Osallisuuden edistäminen on vallan jakamista kansalaisille

6.7.2018

Neljä kättä muodostavat neliön.

“Difference between diversity and inclusion is being invited to a house and being able to rearrange the furniture.” – Jane Silber

 

Kun kansalaiset pääsevät määrittelemään oman osallisuutensa tavoitteita, jaetaan uudelleen myös valtaa. Osallisuus on lavea sateenvarjokäsite, joka kokoaa erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja. Se voidaan määritellä vaikuttamiseksi oman elämänsä kulkuun, mahdollisuuksiin, toimintoihin, palveluihin ja yhteisiin asioihin.

 

Helsingin kaupunki käynnisti osallisuus- ja vuorovaikutusmalliaan toukokuun lopussa Potkua osallisuuteen -seminaarissa. Osallisuuden periaatteiksi on mallissa määritelty ”yksilöiden ja yhteisöjen osaamisen ja asiantuntemuksen hyödyntäminen”, ”omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen” ja ”yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien luominen”.

 

Osallisuus ylläpitää demokratiaa. Onkin kiehtovaa tarkastella, mitä osallisuuden edistäminen voisi tarkoittaa meillä Helsingissä.

 

Eräs jaottelutapa perustuu siihen, kuka määrittelee osallisuuden tilanteet ja tavoitteet: kaupunginhallinto vai kansalaiset.

On esimerkillistä, että kaupunkipolitiikassa nähdään kansalaisten arvo paikallisten haasteiden ratkomisessa. Taustalla on ajatus, ettei kaupunkipoliittisia haasteita kyetä setvimään yksinomaan virkamiesvetoisesti. Lähestymistavan onnistuminen riippuu pitkälti siitä, millä tavoin ihmisiä kutsutaan yhteistyöhön.

Lisäksi olennaista on tunnistaa kansalaisten erilaiset tilanteet, mahdollisuudet ja voimavarat. Jollekin yhteistyökutsuun vastaaminen voi aluksi tarkoittaa sitä, että astuu kotoa ulos. Toiselle se voi puolestaan tarkoittaa paikallista organisoitumista esimerkiksi yksin kotona asuvien vanhusten tukemiseksi.

 

Jos kaupunginhallinto määrittelee osallisuuden tavoitteet yksin, on kuitenkin riskinä, että kansalaiset näyttäytyvät pelkkinä resursseina ennalta määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Kun kansalaiset itse määrittelevät osallisuuden tavoitteita, korostuu kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialajohtajaa Tommi Laitiota lainaten ”mahdollisuus elää elämää, jota itsellä on syytä arvostaa”. Monimuotoisessa ja globalisoituvassa Helsingissä tämä ei välttämättä merkitse pelkkää yhteistyötä, vaan myös konflikteja ja vallan jakamista kansalaisille.

Tässä tilanteessa avautuu kahtalainen haaste.

 

Yhtäältä on tunnistettava ja tunnustettava kaupungin arvoyhteisöjen kirjo edellyttämättä pakonomaista samanlaisuutta.

 

Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi dialogin ja paikallisen vuorovaikutuksen edistämistä asuinalueilla.

 

Toisaalta on ratkaistava, miten tartutaan kansalaisyhteiskunnasta nouseviin visioihin, jotka on määritelty ohi kaupunkistrategian tai jopa haastavat sitä.

 

Mitä tällaiset kansalaisyhteiskunnan visiot voisivat olla? Esimerkiksi: Maapallon ympäristötuhon hillitsemiseksi kamppailevat kansalaiset häiritsevät markkinalogiikalla toimivaa julkista tilaa.

Joukko turvapaikanhakijoita organisoi puolivuotisen mielenosoituksen oikeudenmukaisemman turvapaikkapolitiikan puolesta. Kansalaisverkostot tukevat paperittomia. Kyse on paljon muustakin kuin silkasta kaupunginstrategiasta.

 

Osallisuuden edistäminen merkitsee viime kädessä vallan jakamista erilaisille yksilöille ja yhteisöille.

 

Tämän vuoksi kaupunkipolitiikan reaktiot kansalaisyhteiskunnallisiin visioihin eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Ne määrittävät pitkälti, minkälaisten yhteisöjen kanssa rakennetaan kumppanuutta.

Helsingissä on nyt otettu mielenkiintoinen askel osallisuuden mahdollistamisen polulla. Tällä polulla kulkeminen tullee seuraavina vuosina opettamaan meille paljon demokratiasta, yhteisöistä, arvoista ja oikeudenmukaisuudesta.

Kirjoittaja Joonas Timonen on filosofian maisteri ja työskentelee kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan tuotantokoordinaattorina  Diakonissalaitoksella Helsingissä.

Artikkeli on julkaistu heinäkuussa 2018 ja sitä on päivitetty joulukuussa 2021.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: