Päiväkeskus Hirundo ja hätämajoitus toimivat Vallilassa

15.7.2020

Diakonissalaitos on ylläpitänyt jo yli 10 vuotta Euroopan liikkuvalle väestölle tarkoitettua päiväkeskus Hirundoa. Keskuksessa on paikalla henkilökuntaa, joka tarjoaa apua arjen asioiden selvittelyyn kuten työlupaan liittyviin asioihin. Siellä voi myös laittaa ruokaa, käydä suihkussa ja pestä pyykkiä.

" ".

Liikkuva väestö ei tarvitse vain hätäapua vaan myös mahdollisuuksia parantaa toimeentuloaan pysyvästi. Diakonissalaitoksen toiminnan kautta jo kymmenet romanit ovat onnistuneet saamaan elämänsä ensimmäisen työsopimuksen.

Hirundo toimii Vallilassa osoitteessa Inarintie 8. Päiväkeskus on avoinna arkisin klo 8–16. Kävijöitä arvioidaan olevan päivittäin noin 50.

”Tarve Hirundon palveluille on lisääntynyt. Suuri osa työtämme on auttaa asiakkaitamme löytämään ansaintakeinoja kerjäämisen tilalle. Romanit ovat rauhallista ja työtä pelkäämätöntä väkeä. Suurimman haasteen työllistymiselle muodostaa kielitaidon ja koulutuksen puute”, Hirundon ja hätämajoituksen yksikönjohtaja Borislav Borisov kertoo.

Samoissa tiloissa Inarintiellä ovat myös liikkuvan väestön ja paperittomien hätämajoitus. Ne on tarkoitettu ihmisille, joilla ei ole muuta yöpymispaikkaa.

Romanityötä yli 10 vuoden ajan

Päiväkeskus Hirundon asiakkaita ovat pääsääntöisesti Suomeen toimeentuloa hakemaan tulleet Bulgarian ja Romanian romanit. Diakonissalaitos on yhteistyössä mm. Helsingin kaupungin, Helsingin seurakuntayhtymän, Emmauksen, Iso Numero -lehden ja aktiivisten kansalaisten kanssa tehnyt romanityötä jo yli kymmenen vuoden ajan. Romanien heikko asema on yksi Euroopan suurimmista ihmisoikeusongelmista. Yhteisenä päämääränä on rakentaa romanien kanssa parempaa tulevaisuutta sekä Suomessa että heidän kotimaissaan. Tavoitteena on, että liikkuva väestö saisi kerjäämisen tilalle muita ansaintakeinoja. Liikkuva väestö ei tarvitse vain hätäapua vaan myös mahdollisuuksia parantaa toimeentuloaan pysyvästi. Kauttamme jo kymmenet romanit ovat onnistuneet saamaan esimerkiksi elämänsä ensimmäisen työsopimuksen. Lisäksi teemme aktiivisesti työtä romaniväestön oikeuksien parantamiseksi myös lähtömaissa Bulgariassa, Romaniassa ja Kosovossa.

 

Lue lisää työstämme

Diakonissalaitos haluaa vaihtoehdon kerjäämiselle

“Tiedän miltä tuntuu kerjätä kadulla ja pelätä”

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: