Syksy potkaisi Diakonissalaitoksessa käyntiin Eloa ja iloa -teemavuoden 

2.12.2021

Eloa ja iloa on noin vuoden kestävä, koko Diakonissalaitoksen yhteinen teema. Sen tavoitteena on tuoda asiakkaidemme ja henkilöstömme elämään lisää hyvinvointia. Se kannustaa meitä liikkumaan enemmän, inspiroitumaan kulttuurista ja taiteesta, voimaan paremmin sekä nauttimaan elämästä ja yhdessäolosta.  Yhteisen teeman avulla Diakonissalaitoksessa haluttiin kannustaa työntekijöitä aktivoitumaan entisestään ja osallistaa myös asiakkaat mukaan toimintaan.

Eloa ja iloa -teemvuoden tunnuskuva. Siinä lukee eloa ja iloa. Hyvinvointi on teemavuodentavoite.

Eloa ja iloa huomioi erilaiset ihmiset ja elämyksiä mahdollistetaan kaikille yksilöllisin keinoin.

Tutkimukset puhuvat tavoitteemme puolesta.

  • Tuoreen liikuntasuosituksen mukaan jo muutaman minuutin liikuntahetket alentavat muun muassa verensokeri- ja rasva-arvoja. Lisäksi liikunta vilkastuttaa verenkiertoa sekä vetreyttää lihaksia ja niveliä. Lihasvoimaa ja tasapainoa harjoittamalla selviydyt arjessasi paremmin. Jokainen askel on tärkeä!
  • Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimuksen mukaan kulttuuri puolestaan voi auttaa masennuksen, dementian ja monen muun sairauden hoidossa. Kulttuurin ja taiteen avulla voi kaiken ikäisenä nauttia arjen estetiikasta, toteuttaa itseään ja keskittyä mielihyvää tuottaviin asioihin.
  • Myös luonnossa oleskelu ja liikkuminen lisäävät ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Luonto auttaa palautumaan stressistä ja unohtamaan arjen huolet sekä parantaa mielialaa. Aina ei tarvitse lähteä pitkiksi ajoiksi erämaahan – jo lyhyet käynnit puistoissa, metsäpoluilla taikka lampien rannoilla tuottavat suotuisia vaikutuksia hyvinvointiin.

Hyvä arki sisältää yksiköissämme jo ennestään monia hyvinvointia edistäviä keinoja, ja niiden positiiviset vaikutukset tunnemme. Teemavuoden aikana edistämme mahdollisuuksia ja teemme monipuolisen työmme näkyväksi sosiaalisessa mediassa tunnisteella #eloajailoa.

Syksyllä nautittiin taiteesta ja luonnosta

Tänä syksynä olemme erityisesti iloinneet päästessämme jälleen nauttimaan monista yhteisöllisistä kulttuuritapahtumista ennen uusia koronarajoituksia. Syksyyn on mahtunut myös paljon liikkumista lähiluonnossa ja yhdessä retkeilyä. Tässä muutamia esimerkkejä Eloa ja iloa -toiminnasta syksyltä eri puolilta Diakonissalaitosta:

Balettitanssija esittää teosta yleisön edessä.

Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindström on toteuttanut yhteistyössä Diakonissalaitoksen kanssa soolotanssiteoksen laitoksen perustajasta Aurora Karamzinista. Noin tunnin pituisen teoksen ”Auroran monet kengät” kantaesitys oli Diakonissalaitoksen kirkossa 22. syyskuuta.  Diakonissalaitoksen Hoivan hoivakoteihin valmistui kestoltaan lyhyempi ”Hymyilevä Aurora”. Esitys nähtiin palvelutalo Ceciliassa ja Viikissä sekä hoivakodeissa Scilla, Kotikallio, Kyläkallio ja Mylly.

Miten voi historia olla niin kaunista ja ihanaa? Nautin niin kovasti!”, näin kommentoi yksi palvelutalo Viikin asukkaista.

Taide- ja kulttuuritoiminta on kiinteä osa Diakonissalaitoksen toimintaa, sillä se  monipuolistaa palveluita käyttävien ihmisten elämää. Toiminta myös vahvistaa yhteisöllisyyttä yhteisen kokemisen ja tekemisen kautta.

 

Keltaisia ja oransseja vaahteranlehtiä.

 

Oulussa Caritas palvelukotien asukkaat innosti päiväkävelylle upea ruska. Liikuttavia elämyksiä hehkuvien värien äärellä päästiin kokemaan aivan lähellä omaa asuinympäristöä. Värikkäistä puista otettiin myös paljon valokuvia.

 

 

 

Ihmisiä laulaa yhdessä ulkona.

 

Alppikadun asukkaita ja Diakonissalaitoksen henkilökuntaa kokoontui sytyttämään Alppikadun korttelin joulukuuseen valot 1.12.. Tilaisuudessa lämmiteltiin kuumalla glögillä ja laulettiin joululauluja. Yhdessä laulaminen luo yhteisöllisyyttä ja on myös kivaa.

 

 

 

Unelmamaisema on yhteisöllinen taideteos Rinnekodin Lakiston alueen rakennusten seinäpinnoissa. Muraaliteoksen suunnitteluun ja valmistukseen ovat osallistuneet Lakiston työllistymisen ja osallisuuden palveluiden asiakkaat ja ohjaajat. Projektin taiteellinen johtaja oli yhteisötaiteilija Petri Laukkanen. Teokseen voi tutustua paikan päällä Espoon Lakistossa tai virtuaalikierroksella. Teos on kerännyt syksyn aikana jo paljon ihasteluja Lakiston alueen asukkailta ja siellä vierailleilta. Virtuaalikierrokselle pääset linkistä, joka on tekstin alussa.

Henkilöstön hyvinvointiin panostettiin hyvinvointilahjalla ja hyvinvointimentoreilla

Eloa ja ilo toiminnassa mukana ovat vahvasti myös Diakonissalaitoksen uudet hyvinvointimentorit. He jalkautuvat työntekijöiden tueksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Diakonissalaitoksella on tahtotila tukea henkilöstön hyvinvointia ja työkykyisyyttä yhä enemmän ennaltaehkäisevästi. Hyvinvointimentoreista koostuva verkosto luotiin vahvistamaan hyvinvointia arvostavaa yrityskulttuuria ja luomaan yhteisiä toimintamalleja työpaikalle. Pieniä tekoja arkeen lisäämällä voimme saada pitkällä aikavälillä aikaan ison muutoksen.

Henkilöstöämme muistettiin lokakuun aikana myös hyvinvointia tukevalle lahjalla. Koronarajoitusten johdosta tärkeitä tyhy-hetkiä tai yhteistä virkistystä ei ole päästy järjestämään pitkiin aikoihin. Mikään ei tietenkään korvaa kohtaamisten ja yhteisöllisyyden merkitystä, mutta työntekijöitämme haluttiin huomioida yksilöllisellä, hyvinvointia tukevalla lahjalla. Lahja otettiin työyhteisössämme ilomielin vastaan.

Yhteinen joulujuhla

Kohti joulua -virtuaalitapahtuma kokosi Diakonissalaitoksen henkilökunnan ja asiakkaat nauttimaan jouluisesta viihdeohjelmasta 3.12. Tapahtumassa esiintyi Laura Närhi, viihdeimproryhmä Kolina ja tapahtumaa luotsaa Ernest Lawson. Palveluyksiköiden väki kokoontui yhdessä seuraamaan juhlaa, tilat koristeltiin joulun tunnelmaan ja tarjolla oli juhlavampaa iltapalaa.

Keväällä 2021 järjestettiin innostuneen vastaanoton saanut Kohti kesää -konsertti. Virtuaalitapahtuman avulla voimme kokoontua yhteen koronaturvallisesti kaikista yksiköistämme eri puolelta Suomea.

Haastamme jokaisen mukaan nauttimaan elämän iloista ja hankkimaan energiaa arkeen liikkumalla ja kulttuurin liikuttamana! #eloajailoa

Diakonissalaitoksen konserni koostuu seuraavista toimialoista:

Lue lisää Diakonissalaitoksen yleishyödyllisestä toiminnasta Lue lisää Diakonissalaitoksen Hoivasta Lue lisää Caritas Palveluista Lue lisää Rinnekodista

 

 

Uutiskirjeemme Viesti Diakonissalaitokselta on rohkea ja ajankohtainen. Tilaa tästä.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: