita työllistymisessään kohdanneiden työntekijöiden määrää. Tätä varten on kehitetty Nuoret työelämään -ohjelma. Se on Vamoksen ja työeläkeyhtiö Varman nuorten työllistämiskonsepti, jossa nuoren palkkaama organisaatio ja nuori saavat halutessaan kokonaisvaltaista tukea, kun nuori aloittaa yhteistyöorganisaatiossa.
“Diakonissalaitos haluaa tarjota nuorille mahdollisuuksia käyttää omia voimavarojaan tarjoamalla nuorille kokemusasiantuntijan tehtäviä.“, kuvaa Terhi Laine Diakonissalaitoksen Vamos-palveluista.
Lue lisää Nuorten ohjelmasta
Kirjoittaja Hanna Suomi on Nuorten ohjelman viestinnän asiantuntija.