Kelpaammeko me kummiperheeksi?

Kummiperheitä on monenlaisia: yksin eläviä, pariskuntia, lapsiperheitä, yksinhuoltajia, ja eläkeläisiä. Tässä erään kummin tarina.

”Toivon, että mun aurinko vähän paistaa, nyt on ollut ihan pimeää, vieläkin!” – 16-vuotias turvapaikanhakijanuori.

”Olemme kumminuoren kanssa olleet toistemme elämässä viime kesästä lähtien. Olin harkinnut pitkään kummiperheeksi ryhtymistä.  Minua mietitytti, olisimmeko puolisoni kanssa tarpeeksi perhemmäinen perhe, koska keittiömme ei ole pullantuoksuinen vaan enempi ’take away ja fast food’. Meillä ei ole omia lapsia ja elämme pidennettyä nuoruutta. Vietämme paljon aikaa kodin ulkopuolella; erilaisissa tapahtumissa, ravintoloissa, luonnossa ja ystävien kanssa.

Rohkaistuin kuitenkin mukaan, kun huomasin suuren tarpeen kummiperheille. Tutustuessani kumminuoreen huomasin, että olemme juuri sopiva match. Hän soljahti elämäämme ja vuorovaikutus tuntui heti luontevalta. Viime kesänä kävimme erilaisissa ilmaistapahtumissa ympäri Helsinkiä sekä rannalla kesästä nauttien. Koulun alkaessa olemme ahkeroineet läksyjen parissa, höpötelleet mukavia sekä välillä keskustelleet maailmasta, yhteiskunnasta ja omista tuntemuksista. Vietän enemmän aikaa nuoren kanssa, koska mieheni on toisinaan töissä eri paikkakunnalla. Hän on kuitenkin suurena apuna matikanläksyissä. Tämä järjestely toimii hyvin.

Olemme ystäviä, mentoreita sekä tarvittaessa tukena ja apuna. Meistä on ollut hienoa tutustua tähän avoimeen, hauskaan ja urheaan nuoreen. Suosittelen lämpimästi kummiperheeksi ryhtymistä myös heille, jotka eivät tunne oloansa erityisen äidilliseksi tai isälliseksi. Kumminuoremme totesi: ’Minusta kummiperhe on hyvä, koska muuten minulla ei ole suomalaisia ystäviä.’ Meistä on tullut tärkeitä toisillemme.”