“Homoseksuaalina asunnottomana koin jatkuvaa väkivallan uhkaa”

16.6.2021

Juha Hyrkäs päätyi Diakonissalaitoksen hätämajoitukseen oltuaan yli kolme vuotta asunnoton. Nuo vuodet merkitsivät jatkuvaa väkivallan uhkaa, joka johtui Hyrkkään homoseksuaalisuudesta. ”Inarintien hätämajoituksessa näin lopulta omakohtaisesti, mitä se tarkoittaa, että Diakonissalaitos tekee työtä rohkeasti ihmisarvon puolesta”, Hyrkäs sanoo.

Mies seisoo keskellä tyhjää huonetta.

”Homoseksuaalit ovat asunnottomina erityisen haavoittuva ryhmä, ja transihmisten tilanne on vielä kamalampi”, Juha Hyrkäs sanoo.

Ei Juha Hyrkäs koskaan kuvitellut päätyvänsä asunnottomaksi. Hän touhusi lapsesta asti aktiivisesti mukana monessa, perusti ensimmäisen yrityksensäkin jo 16-vuotiaana ja työllisti lopulta yrittäjänä kymmeniä ihmisiä.

Sitten tuli konkurssi.

Hyrkäs päätti aloittaa kaiken alusta. Hänen tiensä vei Argentiinan kautta Boliviaan.

”Olin tullut kaapista jo Suomessa, mutta Argentiinassa minulla oli ensimmäiset isot rakkaussuhteeni. Rakkauden takia myös jäin Etelä-Amerikkaan opiskelemaan”, Hyrkäs kertoo.

Hyrkäs suoritti lisensiaatin tutkinnon kansainvälisistä suhteista vuonna 2013 ja työskenteli jälleen myös yritysjohtajana.

”Sitten Argentiinan sekava talous ja inflaatio romahduttivat työtilanteeni, pitkä suhteeni katkesi ja koiranikin kuoli. Samaan aikaan äitini terveys oli heikentynyt ja hän tarvitsi apua. Päätin tulla joksikin aikaa Suomeen.”

Ongelmia lääkityksen saamisessa

Suomeen Hyrkäs myös jäi, sillä hän huomasi äitinsä tarvitsevan ympärivuorokautista tukea. Elämä homoseksuaalina pienellä paikkakunnalla ei kuitenkaan ollut helppoa.

”Tuntui, että minua haluttiin savustaa ulos koko kylästä.”

Tilanne oli monin tavoin uuvuttava, ja Hyrkäs haki itselleen apua lääkäristä.

”Sain diagnoosin: minulla on HIV ja latentti tuberkuloosi.”

Latentissa tuberkuloosissa ihmisellä on tuberkuloosibakteereja elimistössään, mutta ne ovat lepotilassa. Tartunnan saaneelle voi kuitenkin myöhemmin kehittyä tuberkuloositauti.

Tämän mahdollisuuden pienentämiseksi HIV-lääkitys olisi Hyrkkäälle tärkeä. Lääkityksen saamisen tielle ilmestyi kuitenkin taloudellisia ongelmia.

Väitöskirjahaaveet hautautuivat

Vuonna 2017 Hyrkäs hankki itselleen vuokra-asunnon Turusta ja aikoi lähteä tekemään väitöskirjaa.

Taloudellisen tilanteensa vuoksi Hyrkäs haki tukea asumiseen. Hän odotti päätöstä turhaan.

”En voinut tietää, että hakemukseni oli järjestelmävirheen vuoksi jäänyt rekisteröitymättä. Asunto ehti mennä alta ja omaisuuteni päätyä jätelavalle, kun päätöstä ei kuulunut.”

Pärjäämään tottunut mies oli jälleen tyhjän päällä.

”Jouduin kadulle. Yritin lainata rahaa kavereilta, mutta menetin melkein kaikki suomalaiset ystäväni. Nukuin tallin vintillä, ja pahimmillaan olin yhdeksän päivää syömättä.”

Asunnottomuus passivoi ja vei ihmisarvon kunnioituksen

Tilanne oli lamaannuttava. Väitöskirjan edistämistä tai työpaikan etsimistä oli vaikea edes miettiä, kun huoli oman kodin puuttumisesta painoi lakkaamatta.

”Minulle pahinta asunnottomuudessa oli juuri se, että se oli niin passivoivaa. Kyllähän ihmisellä täytyy olla jonkinlainen asunto, jotta hän pystyy toimimaan.”

Hyrkkäästä tuntui, että hänen ihmisarvoaan ei kunnioitettu oikein missään eikä hän saanut yhdenvertaista kohtelua edes terveytensä hoidossa.

”HIV-lääkitystäni ei voitu aloittaa, koska minulla ei ollut vakaata paikkaa, jossa säilyttää lääkkeitä.”

Mies seisoo ritiläseinän takana.

”Minulle pahinta asunnottomuudessa oli juuri se, että se oli niin passivoivaa. Kyllähän ihmisellä täytyy olla jonkinlainen asunto, jotta hän pystyy toimimaan”, Juha Hyrkäs toteaa.

Seksuaalista häirintää, pahoinpitelyä, alistamista

Ajoittain Hyrkäs asui kriisimajoituksessa Helsingissä, mutta siellä hän ei kokenut oloaan turvalliseksi.

”Vaikka olin päihteetön, minut piti saada sijoitettua jonnekin, ja päädyin päihdehuollon paikkaan. Päihdeympyröissä homoseksuaalisuus aiheuttaa helposti hankaluuksia.”

”Minusta huomaa heti, että olen homo. Siitä seuraa väkivallan uhka sellaisten ihmisten parissa, jotka käyttävät paljon päihteitä eivätkä hyväksy homoseksuaalisuutta. Siinä jää todella yksin.”

Hyrkäs joutui kokemaan väkivallan uhan lisäksi myös seksuaalista häirintää, suoranaista pahoinpitelyä ja alistamista.

”Minua alistettiin tavalla, josta en pystynyt vuosiin edes puhumaan ääneen.”

Vastuullisuutta asunnottomuuden hoitoon

Hyrkäs halusi nostaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman asunnottomina julkiseen keskusteluun ja peräänkuuluttaa vastuullisuutta asunnottomuuden hoitoon.

”Homoseksuaalit ovat asunnottomina erityisen haavoittuva ryhmä, ja transihmisten tilanne on vielä kamalampi.”

Saadakseen äänensä kuuluviin Hyrkäs hakeutui verkostoihin, joiden kautta hän on päätynyt muun muassa kuultavaksi eduskunnan toimeentulotukiuudistuksessa. Kirkkohallituksen tiloihin Hyrkkään vei Kuka kuuntelee köyhää -verkoston tilaisuus.

Hyrkäs on myös puhunut Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisen ryhmän edustajana asunnottomien digiongelmista.

Hyrkäs muistuttaa, että jokaisella asunnottomalla on oma yksilöllinen tarinansa, joka kannattaisi kuulla. Ihmisarvon kunnioitus ja vastuullisuus ovat avainsanoja asunnottomien kohtaamisessa.

”Toivoisin ymmärrystä sille, että kaikki asunnottomat eivät mahdu samaan muottiin. Kaikilla ei esimerkiksi ole päihde- tai mielenterveysongelmia.

Ja silti kaikki ansaitsevat yhdenvertaista kohtelua.”

”Inarintiellä kaikkia kohdeltiin yhdenvertaisesti”

Vuosi sitten Hyrkäs yritti aloittaa uutta elämää opiskelija-asunnossa Joensuussa. Yritys kaatui kuitenkin jälleen siihen, että hän joutui odottamaan asumisen tukia liian kauan.

Hyrkäs palasi Helsinkiin. Elokuussa hänelle järjestyi paikka Diakonissalaitoksen päihteettömästä hätämajoituksesta Inarintieltä.

”Siellä näin omakohtaisesti, mitä se tarkoittaa, että Diakonissalaitos tekee työtä rohkeasti ihmisarvon puolesta. Meitä kaikkia kohdeltiin hyvin ja yhdenvertaisesti, eikä minun tarvinnut koskaan pelätä väkivaltaa. Sain muutakin tukea kuin katon pääni päälle.”

Henkilön käsi on kiinni ovenkahvassa ja hän avaa ovea.

Vaikka Juha Hyrkäs itse on nyt saanut asunnon, hän jatkaa työtään sateenkaarevien asunnottomien tukemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

”Haluan käyttää ääntäni myös muiden ihmisarvon puolesta”

Hyrkäs yöpyi Inarintiellä vajaan vuoden, ja sinä aikana hän sai lopulta järjestettyä itselleen asunnon.

Nyt Hyrkäs on jo kantanut uuteen kotiinsa patjan ja kahvinkeittimen. Hän alkaa hiljalleen tehdä muitakin hankintoja, kun paperiasiat saadaan kuntoon.

Samalla kun Hyrkäs suunnittelee omaa tulevaisuuttaan, hän jatkaa työtään sateenkaarevien asunnottomien tukemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

”Minulle yhdistystoiminta ja verkostot ovat olleet tärkeä löytö. Aloin kukoistaa, kun sain uskon ja toivon siitä, että voin vaikuttaa asioihin. Ymmärrän hyvin, että kaikilla asunnottomilla ei ole voimavaroja tällaiseen. Siksi haluan käyttää ääntäni myös muiden ihmisarvon puolesta.”

Teksti Anu Räsänen
Kuvat Samuli Skantsi

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: