Kummius on tuonut mukanaan iloa ja ihmettelyä

10.8.2018

Ihmisiä pöydän ympärillä. Kummiperhe on alaikäisenä tulleelle nuorelle tuki.

 

Kotipaikkakunnallemme, aivan muutaman kilometrin päähän kotoamme, avattiin vastaanottokeskus syksyllä 2015. Meidän perheessämme se herätti lähinnä uteliaisuutta uusia kyläläisiä kohtaan, minkälaiseksi heidän elämänsä muuttuisi pienessä kylässä kaukana kaikesta, perin suomalaisessa järvi- ja metsämaisemassa.

Vastaanottokeskus lakkautettiin aikanaan ja me pohdimme jatkoa vapaaehtoistyölle. Kuulimme kummitoiminnasta yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden parissa ja se tuntui heti omalta tavalta toimia.

Meidät kutsuttiin tapaamaan nuorta, joka oli tullut Suomeen vuotta aikaisemmin ilman huoltajaansa ja alaikäisenä. Nuori vaikutti hiljaiselta ja ujolta, mutta tulkin avulla pääsimme juttelemaan. Nuori puheli koulunkäynnistään ja vapaa-ajanharrastuksistaan. Hän oli myös kiinnostunut meistä, tulevasta kummiperheestään.

Tästä ensi tapaamisesta on pian kaksi vuotta ja nuoresta on tullut tärkeä osa meidän perhettämme. Omille lapsillemme hän on sisarus, meille perheeseen liittynyt lapsi ja isovanhemmille yksi lapsenlapsi lisää.

Yksi perheenjäsen lisää

Tapaamme säännöllisesti kerran tai kahdesti kuukaudessa, loma-aikoina useamminkin. Käymme katsomassa nuoren jalkapallopelejä, hän viettää aikaansa aikuisten lastemme kanssa, retkeilemme koirinemme ja puuhastelemme aivan tavallisia asioita, joita vanhemmat tekevät jo aikuistuneiden lastensa kanssa. Vierailemme toistemme kotona, käymme elokuvissa, tapaamme arjessa ja juhlassa, ilossa ja surussa.

Siinä missä meillä aikaisemmin on leivottu pullaa ja laitettu karjalanpaistia, valmistetaan meillä nykyään nuoren kanssa myös hänen kotimaansa leivonnaisia ja ruokia. Olemme ihmetelleet kulttuurieroja ja nuoren kielitaidon lisääntymisen myötä keskustelleet hänen kanssaan myös politiikasta ja sekä Suomen että hänen kotimaansa historiasta, jopa hänen pakomatkaansa johtaneista syistä.

Kummitoiminnan myötä olemme saaneet perheeseemme yhden perheenjäsenen lisää. Kummina olo on vaatinut meiltä vähän aikaa ja joskus pikkuisen vaivannäköä. Kummius on tuonut mukanaan iloa ja naurua, ihmettelyä ja itsestäänselvyyksiä, välillä huolta nuoren omaisten kohtalosta ja nuoren tulevaisuudesta – vastavuoroisen ihmissuhteen, jonka soisi jatkuvan läpi elämän. Nuorelle olemme toivoaksemme välittäneet tunteen siitä, että hän on meille tärkeä, me ajattelemme häntä ja haluamme hänelle hyvää.

– Kummiperheen äiti

Kiinnostaisiko sinua ja perhettäsi ryhtyä kummiperheeksi?

Tässä lisää Kummiperhetoiminnasta

 

Artikkeli on julkaistu elokuussa 2018. Artikkelia on päivitetty 2021 ja 2023. Kummiperheitä haetaan edelleen.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: