Diakonissalaitoksen julkaisut

Työn kehittämistä ja uuden oppimista edistävä julkaisutoimintamme on monimuotoista ja sisältää myös oman raporttisarjan HDL raportti. Siinä on julkaistu runsaat 30 Diakonissalaitoksen palveluihin ja hankkeisiin liittyvää raporttia. Julkaisemme myös sarjan ulkopuolella kirjoja eri aihepiireistä.

Diakoniaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä on käsitelty monipuolisesti myös vuoden 2017 loppuun asti ilmestyneessä Diakonissalaitoksen julkaisemassa Viesti-lehdessä. Lehti oli yksi Suomen vanhimpia lehtiä, jonka koenumero ilmestyi vuonna 1893, ja lehti alkoi ilmestyä säännöllisesti vuonna 1894. Lehden tällä erää viimeinen numero ilmestyi joulukuussa 2017. Viestin näköislehdet 2014–2017 löytyvät täältä. Lisäksi Diakonissalaitoksesta ja sen historiasta sekä laitosta lähellä olevista henkilöistä on kirjoitettu faktaa ja fiktiota. Linkki teoksiin on tässä.

 

2022

ISBN 978-952-9854-7
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr 2022

Satu Aalto, Heli Sutinen
Puheenvuoroja etsivästä vanhustyöstä (pdf)
ISBN 978-952-9854-46-2 (nid.)
ISBN 978-952-9854-45-5 (pdf)
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr 2022.

2021

Neste Marjo, Levander Mari, Mäkinen-Halttunen Mari, Rekonen Sami, Vartio Annina & Luotonen Katri
Vanhemmuuden versoja. Psykotraumatologian keskuksen Kidutettujen lasten ja nuorten kuntoutuksen hankeraportti 2019-2021 (pdf)
ISBN 978-952-9854-43-1 ISBN 978-952-9854-44-8 (pdf)
Diakonissalaitoksen raportti 2/2021

Matti Cantell, Lotta Carlsson, Onni Sarvela, Aino Bain ja Oussama Yousf (toim.)
Exit-työ Suomessa. Tietoa ja tukea väkivaltaisesta ekstremismistä irtautumiseen (pdf)
ISBN 978-952-9854-42-4 (pdf).
Diakonissalaitos 2021.

Minna Kestilä-Suopajärvi ja Leena Mannonen (toim.)
Avaimia korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointiin – Hyvinvointia korkeakouluopintoihin -hankkeen (2020–2021) työkirja (pdf)
ISBN 978-952-9854-40-0, (pdf) ISBN 978-952-9854-41-7
Diakonissalaitoksen raportti 1/2021.

2020

Jaana af Hällström
Kokoelmaraportti I (pdf).
ISBN 978-952-9854-36-3 (nid.), ISBN 978-952-9854-37-0 (pdf).
Diakonissalaitos 2020.

Jaana af Hällström
Kokoelmaraportti II (pdf).
ISBN 978-952-9854-38-7 (nid.), ISBN 978-952-9854-39-4 (pdf).
Diakonissalaitos 2020.

Markku Niskanen, Tuija Åstedt (toim.)
Näkökulmia monikulttuurisen taustan omaavan lapsen ja perheen tukemiseen (pdf).
Artikkelien kirjoittajat: Kaisa Eichhorn, Ilkka Kantola, Marja Katisto, Ulla Kärki, Mari Levander, Hanna Myllynen, Timo Pasanen, Marja Pentikäinen, Bettina Salin, Sanna Soukkio.
Diakonissalaitos 2020.

Satu Aalto, Anna Mäkelä, Sini Pohjalainen, Johanna Roti, Heli Sutinen (Diakonissalaitos), Elina Kvist (Espoon kaupunki), Virpi Paananen (Helsingin kaupunki), Reetta Levänen (Tampereen kaupunki)
Etsivän vanhustyön toimintamalli vaikuttavaan verkostotyöhön.
Diakonissalaitos 2020.

2019

Zahra Abucar, Katri Angeria, Gürhan Bayramoglu, Rafik Ibrahim, Hannu Laine, Miia Maaninen, Ali Meriluoto, Hamda Muhumud, Marika Puurtinen, Suldaan Said Ahmed, Vesa Sarmia, Iiris Savela
Osallisuuden polku maahanmuuttajanuorille – Käsikirja nuorten parissa työskenteleville (pdf).

Helsingin Diakonissalaitos 2019 

Zahra Abucar, Katri Angeria, Gürhan Bayramoglu, Rafik Ibrahim, Hannu Laine, Miia Maaninen, Ali Meriluoto, Hamda Muhumud, Marika Puurtinen, Suldaan Said Ahmed, Vesa Sarmia, Iiris Savela
The trail of involvement for immigrant youth – Handbook for people working with youth (pdf).
Helsinki Deaconess Institute 2019

2018

Sandra Hagman, Marjo Neste, Mari Levander, Mari Mäkinen-Halttunen, Sami Rekonen, Ann-Christin Qvarnström-Obrey: Toivon taimiaPsykotraumatologian keskuksen Lasten ja nuorten toiminnan hankeraportti 2016–2018 (pdf). HDL raportti # 2/2018

Timo Pasanen, Kati Katajamäki, Marja Vihervaara, Tanja Turkka, Sinikka Martikainen & Katja Silander
Neurofeedback – Hoitokokeilu Helsingin Diakonissalaitoksen intensiivihoidossa (pdf)
HDL raportti # 1/2018

Ervamaa Suvi
Elämää muuttavia kohtaamisia – omaehtoinen kansalaistoiminta nuorten tukena (pdf). Selvitys Helsingin Diakonissalaitoksen Amigo-mentoritoiminnan pitkäkestoisista vaikutuksista.
Helsingin Diakonissalaitos 2018

2017

Hagman Sandra
”Työ on varmasti vielä lapsenkengissä” – Selvitys traumatisoituneiden pakolaislasten ja -nuorten hoidosta (pdf)
HDL raportti # 1/2017

Kohti järkeviä ratkaisuja – Uuspaperittomien tilanne, tuen tarve sekä viisi toimenpide-ehdotusta (pdf). Helsingin Diakonissalaitoksen Suojattomat-hankkeen raportti 2017.
Helsingin Diakonissalaitos 2017

Pasanen Timo, Katajamäki Kati, Martikainen Sinikka, Valkonen Maarit ja Leppänen Leena (toim.)
Turvallista liikettä rajapinnoilla – Helsingin Diakonissalaitoksen intensiivihoito (pdf)
Helsingin Diakonissalaitos 2017

2015

Kohti kestäviä yhteisöjä – Helsingin Diakonissalaitoksen kansainvälinen diakonia (pdf). Helsingin Diakonissalaitoksen julkaisuja, 2015.

Hannus Kimmo, Soivio Juha
Asumisen tuki -työkirja: Parhaat mahdolliset tavat tukea ihmisiä itsenäiseen elämään (pdf)
Helsingin Diakonissalaitos 2015

Shinyella Tuuli
”Kun minulla oli suomalainen ystävä, tunsin olevani osa tätä yhteiskuntaa” – Thaimaalaisille naisille suunnatun SAIMIT-mentorointitoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten arviointiraportti (pdf)
HDL raportti # 3/2015

Krairiksh Valisa
Saimit – Opas mentoritoimintaan ja jalkautuvaan työhön thaimaalaisten naisten parissa (pdf)
Helsingin Diakonissalaitos 2015

Bragǎ Andreea, Peltonen Lari
Empowerment and Participation – Grassroots Democracy by Roma and Non-Roma Women: Baseline Study of the Roma Community in Valea Seaca, Romania (pdf)
HDL raportti # 2/2015

Pajunen Terhi, Laapio Marja-Liisa
Ihminen kelpaa sellaisena kuin on –Pilkeohjaajan käsikirja (pdf)
Helsingin Diakonissalaitos 2015

Hakkarainen Elina & Kylmälä Jouni
”Ollaan yhdessä valoina toisillemme” – Yhteisövalmennus pitkäaikaistyöttömien voimavaraistajana (pdf)
HDL raportti # 1/2015

2014

Elenius Kristiina (toim.)
Yhteisölliset työmenetelmät laitosympäristössä – Helsingin Diakonissalaitoksen yhteisötyön sovelluksia Windhoekin slummeista Helsingin lähiöihin (pdf)
HDL raportti # 2/2014

Alanen Olli, Kainulainen Sakari, Saari Juho
Vamos tekee vaikutuksen – Vamos-nuorten hyvinvointikokemukset ja tulevaisuuden odotukset (pdf)
HDL raportti # 1/2014

Alanen Olli & Kotkavuori Aapo
Välittämisen ammattilaiset – Vamoksen käsikirja etsivään nuorisotyöhön (pdf)
Helsingin Diakonissalaitos 2014

2013

Rikosten ennaltaehkäisy -hankkeen Sofie-raportti (pdf)
Tässä raportissa arvioidaan rikosten ennaltaehkäisyhankkeen yhteiskunnallisia vaikutuksia hankkeen tekojen kautta. Arviointi toteutettiin Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa vuosina 2012–2013.

Ekholm Elina
”Mä en olis tässä nyt”. Nuorten kokemusasiantuntijoiden mielipiteitä Helsingin Diakonissalaitoksen intensiivihoidosta (pdf)
HDL raportti # 1/2013

Siirto Ulla
Yhteisövalmennuksella kansalaisaktivismia. Roottori-projektin yhteisövalmennusmenetelmän arviointi (pdf)
HDL raportti # 2/2013

2012

Forssell Hanna & Roininen Saija
Museolaukku – Suomen Kansallismuseon Neuvostoliitto-aiheinen museolaukku Helsingin Diakonissalaitoksen Alppituvassa (pdf)
HDL raportti # 1/2012

Hakkarainen Elina & Laakso Rea & Qvarnström-Obrey Ann-Christin &
Vehviläinen Riitta
”Joka tapaamisen jälkeen on tunne, että toivoa on” – KITU lapset ja nuoret -hankkeen loppuarviointiraportti (pdf) 
HDL raportti # 2/2012

Taide tuo säröjä hoitokodin arkeen oli Helsingin Diakonissalaitoksen taide- ja kulttuurihanke, joka toteutettiin vuosina 2008–2009. HDL raportit # 3/2012 ja # 4/2012 tarkastelevat tätä hanketta eri näkökulmista.

Creutz Ritva
Taide tuo säröjä hoitokodin arkeen – vaikutukset työyhteisöön ja työn sisältöön (pdf)
HDL raportti # 3/2012

Heimonen Kirsi
Koska olet. Taidetoiminta muistisairaitten kodissa (pdf)
HDL raportti # 4/2012

Valve Katri
Vapaaksi yhteisössä. Romanien parissa tehdyn vankilatyön sosiaalisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi Helsingin Diakonissalaitoksella (pdf)
HDL raportti # 5/2012

2011

Vakkuri Johanna
Pilkahduksia Pilkkeestä – Tutkimus ikääntyvien päihteidenkäyttäjien päivätoimintaryhmistä (pdf)
Helsingin Diakonissalaitoksen raportteja 1/2011

2010

Suikkanen Sirkku
Selvitys kidutettujen ja vaikeasti traumatisoituneiden turvapaikanhakija- ja pakolaislasten ja -nuorten määrästä sekä heidän psykiatristen palvelujen tarpeestaan (pdf)
Helsingin Diakonissalaitoksen raportteja 1/2010

Rom po drom -projekti
ROM PO DROM -projektin loppuraportti 14.6.2010 (pdf)

2009

Leinonen Tuomo, Vesalainen Marjatta
Päivästä päivään, maasta maahan – tavoitteena toimeentulo. Rom po drom – Romanit tiellä -projektin väliraportti ajalta 3.6.–31.10.2008 (pdf)
Helsingin Diakonissalaitoksen raportteja 1/2009

2008

Pehkonen Eija
Helsingin Diakonissalaitoksen Kaale-kafee projektin ulkoinen arviointi (pdf)
Helsingin Diakonissalaitoksen raportteja 1/2008

Näslindh-Ylispangar
”Matkalla eheäksi naiseksi…”
Helsingin Diakonissalaitoksen Naisten valmennuskeskus -projektin ulkoinen arviointi

Helsingin Diakonissalaitoksen raportteja 3/2008.
Ei verkkojulkaisua

2004

Törmä Sinikka, Huotari Kari
”Skruudaan mitä skruudaan ─ yleensä täällä Stoorissa!” (pdf)
Helsingin Diakonissalaitoksen Kulttuuriyksikkö Stoorin asiakasprofiili
Helsingin Diakonissalaitos 2004

Törmä Sinikka, Huotari Kari
Sateisten teiden kulkijoita – Huono-osaisimmat ja moniongelmaisimmat päihteiden käyttäjät avun tarvitsijoina ja asiakkaina (pdf)
Sosiaalikehitys Oy. Helsingin Diakonissalaitoksen julkaisuja 1/2005. ISBN 952-9854-98-6

Rissanen Pekka, Partanen Leila
”Polkuja ja polun pätkiä”
Helsingin Diakoniaopiston maahanmuuttajakoulutuksen ulkoinen arviointi – ”Mako”-arviointihankkeen loppuraportti (pdf)
Sosiaalikehitys Oy. Helsingin Diakonissalaitos 2004. ISBN 952-9854-99-4

Hynninen Pirjo, Lehmusoja Marna ja Vikman Teija
”On opittava tuottamaan sellaista, jota ei vielä ole” (pdf)
Palkki – diakoninen palvelutoiminta 2000–2002
Helsingin Diakonissalaitos 2004

 

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: